Koirakouluun(ko)

Koiran perusopetus

Valvoja: Maarit Seppänen

Joppe

Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Joppe » 18.4.2005 20:35

Olemme suunnitelleet koirakouluun menoa. Koulutusta olisi kerran viikossa tunnin verran.

Koiramme on 1-vuotias, todella energinen ja riehuu paljon. Rodultaan se on karkeakarvainen saksanseisoja. Ja kyseessä on uros-koira.
Koiramme ei ole tottunut "uusiin" koiriin, mutta toisia koiria se ei kuitenkaan ota agressiivisesti vastaan, vain iloiten ja pomppien.
Lenkillä kun vastaan tulee ihminen, pyörällä tai kävellen, koira on ihan että okei. Mutta kun vastaan tulee toinen koira, se riuhtoo ja rempoo ja sen korvat ovat kadonneet. Kun sille sanoo esim. linnun nähdessä Paikka, se kyllä pysähtyy, mutta koira onkin toinen juttu.

-Kannattaisiko mennä koirakouluun, että se tottuisi muihin koiriin ja oppisi ehkä paremmille tavoille?
-Uskallammeko yrittää mennä match showhun vaikka sitruunapannan kera?
-Miten koiraa voisi kouluttaa, että se oppisi kävelemään lenkillä kunnolla, vaikka mikä olisi?

Kiitos kaikista ohjeista!

Saksu

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Saksu » 19.4.2005 09:27

Minä suosittelen lämpimästi kaikille koirakoulua vaikka ei aikoisikaan koskaan esim. kilpailla TOKO:ssa tms. Se on hyvä tapa aktivoida koiraa ja järjestää sille mieluista tekemistä energian purkuun.

Koirakouluissa koirat oppivat toimimaan sellaisessakin tilanteessa jossa on paljon muita koiria -> ei välitä enää välttämättä niin paljon niistä toisista koirista vaan kuuntelee omaa ohjaajaansa. Treeneissä harjoitellaan eri juttuja, joista on sitten hyötyä muulloinkin. Lisäksi ryhmän vetäjältä saa paljon hyviä neuvoja siitä, miten toimia ongelmatilanteissa ja miten opettaa koiralla erilaisia asioita. Näiden lisäksi koira oppii sosiaaliseksi ja toimimaan muiden koirien kanssa.

Me mentiin pentukouluun heti, kun koira täytti 3kk. Pentukoulussa opeteltiin sitten kaikkea mahdollista ja hyödyllistä kuten toisten koirien ohittamista, maahan menoa, istumista, luoksetuloa, paikalleen jäämistä jne. Lisäksi pentu tottui siihen, että joku vieras tutkii sitä ja katsoo vaikka hampaita. Samalla pentu sai kokemusta paikasta, jossa on paljon muita koiria eikä näin ollen esim. pelkää ja hauku paikassa, jossa on paljon muita koiria (näyttelyssä, match showssa jne.) Ja sitten aina koulun jälkeen koirat saivat leikkiä hetken keskenään ja purkaa energiaa.

Mutta se tulee muistaa, että niitä temppuja ja oppeja ei opita siellä koirakoulussa vaan sieltä saadaan ne eväät ja neuvot miten koiraa voi opettaa kotona! Se aika mitä siellä koirakoulussa ollaan on niin lyhyt, että koira ei siinä vielä kovin paljon voi oppia, mutta ehkä perusteet. KOtona sitten treenataan ja opetellaan jutut kunnolla ja sit treeneissä kokeillaan, että onnistuuko ja saadaan lisäneuvoja miten voisi vielä treenata lisää jne.

Mutta mukaan vain koirakouluun, sieltä saatte kyllä sitten lisää hyviä neuvoja ja ohjeita koiran kouluttamiseen ja tohon teidän ongelmaan, miten ohittaa muut koirat nätisti!

Nina P.

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Nina P. » 19.4.2005 14:29

Ilman muuta kannattaa mennä koirakouluuun. Sieltä saa hyviä vinkkejä koiran koulutukseen - näistä voi sitten valita itselle sopivimmat. Aluksi koiran voi olla vaikea keskittyä työskentelemään kanssasi, kun muut koirat kiinnostavat. Vähitellen homma alkaa kuitenkin sujua paremmin. Kuten edellä jo sanottiinkin, pelkkä tunti koirakoulua viikossa ei tietenkään riitä; siellä saat opastusta siihen, miten voit itse kotona koiraasi kouluttaa.

