Bretoni: Roturyhmä 27.4.2025

Saksanseisojakerhon vuosikokouksen yhteydessä 26.-27.4. Kajaanissa pidettiin Suomen Bretonikerhon vuosikokous sekä rodun roturyhmä. Osallistujia olisi kumpaankin tapahtumaan mahtunut enemmänkin.

Bretonikerhon vuosikokous

Bretonikerhon vuosikokous pidettiin lauantai-iltana. Paikalla oli 8 yhdistyksen jäsentä. Keskustelu oli tästä huolimatta vilkasta. Pääkohdat kokouksesta olivat vastuuvapauden myöntäminen, Soile Hanhisen ja Lassi Huttunen valitseminen uudelleen hallitukseen sekä jäsenmaksuista päättäminen (pysyvät ennallaan). Kokouksen päätteeksi Bretonikerho palkitsi ansiomerkeillään ansioituneita henkilöitä – onnittelut kaikille! Lisää voi lukea Bretonikerhon kotisivuilta https://sbk-ceb.net/wp/.

Roturyhmä

Roturyhmä kokoontui sunnuntaiaamuna. Paikalle oli saapunut jalostusneuvojat mukaan lukien 12 rotujärjestön jäsentä.

Viime vuonna jalostusneuvojat velvoitettiin miettimään muutosta koetulosvaatimukseen uroksen osalta. Tuolloin tahtotila oli mahdollistaa pienen pentueen saaneelle koepalkitsemattomalle urokselle toinen pentue. Jalostusneuvojat esittivät nyt, että urokselle sallitaan 6 pentua ilman koetulosta. Roturyhmässä esitettiin, että muutos ei ole aiheellinen ja esitys sai kannatusta. Kädennostoäänestyksellä äänin 5-7 roturyhmä päätti, että koetulosvaatimukseen ei tehdä muutoksia. Terveystutkimukset eivät aikaansaaneet samaan tapaan keskustelua, ja kokousväki oli yksimielinen selkä- ja kyynärlausuntojen lisäämisestä PEVISA-esitykseen.

PEVISA-ohjelmaksi tullaan ensi keväänä esittämään:

  • lonkkakuvauspakko, raja-arvo C, joka yhdistettävä terveeseen (A tai B)
  • silmätutkimuspakko, voimassa 24kk
  • kyynärkuvauspakko
  • selkäkuvauspakko (LTV ja VA)
  • toiseen pentueeseen koetulos NUO3 (KAER, KAKE, KAME, KATU) tai vastaava ulkomainen tulos rotujärjestön lausunnon perusteella
  • jälkeläismäärä 36 (viimeinen pentue rekisteröidään kokonaisuudessaan)
  • töpö-töpö yhdistelmät ovat kiellettyjä
  • ulkomaisia koiria koskeva poikkeus: Ei vaadita selkälausuntoa, kyynärlausuntoa eikä silmätutkimustulosta (narttu 1, uros 2 pentuetta)

Tietokannan pentuelistalla yhdistelmä saa ’Rodun jalostusvaatimukset täyttävä yhdistelmä’ -täpän, kun:

  • PEVISA täyttyy
  • molemmilla on näyttelystä tulos AVO tai KÄY EH (tai parempi)
  • terveyskyselyyn on vastattu molempien osalta yli 2-vuotiaasta koirasta
  • molemmilla vanhemmilla on vähintään koetulos KAER NUO3 
  • on oltu yhteydessä jalostusneuvojaan ennen astutusta

Muita esityksiä jalostusneuvojaksi ei ollut, joten Sanna Rauhamäki valittiin yksimielisesti jatkamaan tehtävässä.

Vuoden nuori bretoni

Vuoden nuori bretoni -kiertopalkinto myönnettiin urokselle Almkullens Moses, om. Kenneth Gråhn. Junkkarin tulos oli NUO1 96p, jotka olivat samalla koko kokeen parhaat pisteet. Niillä ansaittiin myös Pohjanmaan riistanhoitopiirin kiertopalkinto Junkkarin KAER-kokeen parhaalle. Onnittelut vielä kerran!

Roturyhmän muistio (PDF)
Vuosikokousmateriaalin rotukertomus (PDF)
Roturyhmän esitysmateriaali (PDF)

Uusimmat jutut

Junkkari-webinaari 5.8.2026 klo 19

Saksanseisojakerho järjestää Junkkari-webinaarin 5.8.2026 klo 19 Webinaarissa käydään läpi mitä Junkkarissa tapahtuu, eli yleistä tietoa Junkkari-tapahtumasta. Lisäksi käydään läpi KAER-sääntöjä. Webinaari toteutetaan Teams:illä. Webinaariin pääsee mukaan...

Maltilla huippukoiraksi – Seisojapuhetta-podcastissa vieraana Antti Mäkynen

Saksanseisojakerhon Seisojapuhetta-podcastin uusimmassa jaksossa suunnataan Pohjanmaan lakeuksille ja pureudutaan nuoren koiran koulutukseen, puhutaan vähän kasvatuksestakin sekä eurooppalaisista kanakoirakisoista. Vieraana on kokenut kanakoiramies, ylituomari ja...

Erikoisnäyttelyn yhteydessä pidetyn kerhon toko- ja ampumamestaruuksien tulokset

TOKO AVO-luokka XIENNA VOM KIEFERNWALDE (pms) FI21598/16 – Riitta Heinonen – 107,5 p JAHTILADYN IKI-IHANA (pkss) FI35722/18 – Heidi Vanhanen – 106,5 p RONNIE (lkss) FI56090/20 –...

Erikoisnäyttelyn kaunein koira 2026 oli lyhytkarvainen unkarinvizsla Nádorpusztai Kacér

Best in Show Tuomari Erja Nummi Lyhytkarvainen unkarinvizsla — Nádorpusztai Kacér, om. Ringel Katri Karkeakarvainen saksanseisoja — Northstorm's Famous Grouse, om. Jokinen Marja-Liisa Italianseisoja — Monviso Del...

Strategian päivitys vuosille 2028–2032 – vastaa jäsenkyselyyn

Kerhomme strategiatyö kaudelle 2028-2032 on käynnissä, ja nyt on oikea hetki vaikuttaa yhteisiin tavoitteisiin. Haluamme varmistaa, että se heijastaa jäsentemme tarpeita, toiveita ja näkemyksiä...

Kaupasta