seisonta.

Keskustelua kanakoiran riistatyöstä.

Valvoja: Maarit Seppänen

Avatar
Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta » 13.12.2008 15:12

Petteri_N kirjoitti:
sitä ei ole koskaan metsällä rankaistu ruumiillisesti, ainoastaan puheella ja äänen sävyllä.
Joillekin koirille se riittää tuokin epävarmuuden esille tulemiseen.
Petteri mielestäni jo tuolla kaivoikin tuon ongelman mahdollisen syntyhistorian esiin. Toinen missä tuollainen on voinut syntyä, on tuo siiven kanssa "pelleileminen".

Sinulla on oletettavasti herkkä ja erittäin yhteistyökykyinen/haluinen koira. Sellainen noudattaa pienintäkin toivettasi, ja niin se oletettavasti nytkin luulee noudattavansa.
Koirasi ei etene "piikkausetäisyydelle" (siellä ei enää ole varaa teputella mitään rivitanssiaskelia).

Minä en heittäisi "lasta pesuveden mukana pois", vaan antaisin sinulle sellaisen neuvon että, yritä rohkaista koirasi etenemään "piikkausetäisyydelle". Älä rankaise sitä mahdollisesta linnun ylösotosta tuossa tilanteessa (suullisestikaan), vaan pysäytä se nätisti linnun siivitäessä ja viimeistään linnun lentoonlähtöpaikalle.
Pudottaminen aloitetaan heti kun ensimmäinen piikkaus on todettu ja siitä lähtien pudotus vain todellisesta piikkauksesta. Kyllä se siitä.

Tuollaisen koiran kanssa on toimittava hienovaraisesti ja rauhallisesti sekä harkintaa noudattaen. "Hämäläisyydestä" saataisi olla apua. :)
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Avatar
Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta » 13.12.2008 15:14

Paimentaminen on hieman eri asia mikä tässä näyttää olevan kyseessä.
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Jouni Leijala
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 71
Liittynyt: 6.11.2008 16:01
Paikkakunta: kyröskoski

seisonta

Viesti Kirjoittaja Jouni Leijala » 13.12.2008 16:22

Ymmärrän kyllä mitä paimentaminen on. Mun tapauksessa ei kyse ole sellaisesta paimentamisesta kuin kirjossa lukee. Koira siis tietää missä riista on mutta ei rauhoitu seisonnalle, ei ryntää päin,ei juokse ympyrää ja vouhota vaan tekee pientä, rauhallista luovia riistan edessä. Siis ikään kuin merkkaa riistan, odottaa mua ja toiminta lupaa.Luvan saatuaan ajaa riistan liikkeelle, jäniksen juoksuun ja linnun lentoon. Siis toimii mutta EI rauhoitu seisontaan. Isosta lintu parvesta en tiedä kun en oikein isolle parvelle ole koiran kanssa löytänyt mutta tuskin tuo osaisi sellaista paimentaa, nuori koira kun kuitenkin vielä on. Käsittääkseni kokeneet koirat pystyvät tuohon paimentamiseen. Vaikka ei sen puoleen. Luin kerran huvittavan jutun jossa oli 3kk;n ikäinen koira joka seisoi lintua kuin vanha tekijä, osasi noutaa niin maalta kuin vedestä. Ja tuon jutun kirjoittaja oli tosissaan. Eli taitaa tää meiän poika olla vaan varustettu pitemmällä sytytyslangalla tuon seisonnan suhteen, että näin.
jouni.l

Avatar
Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta » 13.12.2008 17:05

Onhan tuossa selkeästi kyse jonkinlaisesta (veltosta/rauhattomasta) seisonnasta kun se ei oma-aloitteisesti ota lintua ylös. Mutta koiran seisontakynnys vain on madaltunut/madallettu. Eli (kanakoiratermein) se piikkaus (seisonnan viimeistely/loppuunvienti) puuttuu.
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

wilkastus

Viesti Kirjoittaja wilkastus » 14.12.2008 11:27

Meidän nuorukaiselle (1v8kk) on tullut myös ihmeellinen käyttäytymismalli. Aika usein se linnun löytäessä alkaa kiertää tai enemmänkin piirittää lintua. Koira voi myös seisoa normaalisti ja aloittaa piirittämisen vasta avanssiluvasta. Tuolle piirittämiselle tyypillistä on, että koira haluaa linnun minun ja itsensä väliin.

