Puolvuotias lkss kuseskelee sisälle, mikä vikana?!

Koiran perusopetus

Valvoja: Maarit Seppänen

Vastaa Viestiin
Riikka Kulmala
Juniori
Viestit: 4
Liittynyt: 1.5.2010 18:44
Paikkakunta: Kokemäki

Puolvuotias lkss kuseskelee sisälle, mikä vikana?!

Viesti Kirjoittaja Riikka Kulmala » 17.9.2010 23:04

Nyt alkaa tulla epätoivo.
Pentu on siis puolvuotias lkss uros. Pikkupentuna annettii pissata sisällä paperien päälle ja papereita joudutaan edelleen käyttämään. Jossai vaiheessa yritettii niistä luopua, mut sit pentu kusi keskelle lattiaa.Koin paperien palauttamisen paremmaks vaihtoehdoks puulattian varman mädäntymisen kannalta.
Ollaan yritetty viedä pentua vähä väliä ulos ja kehua maasta taivaisiin ku pissaa ulos. Aina kotiin tullessa on juostu sisälle päästämään koira pihalle pissalle, jos koira ollut yksin (kaksin toisen koiran kanssa) kotona, ettei vaan tulis pissa lattialle. aamulla oon laittanu kellon soimaan että herään ennen pentua ja ehdin päästää sen pihalle ennen sisälle kusemista.
Nää keinot toi pientä helpotusta ja jossai vaihees sisälle kustiin vain sillon tällön, luultavasti oikeesti vahingossa.

Nyt tilanne alkaa taas oleen järkyttävä. Sisälle kustaan vähä väliä, jopa niin et me ollaan koiran kans kotona ja ulos vois pyytää. Koira on saattanu käydä puol tuntia-tunti sit pihalla ja silti kusee sisälle.
On myös alkanu keksimään turhan paljon ajan kulua ihmisten poissa ollessa (jopa öisin,kun ihmiset nukkuu yläkerrassa). Pikkupentuna tuhos vaan kun oli YKSIN siis ei toista koiraa seurana.

Aktivointia saa kyllä, lähes joka päivä käydään mettäs juoksemas ja kuluttamas energiaa toisen/toisten koirien kanssa.

Onks tää nyt jotai murkkuikää vai onko toi pentu sairas vai päästään vialla vai oonko mä tehny jotain todella väärin??

Auttakaa ny alottelijaa ekan saksanseisojan kans. Muuten alkaa tuntuu et tää oli eka ja vika ss joka meille tulee :(

Peukut pystyy et tää on vaan hankala lapsuus ja lopussa kiitos seisoo ja saadaa pennusta koulutettua upee lintukoira 8)
LKSS Iloks´in Iigor "Iigor"

Mikko Miettinen
Pentu
Viestit: 2
Liittynyt: 4.5.2010 09:28

Viesti Kirjoittaja Mikko Miettinen » 19.9.2010 10:16

Meillä samanlaista ongelmaa. Tosin pikkasen lievempänä. Asiat tehdään sisälle vain yöllä tai työpäivän aikana. Kotosalla kun ollaan niin koiruus kyllä pyytää ulos mutta vain kerran eli tarkkana saa olla. Jotenkin tuntuu että kyse on huonosta tavasta koska ollessamme mökillä tai muualla ei sisälle tehdä mitään.

Kyllähän tuo pikkasen pinnaa kiristää kun aamukahveen tuoksuun sekoittuu pistävä kusen haju :evil:

Onko tässäkin asiassa maltti valttia vai kuinka?

Avatar
Titta Pitkänen
Suuri guru
Viestit: 664
Liittynyt: 13.12.2005 00:03
Paikkakunta: Kuopio / Käpälämäki

Viesti Kirjoittaja Titta Pitkänen » 19.9.2010 23:06

Minä ainakin tiedän jonkun lyhkärin jolla oli niin huono virtsanpidätyskyky että se piti lopettaa koska pissa loppujenlopuksi valui kokoajan kinttuja pitkin. Kyseessä oli siis rakenteellinen vika. :(
Mitä enemmän opin tuntemaan Miestäni, sitä enemmän rakastan myös seisojaani ;)

Riikka Kulmala
Juniori
Viestit: 4
Liittynyt: 1.5.2010 18:44
Paikkakunta: Kokemäki

Viesti Kirjoittaja Riikka Kulmala » 21.9.2010 20:58

Just keskusteltiin ukon kans joku päivä tästä ja päätettii viedä pentu lääkärii tutkittavaks. Tuntuu et välillä se ei ihan oikeesti kykene pidättämään. Esim aina ku meille tulee joku ihminen ni pentu karaa onnesta soikeena kusi roiskuen tervehtimään tulijaa. (kiva huutaa aina et "varo se kusee sun kengilles!!!" :lol: :oops: )
Ja just joku ilta oltiin käyty pihalla pissalla, tultiin sisälle, annoin pojalle iltapalan ja pentu nukkui sen aikaa (eli n. puol tuntia), sit heräs ja juttelin pennulle (en edes liian iloisesti ku seki saa joskus pissan virtaamaa). Samantien alkoi pissa lirua ja näytti tosiaan siltä ettei kykene pidättämään, koska yritti kyllä lopettaa pisaan valumisen kun huomasin mitä tapahtuu ja kielsin. aina uudestaan alkoi valua joten sit pentu kiireen vilkkaa pihalle. Ei ollut edes juonu siinä välissä.

