|
Kanakoiraharrastaja,
metsästäjä tai sellaiseksi aikova!
Tervetuloa
tutustumaan mannermaisten kanakoirien rotujärjestön Saksanseisojakerhon
toimintaan. Mannermaiset kanakoirat ovat Suomen olosuhteisiin erinomaisesti
soveltuvia monipuolisia metsästyskoiria.
Saksanseisojakerho
ry. on perustettu vuonna 1943. Tällä hetkellä Suomen Kennelliittoon kuuluvan
rotujärjestömme jäsenluku on noin 2600. Vaikka kyse onkin metsästyskoirista
on jäsenistöstämme noin 20 % naisia.
Aluksi
rotujärjestön edustamat koirat olivat vain joko lyhyt- tai karkeakarvaisia
saksanseisojia, mutta nyt valittavanamme on jo 21 erilaista mannermaista
kanakoirarotua, joihin rekisteröidään vuosittain 700 - 800 pentua.
Saksanseisojakerhon tarkoitus on ylläpitää ja kehittää
mannermaisia seisovia lintukoiria metsästyksen monitoimikoirina ja
edistää kanakoiraharrastusta Suomessa. Kerho järjestää
roduilleen näyttelyitä ja katselmuksia sekä kanakoirien
erikoiskokeita (KAER) ja kilpailuja. Kerho ohjaa rotujensa jalostusta
sekä pyrkii torjumaan niiden terveydentilaa horjuttavia perinnöllisiä
vikoja.
Mannermaisten seisovien lintukoirien harrastajia on Suomessa nelisen tuhatta.
Liittymällä
Saksanseisojakerhon
jäseneksi saat neljästi vuodessa ilmestyvän monipuolisen
Saksanseisoja-lehden
sekä näyttely- ja koetulokset sisältävän vuosikirjan.
Myös näitä kotisivuja pidetään yllä jäsenmaksuvaroin.
Jäsenasioista enemmän tietoa täältä...
Kerhon hallituksen yhteystiedot
Tervetuloa
koirasi kanssa reipashenkiseen joukkoomme!
|