Jos tulen seisonnalle, niin koira kiertää vastakkaiselle puolelle seisomaan. Jos siis lähestyn seisontaa tuulen alta, niin koira kiertää ikävästi itsensä tuulen päälle, eikä tietenkään lähde sieltä avanssiin. Jos koira alkaa vielä kiertämään lintua ja tulee luokseni tuulen alle, niin silloin yleensä luvasta ja muutamasta omasta askeleestani lintua päin lähtee reipas avanssi. Jos en itse liiku, niin koira ei lähde etenemään lainkaan tai hyvin nihkeästi.

Joku ihme lukko tuossa avanssissa on ollut alusta asti. Koira ei mene perään, eikä lähde paukusta. Ei ole koskaan ravisteltu peräänmenoista, kun se ei ole niitä oikeastaan koskaan tehnyt. Lintujakin on pudotettu kymmenkunta ja koira selvästi haluaa linnuille. Ei siis ole sellainen blinkkari, joka sivuuttaa linnut tietoisesti.

Pitäisikö vaan joka kerta potkia itse linnut ilmaan avanssiluvan jälkeen, jos koira ei lähde heti nostamaan? Sen virheen olen tehnyt, että olen jäänyt jankuttamaan avanssilupaa, jos koira ei lähde heti etenemään.

Jouni Leijala
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 71
Liittynyt: 6.11.2008 16:01
Paikkakunta: kyröskoski

seisonta

Viesti Kirjoittaja Jouni Leijala » 14.12.2008 14:39

Joo, vähän samaa touhua kun meillä. Tää meiän poika ei kierrä vaan tosiaankin tekee sitä pikku seilausta siinä mun ja linnun välissä. Myöskin tää avanssi juttu kuulostaa tutulta, oon vaan nykyään antanut yhden käskyn ja jos koira ei lähde niin otan itse askeleen eteenpäin ja ikäänkuin yllytän ja vedän koiran mukaan. On se vaan kumma että tuollaisia tapoja tulee koiralle ja vielä kummempaa kun ei itse tiedä mistä se johtuu. En ole saanut siihen täältäkään hyvää selitystä, yleensä vaan moititaan joko mua tai sitten koira on huonosta suvusta mikä ei ihan pidä paikkaansa. Olis kiva tietää onko näillä ns, huippu kouluttajilla itsellään ollut tällaista tapausta ja jos on niin mitä on tehty vai onko annettu olla. Kyllä se seisontakin sieltä tulee, näin ainakin uskon. Täytyy vaan olla edelleenkin kärsivällinen.
jouni.l

Avatar
Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta » 15.12.2008 14:18

Nämä koiramme ovat aikoinaan kasattu (jalostettu) sekoittamalla useita rotuja keskenään. Tuollaisen sekoituksen tuloshan ei koskaan ole se että niiden jälkeläiset tulevissakaan sukupolvissa toimisivat aina samalla tavalla ja olisivat samalla taidolla toimivia koiria. Eli niiden perimää ei saada mitenkään identtiseksi millään ihmisen käytettävissä olevilla keinoilla. Näitä erilaisia ehkä juuri perimän mukana tulevia toimintamalleja (metsästystapoja) tulee aina esiintymään. Joskus ne tietenkin saattavat olla myös ihmisen oman toiminnan aikaansaannoksia, koira kun on laumaeläin ja pyrkii yleensä aina sopeutumaan laumaan ja sen metsästystapoihin ja -käytäntöihin.

Näistä ”päin nostavista” koirista olen ennenkin kuullut. Yleensä ne kuitenkin ovat olleet vanhemmilla metsästäjillä ja ehkäpä kahdesta syystä, toinen saattaa olla se että, yleensä nämä vanhemmat kokeneemmat ohjaajat eivät enää hirveästi prässää koiria vaan antavat niille enemmänkin mahdollisuuden näyttää oman osaamisensa. Toinen voi olla että, koira paikkaa isännän fyysisiä puutoksia kun hänen oma toimintakykynsä liikkumisensa alkaa olla ehkä jo rajallisempaa, ajamalla tuon riistan ”syliin”. Nuo ovat kuitenkin pelkkiä ajatuksia ja oletuksia.