Sinun kannattaa tehdä erilaisia kontaktiharjoituksia koirasi kanssa. Esim. pidät namia sivulle ojennetussa kädessä - koira saa namin vasta kun katsoo sinua silmiin. Nami maahan - sinä annat namin koiralle, kun se ensin ottaa katsekontaktin. Muutoinkin palkkaa ja kehu aina, kun koira ottaa itsenäisesti kontaktia. Opettele olemaan koirasi mielestä kiinnostava (kiinnostavampi kuin muut koirat).

Muiden koirien ohittamiseen auttaa se kun yhteistyönne paranee muutenkin. Lisäksi voisit ottaa aluksi muutaman viikon kuurin, jolloin kerta kaikkiaan menette ihan kaikkien vastaantulevien koirien ohi. Voitte vaikka siirtyä hiemen kauemmas tien sivuun ohittaessanne. Yritä samalla saada koirasi huomio itseesi (juttelemalla, namilla, lelulla jne. mikä sitten omalla koirallasi toimii parhaiten). Palkkaa aina, kun ohitus sujuu. Myöhemmin voit sitten vähän joustaa, tervehditte vaikka tuttuja koiria silloin tällöin - mutta aina niin, että sinä päätät. Koira ei saa kiskoa itse haluamansa toisen koiran luo.

Koulutus vie aikaa, mutta tuottaa kyllä tulosta kun on kärsivällinen!

Arse

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Arse » 20.4.2005 09:47

Antakaa koiralle kermaa posliini lautaselta, se oppii arvostamaan teitä

Voi jeesus,
ainoa palkinto minkä koiralle koulutus tilanteessa (yleensä muutenkin) voi suoda on isännän hyväksyntä, se riittää vallan mainiosti palkinnoksi onnistuneesta suorituksesta, namit yms, voi virittää suoraan seinään.


Joppe, jäännyt on jonkin moinen laumajärjestys epäselväksi ilmeisesti pentuvaiheessa. Jos koira ei kunnioita sinua, et saa siihen otetta.
Ensin kuntoon järjestys kuka laumassa määrää, sillä se sun hurttas kasvaa vielä ja jos se ei pysy näpeissä isona, ei sen kanssa kivaa ole.

Mutta kaiketi se koulutukseenkin vaikuttaa, meneekö match showhun taikka sitten jänkhälle.

Eli kaikki namit/makupalat roskiin, koira hallintaan, sitten sinne koirakouluun.

Nina P.

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Nina P. » 20.4.2005 12:24

Koiran kunnioituksen voi ansaita muutoinkin kuin pakolla. Ei toivotusta käytöksestä rangaistaan (ja rangaistukseksi riittää kuin riittäkin useimmiten jo ihan koiran huomioimatta jättäminen - tai sitten tiukka EI!), toivotusta käytöksestä palkitaan. Jos palkinnoksi riittää hyväksyvä katse, niin mikäs siinä ;o)

Konsteja on monia ja jokainen koiranomistaja valitsee itse, miten omaa koiraansa kouluttaa. Erilaisia neuvoja kannattaa kuunnella kriittisesti ja valita niistä sitten itselle sopivimmat.

Sami G

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Sami G » 20.4.2005 15:58

Aivan oikein Nina. Meitä on moneksi, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä ole se ainoa oikea tapa. Olen huomannut varsinkin meissä seisojaihmisissä olevan paljon niitä, joille tuo makupala-sanakin tuntuu aiheuttavan tuskaa. Ilmeisesti sellainen ei ole heidän mielestään soveliasta koulutusta karskille eräkoiralle, vaan sopii enemmänkin "näyttelyfifille". Sääli, sillä makupala on mielestäni tiettyyn rajaan saakka uskomattoman tehokas väline saada PENTU oppimaan uutta. Kun asia hallitaan, makupala jää tietenkin pois ja opittua voidaan koiralta vaatia.

Mutta jokainen tyylillään.

[%sig%]

Arse

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Arse » 20.4.2005 19:01

Sorry, ehkä hieman suoraan sanottu toi homma.

Se on totta että kaiken maailman koulutustavoista kannattaa muotoilla se itselleen ja koiralleen parhaiten sopiva, ja yleensäkin tiedostaa itselleen mitkä on koulutuksen tavoitteet.
Kaikkiin kirjoitteluihin kannattaa suhtautua harkiten, mikään täällä kirjoitettu ei ole laki.

Itse tahdon vain että koira tottelee, tahdosta palvella isäntäänsä, eikä siitä, että kun tekee niinkuin sanotaan tiedossa on joku namupala. Siinä jää nimittäin vaahtokarkki kakkoseksi, kun lintu haisee nokkaan. Mutta kukin tyylillään, ei siinä mitään.