Toivon todella et tää ei oo mitää rakenteellista vikaa, onhan toi jo perheenjäsen vaikkei kovin montaa kuukautta oo vielä ehtinytkää meillä majailla. Pidetää peukkuja!
LKSS Iloks´in Iigor "Iigor"

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 25.9.2010 20:16

Kuulostaa rakennevialta. Yhdellä kasvatillani on väärin kehittyneet virtsatiet ja oireet samanmoiset, joskin lievemmät ja se sekä sen omistajat voivat ongelman kanssa ainakin toistaiseksi elää. Kerrohan mitä lekuri aiheesta tuumi.
Kuva

Mikko Miettinen
Pentu
Viestit: 2
Liittynyt: 4.5.2010 09:28

Viesti Kirjoittaja Mikko Miettinen » 25.9.2010 20:49

Kerroppa tosiaan mitä tohtori sanoi.

Tuo "ilopissailu" on kyllä mielestäni aika yleistä tai olen ainakin sattunut tapaamaan muutaman ja kaikki eri rotua. Bretoni, saksanpaimenkoira, karkeakarvainen saksanseisoja, labradorinnoutaja, seropi ja nyt tämä oma lyhytkarvainen saksanseisoja. Yhteistä näillä kaikilla on että ovat/olivat nuoria uroksia. Näistä kaksi tuttujeni koiria ja niillä vaiva lähtenyt iän myötä. Meidän "ilopissat" on kyllä vähentyneet todella reippaasti eikä sitä enää vaivaksi voi sanoa mutta tuo sisälle kuseskelu rassaa. Sekin on kyllä vähentynyt. Viimeisen viikon aikana kahdet kuset pesty lattialta.

Hannu Unger
AVO-luokan keskustelija
Viestit: 17
Liittynyt: 4.1.2010 22:51
Paikkakunta: Nurmo

Pissailuongelmia

Viesti Kirjoittaja Hannu Unger » 25.9.2010 22:03

En tiedä, huolestuisinko puolivuotiaan kollin kusekseluista ellei se nyt alvariinsa päästele sisälle. Mulla on ollut parikin kollikoiraa, jotka päästeli tuossa iässä aika lailla sisälle. Onko koiralla vesikupissa kaikenaikaa vettä tyrkyllä ja käykö se lopottamassa sitä ajankuluksen (taajaan)?
Jälkimmäisellä aloin rajoittaa vedensaantia kun se aina kupin ohi mennessään latki vettä siitä . Vähän kuin huvikseen. Annoin vettä ruoan yhteydessä ja muutaman kerran päivänmittaan ja sitten pihalle + normaali ihmeidentekokehu päälle. 8kk mennessä sisälle päästely loppui kokonaan ja sen jälkeen kupissa oli aina vettä. En tiedä, johtuuko sinun ongelmasi ylläolevasta mutta seuraile paljonko se sitä vettä juo.

Riikka Kulmala
Juniori
Viestit: 4
Liittynyt: 1.5.2010 18:44
Paikkakunta: Kokemäki

Viesti Kirjoittaja Riikka Kulmala » 28.9.2010 11:05

Kiitos vastauksista. Ilmottelen ku on tutkittu enemmän. Veri- ja pissakokeessa ei löytynyt mitää ihmeempiä ja ultralla rakko ja munuaiset löytyivät, joskin rakko oli pitkulaisen muotoinen ja takaosa ilmeisesti aika takana lantiossa. Ens viikolla mennää varjoainekuvaukseen.

Iigor ei juo mielestäni mitenkää erikoisen paljon, ei ainaka ohimennen ajankuluksensa juo.

Mut toivotaan ettei kyseessä olis mitään vakavaa, mielummin vaan jotain pikkupojan pissailua..
LKSS Iloks´in Iigor "Iigor"

Emmi Pyörre
Pentu
Viestit: 2
Liittynyt: 17.9.2009 18:35
Paikkakunta: Vihti

Viesti Kirjoittaja Emmi Pyörre » 12.10.2010 11:59

Minulla oli myös tuonikäinen urospentu, joka ei sisäsiistiksi meinannut tulla millään. Kyllä se selvästi yritti: pissan alkaessa tulla kämpän toisessa päässä se juoksi kiireesti ovelle. Tuloksena koko kämpän pituinen suikertava pissavana, päättyen ovelle. Ja rappukäytävä ja hissi tuoksuivat puoli vuotta tosi raikkaalle, kun pesin niitä parhaimmillaan monta kertaa päivässä.

Aika kului, ja seitsemän kuukauden iässä tilanne oli "jo" aika hyvä. Yhdeksän kuukauden iässä se oli sisäsiisti varmuudella.

En olisi siis minäkään automaattisesti huolissani asiasta.

Riikka Kulmala
Juniori
Viestit: 4
Liittynyt: 1.5.2010 18:44
Paikkakunta: Kokemäki

Viesti Kirjoittaja Riikka Kulmala » 12.10.2010 22:58

Juu alkaa huoli vähä väistymään meilläkin Iigorin kohdalla. Poikaa on nyt tutkittu ja varjoainekuvauksessa ei selvinnyt mitää vakavaa. Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraillaan pari kk ja tällä hetkellä on syytä olettaa et Iigorilla on vaan vähä hitaasti kehittyvät sulkijajutut virtsarakossa tai jotain.
Tilanne on kyllä parantunut huomattavasti siitä mitä se pahimmillaan oli. :!:
Nyt vaan pidetää peukut edellee pystys et joskus poika olis vielä täysin sisäsiisti. Ja mieluiten ne ilopissatki sais ainaki vähä määrällisesti pienentyä, ettei tarvi aina litroittain lorotella vieraiden ja omien ihmisten kintuille :lol:
LKSS Iloks´in Iigor "Iigor"

Vastaa Viestiin