Koira on 1v 8kk. Tuossa vaiheessa jos koiralla metsästetään jo aivan normaalisti (joka ei aivan aukottomasti tekstistäsi selviä) niin ei sillä ehkä koskaan ole ollut tarvista kehittää rajua avanssia, eihän sen ole tarvinnut itse konkreettisesti yrittää saalista kiinni ja silloin tuolla ylösotolla ei ole ollut tarvetta kehittyä paremmaksi. Osalla koiristamme tuo räväkkä kiinniottoyritys (avanssi) on kuitenkin niin vahvana ominaisuutena että sen pois ottaminen saattaisi olla jo työn takana sekin. Tosiasia on myös se että koira suorittaa räväkän ylösoton vain suoralta hajukontaktilta, ellei etenemistä ole opetettu ”nokialaisella”.

Mitä enemmän itse otamme ylös riistaa koiran seisonnalta, niin voisimme kuvitella että sitä vähemmän sillä on syytä kehittää omaa ylösottokykyään. Toki, jos saamme koiran ymmärtämään että odotamme siltä hyvää tai räväkkää ylösottoa, se sen saattaisi myös tehdä. Mutta harvemmin kai tuo koiran ja isännän välinen viestintä noin tehokasta on.

Noiden useimpien vanhempien konkareiden tapa olikin kulkea koiran kanssa metsässä ilman haulikkoa tai olla pudottamatta koiralta, parina ensimmäisenä syksynä. Nykyään kaikilla vain on niin hiivatin kiire kaikissa asioissa, ja niin kuin tiedämme niin yleensä liialla kiireellä toimitaan vähän laadun kustannuksella.

Muistaakseni ylituomarimme Jouni Kilpimaa joskus näillä sivuilla selvittikin hyvin ymmärrettävästi, että koirilla joilla metsästetään paljon, tuo räväkkä avanssi ajan saatossa ”löystyy” koska sille ei ole todellista tarvetta, lerpummallakin etenemisellä saalis on saatavissa. Eli koira ajanmyötä helposti sopeutuu vallitsevaan tilanteeseen.

Myös yksi tuohon siirtyilyyn vaikuttava tekijä saattaa olla se että, pyritään riistatilanteessa aivan koiran viereen. Olen useasti sanonutkin että pitäisi jättää sellainen 5 metriä koiraan jotta koiran turvallisuus olisi riittävä ja sen kuulo ei niin herkästi vaurioituisi. Toisaalta, koiran kannalta katsottuna tuollainen ”hyökkäysmuodostelma” jossa ollaan rinta rinnan, ei ole kovin tehokas. Jos ajateltaisiin että koira todella metsästäisi laumassa, niin tehokkainta oletettavasti olisi yrittää hajaantua parven tai saaliin ympärille jolla mahdollistettaisiin mahdollisimman suuri onnistumisprosentti. Silloinhan metsästystilannetta hallitsee se jolla on suora hajukontakti riistaan ja muut ovat ”juonessa” mukana (koppareina). Tuossa tilanteessa voisi käydä niinkin että, kun lauman johtaja tulee paikalle ja seisonnalle niin alempiarvoinen voisi aivan hyvin luovuttaa tuon piikkipaikan sille ja siirtyä itse avustajaksi. Nämä ovat kaikki vain ajatuksia ja oletuksia, totuutta ainakaan minä en tiedä.

Se miksi näistä asioista saattaa joskus tulla sellainen ”sekametelisoppa” joihin vaikuttavia asioita ja niiden vaikutusta on mahdoton ymmärtää, johtuu varmaan siitä että tuo koiran ajatusmaailma ei ole lähelläkään ihmisen tasoa, vaikka se eläimenä ”viisas” onkin.

Yleensä paras ”koulutusvinkki” on saada ihminen itse ajattelemaan ja ymmärtämään asioita koiran näkövinkkelistä katsottuna, tai ainakin yrittämään sitä. Sieltä käsin ne parhaat opit kumpuavat. Ja paras opettaja ohjaajalle on koira itse, kunhan sen opin osaa ottaa vastaan.
Kiire, pakkosuorittaminen ja riista-/paukkuahneus ovat koiran kehityksen kannalta katsottuna haittaavia tekijöitä.

