Kasvattajan rooli

Keskustelua erästyksestä yleensä. Täällä voisi käydä keskusteluja koira-aiheiden ulkopuolella. Tarinoita ja turinoita harrastukseen liittyen.

Valvoja: Maarit Seppänen

ihmettelijä

Kasvattajan rooli

Viesti Kirjoittaja ihmettelijä »

Hei!

Olen viime keväänä ensimmäisen kk saksanseisojan hankkinut aloittelija, jolla olisi muutama kysymys kasvattajan rooliin kuuluvissa asioissa! Koira käytiin hakemassa kyseiseltä kasvattajalta keväällä 2009 ja alkusyksystä aloimme ihmettelemään kun papereita ei alkanutkaan kuulumaan vaikka niistä on sopimuksessa maininta. Soitellessamme kyseiselle kasvattajalle hän vain totesi, että keskittykää niihin koiriin älkääkä papereihin. Marraskuun alussakaan kyseistä pentuetta ei oltu vielä edes ilmoitettu kennelliittoon, ja epäilykset senkun vain vahvistuivat. Useamman samasta pentueesta pennun ottaneen painostuksesta marraskuun lopulla koirat oli vihdoin ilmoitettu kennelliittoon. Papereita ei kuitenkaan postitettu pentujen omistajille, vaan kasvattajalta tuli tekstiviesti joka on sanasta sanaan seuraavanlainen:

Rekisteripaperit ovat kasvattajalta noudettavissa jalostustarkastuksen yhteydessä. Sovi oma aika!

Lisäksi kasvattajan kommentti oli, että jos koiran koulutustaso ei olisi ollut kasvattajaa tyydyttävä, papereita ei saisi ollenkaan! Ihmisillä tulee satoja kilometrejä matkaa kyseiseen jalostustarkastukseen. . Ensimmäinen kysymykseni onkin että eikö koiran rekisteripaperit kuulu automaattisesti toimittaa pennun ostajalle ilman erillistä maksua? Ainakin kauppasopimuksessa lukee seuraavasti: Rekisteritodistus. Myyjä toimittaa rekisteritodistuksen ostajalle ilman eri maksua viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun omistusoikeus on siirtynyt ostajalle. Mikäli toinen pentueen vanhemmista on ulkomaalainen, pentueen rekisteröiminen voi kestää pidemmän ajan. Tässä tapauksessa kumpikaan vanhemmista ei ollut ulkomaalainen! Toinen kysymys koskee Saksanseisojakerhon yleistä kantaa: Onko tällainen toiminta yleisestä kerhon kasvattajien joukossa, koska aikaisemmat muun rotuiset metsästyskoiramme ovat saaneet paperit aivan automaattisesti ilman minkäänlaisia epäselvyyksiä! Käsittääkseni kuitenkin pennun omistusoikeus siirtyy ostajalle siinä vaiheessa kun kauppasopimus on molemmin puolin allekirjoitettu ja pentu maksettu! (Pennun kauppahinta maksettiin kokonaisuudessaan kasvattajan luona ja paperit allekirjoitettiin siinä samalla!) Nyt melkein vuoden odottelun jälkeen alkaa olo olla hieman turhautunut ja katkera. Itse koiraan olen erittäin tyytyväinen ja haluaisin sen kanssa osallistua kaer kokeisiin ja näyttelytoimintaan, mutta olen myöskin sen päättänyt että papereita en lähde kyseisen kasvattajan luota hakemaan!!!

Siitä huolimatta Rauhallista Joulunaikaa

Ihmettelijä!

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

Ei tuossa ole mitään epäselvää. Kasvattajan on paperit toimitettava ja sillä sipuli. Mitään jälkivaatimuksia ei myöskään voi esittää (käytettävä näyttelyissä/kokeissa/muuta skeidaa). Koira on sinun, ja sillä sipuli. Kauppaehdoissa voi toki olla mitä vaan ihmeellisiä vaatimuksia, mutta ne eivät ole oikeastaan koskaan sitovia.

Ei kun vaan kasvattajan tiedot ja toiminta Kennelliiton tietoon.

Ja ei ole mikään yleinen tapa näissä roduissa, eikä ssk:lla ole yleensäkään sen kummempaa kantaa kuin se, mikä on Kennelliiton virallinen kanta.
Kuva

Käpälämäen Ukko

Viesti Kirjoittaja Käpälämäen Ukko »

Olis kyllä kivä tietää kuka on kyseinen kasvattaja.. laita YV:tä tulemaan.
Aika törkeetä toimintaa kaikenkaikkiaan..

Käpälämäen Ukko

Viesti Kirjoittaja Käpälämäen Ukko »

Enpä olisi uskonut että kyseisellä herralla ei riitä rahat kirjekuoriin ja postimerkkeihin.. no vahingosta pitää ottaa opikseen ja hankkia seuraava koira vastuuntuntoiselta ja rehelliseltä kasvattajalta.. :evil:

Liekkö tarjonnut koulutusapua mihin hintaan.. ?

Jan Kankkonen
AVO-luokan keskustelija
Viestit: 30
Liittynyt: 15.12.2006 23:07
Paikkakunta: Lohiranta

Viesti Kirjoittaja Jan Kankkonen »

Kyseisen kasvattajan toiminta on aika monen tiedossa ja täysin odotettua mutta sinänsä lähes uskomatonta. Mikäli ei Kennelliitto halua auttaa asiassa niin "leivättömän pöydän" ääressä asia ratkeaa varmasti ja koiran rekisteripaperit tulevat kasvattajalle ainakin riittävän kalliiksi.