Vaikka ei käytetäkkään ns. makupaloja, se ei merkitse suoraan sitä, että koiraa ohjataan mitenkään pakolla tai käytetään fyysisiä otteita.
Koira mille on annettu pennusta asti "paikka laumassa", vapauksineen, rajoineen, kaikkineen, ja ennen kaikkea, kaikki on tehty määrätietoisesti. Sellanen hupi tottelee sen takia, että se pyrkii säilyttämään paikkansa laumassa.


Tapoja on monia niin kuin on tottelevaisuuden asteitakin.

Intsi02

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Intsi02 » 20.4.2005 19:53

Argh, tässä menee nyt taas lahjonta ja palkkaaminen iloisesti sekaisin! Ensimmäisestä kiinnostuneet suunnatkoon vaikka Venäjälle, jälkimmäistä taas voi käyttää koiran koulutuksessa siihen tapaan kuin esim. Sami G. edellä mainitsi.

Aloittajalle vinkiksi: parempia neuvoja koirankoulutukseen saat jossain ihan muualla kuin täällä "Lyö koiraa kerran päähän ja olet sille johtaja lopun ikää" -tyylisten kettinkimiesten joukossa. Mene vaikka kirjastoon, lainaa muutama hyvä opus, mieti asioita - ja mene ihmeessä myös sinne koirakouluun kuulemaan vinkkejä! Vähän viitseliäisyyttä se vaatii, mutta kannattaa ehdottomasti.

Seppo Lehtovirta

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta » 20.4.2005 22:34

Kyllä koira tulee hallita ilman "namejakin" ja myös ehdottomasti ilman väkivaltaa. Se hallinta vaan on sellainen laji ettei sitä missään "koirakoulussa":kaan opi, ennemmin se on ohjaajan luontainen ominaisuus siinä kuin koiralle laumaeläimenä yhteistyön tekeminen.

Turhaan niitä koiria sinne ”kouluun” on oppimistarkoituksessa viedä, ne kyllä hallitsevat oman osansa hommasta. Nuo koulutus tapahtumat ovat tärkeämpiä ohjaajille kuin koirille….jalostuksen onneksi.
Toki koirallekin on kehityksensä kannalta tärkeää tavata lajitovereitaan ja samalla havaita etteivät ne laumanjohtajatkaan pidä vihaa keskenään, vaan ollaan kuin yhtä isoa perh…. laumaa.

Osa koiran ikäkäyttäytymisestä kuuluu normaaliin koiran kehitykseen, ne myös reagoivat eri tilanteisiin hyvin yksilöllisesti. Kun koira aikuistuu siltä myös löytyy siististi molemmin puolin päätä ne korvatkin, jos sillä on aihetta ja intressiä niitä käyttää. (lasten tehtävä on riehuen ja touhuten vahvistaa luustoaan ja lihaksistoaan)

Pennun kanssa tuo makupalalla palkitseminen on ihan ok. ei kuitenkaan välttämätön. Mutta jos sitä pitää harrastaa vielä aikuisellakin koiralla niin se enemmän kyllä mielestäni kertoo ohjaajan, kuin koiran yhteistyökyvystä. Tai ehkä se kertoo ohjaajan asennoitumisesta kanakoira toimintaan.

Näitä koiria ei tarvitse pakolla hallita, ne ovat yleensä sen verran yhteistyökykyisiä, jos meillä vaan on riittävästi niille aikaa, jotta opimme tarpeeksi hyvin tuntemaan sen haltuumme saamamme ja vastuullemme uskotun koirayksilön.

Miettikäähän annetaanko siellä ”koirakoulussa” oppia koiralle, vaiko toimintaohjeita koiran ohjaajalle…kumpaa todellisuudessa opetetaan? ;)

Olen edelleenkin sillä linjalla, että koulutusta tarvitsee joku muu kuin se metsästyksen ja yhteistyön mestari (= koira).

Näitä asioitahan on nyt hyvää aikaa pohtia, kun on tuota luppoaikaa noista tärkeimmistä harrastuksista. Ei muuta kuin leppoisaa kevättä harrastajille ja koirille.

Petteri_N

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Petteri_N » 20.4.2005 23:06

Juu, sen lisäksi että se koira pelaa metällä sen ainakin meillä pitää olla "koiriksi", myös ihmisten ilmoilla. Nämä koirakansalaisen hommat vaativat vähän opettelua ja niitä varten sitten tasapainoillaan OIKEA-AIKAISELLA pakolla ja palkkiolla. "Koiriksi olemista" koira ei luonnostaan osaa, eikä niitä voida siltä vaatia. Kun ne sille opetetaan ja se ymmärtää mitä sen pitää tehdä, niin sitten niitä voidaan vaatia. Hyvistä toimista on hyvä kiittää, huonosta toiminnasta voi antaa sitten negatiivista palautetta. Se miten nämä eo. jutut toteutetaan, on sitten ukostaja koirasta kiinni. Itse olen pyrkinyt siihen, että palaute on joko mukavaa toimintaa ohjaajan kanssa tai sitten ... öhöm... ikävämpää toimintaa ohjaajan toimesta...