Tässä vähän pohdintoja pohdintojen pohjaksi, tai sitten ei. Hyvää Joulunalusaikaa kaikille ja käyttäkää se Joulun luppoaika pohdiskeluun ja suunnitteluun. Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty.
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Jouni Leijala
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 71
Liittynyt: 6.11.2008 16:01
Paikkakunta: kyröskoski

seisonta

Viesti Kirjoittaja Jouni Leijala » 15.12.2008 15:56

Tattis Seppo Lehtoviralle pitkästä jutusta ja pohdinnoista. Niin, tuo mun koira on 2.7 vuoden ikäinen. Hän on kevät pentu joten eka syksy meni vaan metsissä kulkiessa ja ihmetellessä. Toinen syksy, jolloin koira oli vieläkin alle 2 vuotias, kuljimme jo ase mukana, avattuna, ilman patruunoita. Mielestäni en ole pitänyt kiirettä koiran kanssa. Koiralla on metsässä paljon vapauksia, hakemisen suhteen jne. En ole katsonut tarpeelliseksi jatkuvaa pillittelyä jos koira on ollut etäämmällä pidemmän aikaa koska hän kuitenkin tulee ilmoittautumaan jossain vaiheessa. Ja metsä olosuhteisa, vaikka koira olisikin pois näkyvistä pidemmän aikaa niin se ei välttämättä ole kovin kaukana. Metsä kun rajoittaa näkyvyyttä. Usein miten pillitän koiran luokseni silloin kun tiedän että edessä on tie tai havaitsen muita metsässä kulkijoita. Pillillä saatan myös ohjata koiran kulku suuntaa, komentaa maahan jne. No, se pillistä. Siis, koira saa työskennellä metsässä melko vapaasti. Olen ottanut tälläisen tavan sen jälkeen kun huomasin koiran tavan tulla ilmoittautumaan tasaisin väliajoin. Näistä ilmoittautumisista oli sitten vaan osattava valikoida se mikä oli tiedottamista, sekin selvisi kuitenkin vaivattomasti koska koiran käytös oli siinä vaiheessa toisenlaista. Se, että koira ei seiso kiinteästi, ei sinänsä haittaa tai vaivaa minua. Halusin vaan tietää onko tuollainen kuinkakin yleistä.Tämä on eka seisojani ja uteliaisuuteni on kai silloin sallittavaa. Se,että tuo on kai aika yleistä loppujen lopuksi olikin hauska saada tietoon sillä eräs tyyppi sanoi että koirasta ei vaan ole metsästyskäyttöön kun se ei seiso. Väitän silti, vaikka noviisi olenkin seisojien suhteen, että tuolta koiralta tullaan vielä ampumaan paljon riistaa sillä kaikki muut toiminnot ovat nyt, koiran täyttäessä maaliskuussa 3 vuotta, sillä tasolla että jos sitä kiinteää seisontaa ei jäädä odottelemaan vaan aletaan tosissaan pudottelemaan noista pikku seilauksista huolimatta niin tulosta tulee varmasti. Koira hakee, löytää, tiedottaa, ei ryntää riistanperään, ei ryntää ammuttaessa, noutaa käskystä. Kaikki muu pelaa mutta tuo seisonta puuttuu. Se että siitä ei ole metsätyskoiraksi, on silkkaa puppua. Kokeisiin siitä ei ole, sen tiedän. Mutta näillä mennään,
jouni.l

Avatar
Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta » 15.12.2008 17:06

Noita asioita pohdiskellessani oli mielessäni teidän molempien koirat sekä monen muun aloittelijan eteentulevat ongelmat.

Hyvä metsästyskoira ei koskaan ole kaukana hyvästä koekoirasta, ja hyvän koekoiran tulisi aina olla myös hyvä metsästyskoira.

