seisonnan jälkeinen elämä

Keskustelua kanakoiran riistatyöstä.

Valvoja: Maarit Seppänen

Vastaa Viestiin
Anuh

seisonnan jälkeinen elämä

Viesti Kirjoittaja Anuh » 22.11.2002 17:32

Meillä on 9 kk:n ikäinen karkkariuros. Tämän ensimmäisen syksynsä on saanut elää kuin pellossa... lähes kirjaimellisesti. Eli pelloilla on ravattu useampia kertoja viikossa, mutta mitään kummempia koulutuskiemuroita ei ole harrastettu. Perustottelevaisuutta hiottu kotioloissa. Ja kyllähän se luonto tikanpojan puuhun ajaa ja saksanseisojan linnuille. Kun lintuja alkoi löytyä, alkoi koirakin seisoa, kestot oli vähän niin ja näin ja välillä ajettiin lintuja vallan vimmatusti haukkuen. Loppuakohden alkoi kärsivällisyyttä riittää ja tilanteetkin parantua. Pudotuksia on nolla, koska kaikki hyvät tilanteet sattui aina rauhoitetuille linnulle.

Nyt on sitten pidetty taukoa pellolla ramppaamisessa, kun alkoi tämä pimeys laskeutua turhan aikaisin. Viime lauantaina oltiin vain tuossa lähimetsässä ja "omalla" pellolla lenkillä. Lintuja siinä ei ole koskaan näkynyt, pupuja joskus juossut. Jäin toisen koiran kanssa askartelemaan, enkä huommannut, kun penikka päästeli tien päähän peltoa, mihin asti en yleensä koiraa päästä pupujen varalta. Huomasin koiran seisovan n 100 m päässä. Ajattelin kissaa kyttäävän ja huutelin pois, koira ei kuitenkaan korvaa lotkauttanut, tökötti vain samassa paikassa. Koetin vielä viheltää, mutta mitään tehoa ei ollut. Menin lähemmäs ja kovasti tihrustin muutaman metrin säteelle koirasta, mutta en huomannu mitään. Annoin lopuksi etenemiskäskyn ja pian pörisi peltopyyparvi ilmassa. Oli mamma tiirannu liian läheltä vanhasta tottumuksesta. No koira riemuissaan juoksemaan perään. Vihelsin ja ihmeekseni koira pyörsi, tuli vielä kehuttavaksi mamman luo, mutta...

Jostakin keksi, että tuonnehan ne laski tien toiselle puolelle. Sinnehän se sitten ryntäsi ja kuten joku joskus osuvasti totesi, korvat oli koristeena ja mamman huudot ja kiroukset turhia. Koira katsoi tieltä päälle, että tuu, tuu täälähän ne on, juostaan kiinni... Remmi oli tietenkin kotona, koska oman markin ympäristössä ei olla koskaan tarvittu. Hetken matkaa tuli takaisin käskystä, mutta peltopyiden vetovoima oli liian suuri ja pyörsi aina uudestaan tielle. Lopuksi hermostuin ja huusin, että ..kele jää sinne sitten ja lähdin kotoa kohden. Koira oli kotipihassa ennen emäntäänsä :)

Mites tästä nyt sitten eteenpäin? Kuumeneeko nuoruuttaan riistalla, vai lähdetäänkö huomenna köyden kanssa pellolle? Loppuuko peräänmenot ja karkailut iän myötä, vai otetaanko kovemmalla kädellä koulutukseen? Ilman riistatilanteita tottelee mallikkaasti ja luoksetulot on kuin oppikirjasta. Pupun ajoltakin pyörtää vihellettäessä... ne on nämä linnut, kun pään sekoittaa...

Vastaa Viestiin