Kuitenkin se jokapäiväinen normaali elämä ratkaisee koiran ja ohjaajan välisen suhteen laadun.

Mettähommat on asia erikseen, mutta noin yleisesti ottaen ei kaiken aina tartte olla niin kurttuotsaista. Vähän hymyä ja iloa siihen touhuun, niin se yhteistyökin paranee kun ei sen metsästävän parin *itutuskäyrä hivoskele taivaita.

veijo toimela

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja veijo toimela » 21.4.2005 10:12

Eihän tilanne voi olla sellanen, että näissä roduissa tarvittais erikshen koirankoulutusta ja mettästyskoirankoulutusta?

Kaiken toiminnan perusta pennusta ethenpäin käsittääkseni pitäis tähätä näillä koirilla mettästyskoiran kans yhteistyössä toimimishen erilaisissa maastoissa ja isännän/emännän mettästyshalujen (tarjokan siis sillä riistalla, jota kulloinki haluthan koiran mettästävän). Ja siinä sivussa tietenki mettästyskaverin on tultava normaalissa sosiaalisessa ympäristössä toimhen siinä muitten elävien kans. Niinku aikasemmissaki viesteissä tuothin esille.

Jokanen saa tietenki tehä koiransa kans mitä tykkää, mutta seki on kyllä satavarma, että jos koiran totteleminen perustuu puhthasti siihen, että isännän/emännän taskusta tullee mukava makupalojen tuoksu niin ehkä joskus tullee ropleemia mettällä, kun koira päättää ettei olekhan hauskaa...pistä siinä sitten koira räntäsathessa sorsannouthon mutaletikkolammella...eihän se ole ongelma jos koira ei mene kun nätisti pyytää. Mutta kuivaappa sitten umpimärät paskavaathet siinä samasessa räntäsathessa roitotulilla, jotka toivottavasti saat sytytettyä ettet jäävytä ittiäs. Tiputettuja lintujahan met ei maasthon jätetä. Net haethan itte ellei meän mettästyskoira sitä tee.

Vaikka meitä "koiran othan hakkaavia kettinkimiehiä" näythän halaveksuvan, niin ainaki met rakastamma näitä luontokappalheja niin palijon että riistaviettienki takia koitamma perskeles parhaamme mukhan toimia näitten kans lakien puitteissa niin palijon riistalla kuin mahollista.

Intsi02

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Intsi02 » 21.4.2005 10:25

Voi voi, yhä edelleen menee lahjonta ja palkkaus pahasti sekaisin. Mutta sehän tuli kyllä huomattua taannoin mm. naksutuskoulutuksesta puhuttaessa, niin että mikään ei enää yllätä.

Jatkakaa! :)

veijo toimela

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja veijo toimela » 21.4.2005 10:50

Joskus hommia on tehtävä iliman palakkaa (harrastushan tämä on) ja jos mennee lahajonnan puolelle, niin se se vasta taitolaji on.

En tiä. Varmasti palakitteminen ja muut vastaavat "temput" soppelisti paikalhan, mutta että jos pelekästhän makupaloilla haethan luottamusta ja hyvvää suhetta koirhan, niin jossaki vaiheessahan se kylläännyttää itte ittensä.

Ihan samalla tavalla ittelle kalskahtaa ainaset tiettyjen foorumeitten ohjeet, jotka alakavat ongelmassa ku ongelmassa sillä, että "ota makupaloja taskhun..." kuin varmasti meikäläisten ehkä toisenlaiset metodit.

Intsi02

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Intsi02 » 21.4.2005 11:04

Ai nyt makupaloista tuli jo YKSINOMAINEN tapa hakea luottamusta ja hyvää suhdetta koiraan... Näinhän niitä asioita saa väänneltyä, jos haluaa. :DD

Nina P.

Re: Koirakouluun(ko)

Viesti Kirjoittaja Nina P. » 21.4.2005 12:25

Joo, jos makupalojen (tai muun palkkamisen) idea ymmärretään näin totaalisen väärin, ei ole ihme että sitä vastustetaan! En minäkään pitäisi siitä, että joku kehottaisi minua lahjomaan koiraani ja hakemaan hyvää suhdetta namiautomaattina toimien ;)

Vastaa Viestiin