Koiran kanssa toimiessa aina joskus tulee vastaan tuollaisia "solmuja" joiden aukaisuun tarvitaan pohdintaa ja järkeilyä. Joskus sattaa ratkaisu ongelmaan löytyä yllättäen ja se saattaa myös olla yksinkertainen ja helposti toteutettavissa. Tärkeintä on ettei vahvista sellaista ei toivottua toimintaa niin kauan kuin ongelmanratkaisu on "vaiheessa".
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 15.12.2008 17:12

Tuossa tilanteessa voisi käydä niinkin että, kun lauman johtaja tulee paikalle ja seisonnalle niin alempiarvoinen voisi aivan hyvin luovuttaa tuon piikkipaikan sille ja siirtyä itse avustajaksi. Nämä ovat kaikki vain ajatuksia ja oletuksia, totuutta ainakaan minä en tiedä.
Tämä on muuten semmoinen asia, jota kannattaa miettiä. Vielä jos omistaja oikein kumartuu siihen koiran taakse sen päälle ja komentaa, että "AJA PER...LE!" niin koiran kokee suuren ristiriidan. "Miten tässä voi mennä kun tuo herra ja hidalgo melkein kaatuu niskaan, mieluummin vaikka painuisi maahan... jospa annan sen ratkoa tämän tilanteen niin ei tule mokattua." No eihän se näin ajattele, mutta tuo on "suomennettu" koirien kielestä :D

Sama ohjaajan ratkaisuihin perustuva seikka voi olla vaikkapa tyhjät seisonnat. Hiemankaan epävarmoissa tilanteissa koira ei uskalla ratkoa tilannetta itse, vaan odottaa ohjaajan avanssikäskyä. Ehkäpä se on aikaisemmin vielä saanut moitetta tai remeliä törmäyksistä tai yrityksistä painaa lintua.
Se että siitä ei ole metsätyskoiraksi, on silkkaa puppua.
Olet asian ytimessä ja tuo kannattaa pitää kirkkaana mielessä. Ne ryntäämiset, paukkunoudot yms. hauskuudet saattavat kuitenkin olla vielä edessä, mieti jo nyt koirasi kohdalla miten niissä tilanteissa toimisit.
Kuva

Jouni Leijala
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 71
Liittynyt: 6.11.2008 16:01
Paikkakunta: kyröskoski

seisonta

Viesti Kirjoittaja Jouni Leijala » 15.12.2008 18:28

Tällainen tyhjän seisonta taisi sitten tapahtua tänä syksynä tuolla kainuussa. Keli oli kohdallaan sillä hetkellä, olimme kohdassa jossa ei kasvanut kuin suuria mäntyjä ja jokunen katajapuska. Nousimme tuulta vasten nevalta tällaiselle kummulle. Koira oli reilun 50 metriä edellä, näin koiran koko ajan. Hän luovi tommosta muutamaa kymmentä metriä mun edessä molemmin puolin ja koko ajan tuo luoviminen pieneni mitä lähemmäs tuota kumpua tultiin. Nevan laidassa sitten koira löi servot kiinni, nosti kuonoa, katsoi taakseen ja eteni parikymmentä metriä. Edessä oli aarin kokoinen harva katajapuska. Katsoin kiikarilla, joka nyt sattui olemaan mukana, siihen koiran eteen ja oikein hyvin näin että edessä ei ole muuta kun se harva puska. Koira tuijotti puskaan ja siirtyi taas hitaasti vuoroin vasemmalle, vuoroin oikealle. Välillä vilkaisi taakseen. En tehnyt mitään, odotin. Meni vissiinki 3 minuuttia siinä odotellessa ja koira teki päätöksensä. Se nosti nokkaansa pariin kertaan ja lähti hiljaa kiertämään tuota puskaa. Palasi takaisin siihen missä oli ollutkin ja lähti etenemään hissukseen sinne katajikkoon jonka jälkeen tuli poikkeemaan mun luona. Sanoin koiralle että hyvä ja sitten jatkettiin matkaa. Kohdassa jossa olimme, ei kasvanut juuri lainkaan aluskasvillisuutta joten olin sata varma että siinä ei ollut riistaa sillä hetkellä. Kun tarkemmin katselin sitä kohtaa, oli siinä ollut jonkun aikaa sitten ainakin koppelo sillä katajan oksiin oli tarttunut höyheniä ja rypykuopassa oli temmelletty ihan justiinsa. En ole ihan varma teinkö oikein tuossa tilanteessa mutta halusin katsoa mitä koira asiasta tuumaa ja hän ratkaisi asian tuolla lailla. Olisiko pitänyt tehdä toisin koska tiesin paikan olevan tyhjä?
jouni.l

wilkastus

Viesti Kirjoittaja wilkastus » 15.12.2008 23:59

Täältä myös kiitokset Sepon pohdinnoille. On erittäin hienoa saada omien pähkäilyjen rinnalle myös muiden mietteitä.
Seppo Lehtovirta kirjoitti:
Jos ajateltaisiin että koira todella metsästäisi laumassa, niin tehokkainta oletettavasti olisi yrittää hajaantua parven tai saaliin ympärille jolla mahdollistettaisiin mahdollisimman suuri onnistumisprosentti. Silloinhan metsästystilannetta hallitsee se jolla on suora hajukontakti riistaan ja muut ovat ”juonessa” mukana (koppareina). Tuossa tilanteessa voisi käydä niinkin että, kun lauman johtaja tulee paikalle ja seisonnalle niin alempiarvoinen voisi aivan hyvin luovuttaa tuon piikkipaikan sille ja siirtyä itse avustajaksi. Nämä ovat kaikki vain ajatuksia ja oletuksia, totuutta ainakaan minä en tiedä.
Tämä vastuun ennenaikainen siirtäminen johtajalle on minullakin käynyt mielessä. Koska koira aniharvoin lähtee oma-aloitteisesti lintua nostamaan, olen yleensä koettanut antaa tilanteen kehittyä valmiiksi aivan rauhassa. Kuitenkin jos jään odottelemaan näköetäisyydelle linnun piikkausta huomatessani koiran olevan hajuilla, niin se tulee usein hakemaan minua paikalle jo ennen varsinaista seisontaa. Jos en heti lähde koiran mukaan, käy se linnuilla ja palaa taas minua hakemaan. Seisonnalle lopulta siirryttäessä koira tekee tuon mainitsemani koukkauksen tuulen päälle linnun "selustaan". Ehkä pitäisi vain yrittää lähestyä itse seisontaa tuulen päältä, jolloin koira voi jäädä vastapuolelle tuulen alle. Tämä asetelma lisää mahdollisuuksia onnistuneeseen avanssiin, vaikkakin luvan lisäksi kaivataan myös isännän konkreettista hyökkäysaloitetta eli syöksyä linnun suuntaan.

Avanssitta ei ole ammuttu kuin pari lintua. Useampi kymmenen tilannetta on jätetty ampumatta, kun lintu on karkonnut seisonnalta ohjaajaa. Onnistuneesta avanssista-myös hieman nihkeästäkin- on pyritty lintu pudottamaan.

Tyyli on todellakin persoonallinen ja väliin tuloksekaskin, mutta kokeissa tällainen linnun piirittäminen ei juuri (tyyli)pisteitä kerää :?

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 16.12.2008 08:44

Avanssitta ei ole ammuttu kuin pari lintua. Useampi kymmenen tilannetta on jätetty ampumatta, kun lintu on karkonnut seisonnalta ohjaajaa. Onnistuneesta avanssista-myös hieman nihkeästäkin- on pyritty lintu pudottamaan.
Oletko miettinyt, että tämä voi itseasiassa ruokkia tuota kiertämistä ja avanssin tahmeutta? Kun koira huomaa, että ohjaajaa karkottuvia lintuja (nehän eivät siis ole piikissä) ei ammuta, se fiksuna koirana pyrkii luomaan vielä paremman piikkitilanteen ja kiertää lintua siihen väliin, jolloin lintu varmasti painuu vieläkin paremmin. Kun sitten koiralla on "ajatus", että "ei vaan perkule nyt karkaisi", niin tämä voi aiheuttaa taas lukkoja toiminnalle. Ehkä...

Oliko esimerkkisi linnut muuten pelto- vai metsälintuja?

Itte olen tätä vähän pähkinyt ja ajatellut, että vaikka pyrimme aina vahvistamaan niitä onnistumisia, niin koira ei saisi kyllä liikaa pelätä epäonnistumisiakaan. Epäonnistumisen pelko näkyy sitten vapautuneisuuden ja työilon puutteena jos siitä tehdään suuri numero. Omille koirilleni olen tiputellut (lähinnä vain mettälintuja) niin avansseihin kuin tilanteisiin, joissa lintu pakenee seisontaa lähestyvää ohjaajaa. En ole huomannut koiran toiminnassa tämän vaikuttavan avanssiin lainkaan - hyvin etenevät. Varsinkin loppusyksystä tuolla avoimilla kangasmailla tehdään koiralle vääryys jos pyritään pudottamaan aina vain avanssista. Ei ne linnut siellä painu kuin aniharvoin ja silloin pitää mielestäni koira palkita pudotuksella jos se pyrkii järjestämään pudotuksen mahdollisuuden pörinän sijaan.
Kuva

wilkastus

Viesti Kirjoittaja wilkastus » 16.12.2008 10:50

Kiitokset Petterille kommenteista.

Noilla karkoittuvilla linnuilla tarkoitin lähinnä lintuja, jotka ovat lähteneet silloin, kun olen itse harpponut avanssiluvan jälkeen seisonnalta lintua kohti ja koira on jäänyt avanssiluvasta huolimatta paikalleen. Näissä tapauksissa en ole ampunut. Jos koira taas on lähtenyt mukanani avanssiin, mennyt ohitseni ja itse nostanut linnun, olen yrittänyt pudotusta ja pudottanutkin. Tilanteet ovat olleet lähinnä fasaanilla (villit ja tarhatut), peltopyillä sekä kurpilla.

Olen samaa mieltä, että koira ei saisi pelätä epäonnistumisia ja olen yrittänyt olla moittimatta koiraa, jos lintu ei kestä seisonnalla. Avanssilupakin on ollut alusta asti iloinen kehotus, ei mikään karjaisu. Jos lintu on joskus jäänyt avanssista suuhun, niin olen lähinnä kehunut koiraa siitä, että saatiin lintu. Ehdottomasti haluaisin koiran työskentelevän vapautuneesti ja antaisin sille mielelläni taiteellista vapautta.

Selitys voi olla niinkin yksinkertainen, että pysäytin koiran pentuna käskyllä liian aikaisin linnun siivittäessä. Käsky oli tosin pentuaikanakin hyvin rauhallisesti sanottu "istu" tai pillin vihellys", koska koira oppi nopeasti, ettei perään kuulu mennä. Nykyään olen yrittänyt vain pitää turvan kiinni, kun koira nostaa lintua. Mitä parempi avanssi, sitä nopeammin koira pysää, vaikka en sano yhtikäs mitään.

Jouni Leijala
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 71
Liittynyt: 6.11.2008 16:01
Paikkakunta: kyröskoski

seisonta

Viesti Kirjoittaja Jouni Leijala » 16.12.2008 11:33

Mä en ole koskaan mennyt koiran edelle silloin kun ollaan linnulla. Jos koira ei lähde olen ollut joko hieman takana tai hänen sivullaan ja yllyttänyt koiraa lähtemään. Olen ottanut nopean, yllyttävän askeleen eteenpäin samalla yllyttäen lähtemään. Meillä oli vähän päinvastoin linnun lähtiessä, siis nuorempana. Myöhästyin usein ja koira meni muutaman metrin linnun perään. En sen kummemmin moittinut koiraa vaan odotin tilanteen että tuo peräänmeno jäi pieneksi. Silloin kehuin koiraa ja pikku hiljaa, yllättävän nopeasti, hän tajusi olla menemättä perään. Paukun kanssa olikin sitten kovempi työ,paljon kovempi!! Mulla on mennyt varmaan useita kymmeniä panoksia siihen että sain paukkunoudon edes sille tasolle millä se nyt on, tai siis paukkunoudon pois jäämisen. Kyllä hän vieläkin nytkähtelee eteenpäin silloin kun ammun mutta pysyy kuitenkin suurin piirtein paikoillaan. Koira muuten saattaa pitää jonkin laista ääntä silloin kun joutuu jäämään paikoilleen laukauksen jälkeen, onko sekään tavallista? Niin, tuli vielä mieleen että en mäkään ole koskaan ampunut jos lintu on lähtenyt siivilleen mun liikkeestä eli koira on ollut vielä sillä hetkellä paikoillaan.
jouni.l

Vastaa Viestiin