Mikko Riutola
AVO-luokan keskustelija
Viestit: 32
Liittynyt: 7.5.2007 14:49

Viesti Kirjoittaja Mikko Riutola »

Pitääkö nimeä jostain syystä salailla? Vaikka olisi miten hyvä ja arvostettu kasvattaja, niin mitä moista kumartelemaan.
Nimi kehiin vaan niin vähenee ottajat, jolloin saattaa isännänkin lakki palata kouraan?

ihmettelijä

Viesti Kirjoittaja ihmettelijä »

riude kirjoitti:Pitääkö nimeä jostain syystä salailla? Vaikka olisi miten hyvä ja arvostettu kasvattaja, niin mitä moista kumartelemaan.
Nimi kehiin vaan niin vähenee ottajat, jolloin saattaa isännänkin lakki palata kouraan?
Kysymyshän ei ole mistään kumartelusta vaan siitä, että minä en tunne henkilösuojalakia niin tarkkaan että uskaltaisin julkisesti nimiä taikka kennelnimiä kirjoitella. tapauksesta voin kyllä kertoa yv:nä jos jollain on tarvetta asiasta enemmän tietää!!

marppi

Viesti Kirjoittaja marppi »

Tämä on niin erikoinen juttu, että voisitko laittaa koirasi syntymäajan, niin ei tule nimiä mainittua.

Pertti Tuorilainen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 61
Liittynyt: 1.10.2008 18:39
Paikkakunta: Kiuruvesi

Viesti Kirjoittaja Pertti Tuorilainen »

Mullekkin saa laittaa tulemaan yv:nä tietoa kyseisestä kasvattajasta. JOs vain kerkeet/jaksat.

Mauri Koivuporras
REPPUKOIRA!
Viestit: 110
Liittynyt: 21.2.2007 13:34

Viesti Kirjoittaja Mauri Koivuporras »

Jepulis.
Oikeassahan tuo Petteri tuossa seuraavassa viestissään on.
Siksipä poistan tuon aikaisemman kommenttini.

Kasvattajan velvollisuushan on toimittaa ne paperit sen kahden kuukauden aikana, kuten sopimuksessa seisoo. Kyseessähän on selvä Kennelliiton sääntöjen rikkominen.
Itse kääntyisin ko. tapauksessa Kennelliiton puoleen ja selvittäisin asian heidän avustamanaan.
Eiköhän ne paperit sieltä tule ilman lisämaksua. Varsinkin, jos kyseinen kasvattaja aikoo vielä jatkaa kasvatustoimintaa virallisesti ja pentunsa jatkossakin rekisteröiden.
Viimeksi muokannut Mauri Koivuporras, 16.12.2009 22:49. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

Niinkuin aina ennenkin, nyt ja vastedeskin, niin edelleenkään tämä palsta ei ole tarkoitettu henkilöiden välisten asioiden ratkomiseen, kauhisteluun ja taivasteluun. Asiasta voi puhua toki, mutta kaikki henkilökohtaisuudet, varsinkin nimimerkin suojasta on syytä jättää pois.

Oli asiat totta tai ei, niin se ei vaan kuulu pelin henkeen, että asioita ratkotaan näin. Vaikka toisen osapuolen toiminta olisikin tuomittavaa, niin se ei vastaavasti oikeuta "julkisiin kivityksiin". Oikeat kanavat asioiden ratkaisemiseen ovat aivan toiset.

Ihmettelijä toimii juuri oikein kun ei ala levittelemään nimiä täällä. Asiastahan hän puhuu ja kirjoittaa. Hyvä kello kuuluu muutenkin kauas ja se paha kello väkisin vaikka minkälaisen pusikon läpi.

Keskustelu jatkukoot.

------------------------------

Ja tämä kaikki edellinen kirjoitettu ylläpitäjän rooliasussa.
Kuva

Kuurnakallio

Viesti Kirjoittaja Kuurnakallio »

Niin koirahan on kulutushyödyke ja näin se käsitellään kuluttajansuojalain mukaan.
Jos on käytettävissä kunnallinen kuluttajaneuvonta, niin sieltä voi tiedustella neuvoa asiasta.
Tästä voi myös tehdä sitten selvityspyynnön kuluttajariitalautakunnalle ja sitä kautta lähteä asiaa pärvöttämään.

ihmettelijä

Viesti Kirjoittaja ihmettelijä »

Tarkoituksemme ei ole eikä missään vaiheessa ole ollut tulla tänne ketään "ristiinnaulitsemaan" vaan saada yleinen käsitys siitä, miten kyseisen asian kanssa olisi parasta toimia. Tämän pitäisi kuitenkin olla vain mukava harrastus, jossa on rehdit pelisäännöt, ja joita kaikki sitoutuu noudattamaan.
Toivon koko sydämmestäni että kyseinen tapahtumaketju on vain yksittäistapaus, eikä kenenkään muun tarvitse tällaisten asioitten takia uhrata aikaa ja voimia, niin kuin me olemme tehneet! Se on tärkein syy, minkä takia edes otimme asian esille! Nyt olemme asiassa huomattavasti viisaampia ja seuraavaa koiraa ostaessamme osaamme jo ehkä kiinnittää huomiota "oikeisiin" asioihin ja arvioida asioita vähemmän sinisilmäisesti! Katsotaan miten asiat tästä eteenpäin etenevät! Toivotan kaikille hyvää joulua ja riistarikasta uuttavuotta 2010.

markoa

Viesti Kirjoittaja markoa »

Ihan yleisellä tasolla..
MK05 kirjoitti:Kasvattajan velvollisuushan on toimittaa ne paperit sen kahden kuukauden aikana, kuten sopimuksessa seisoo. Kyseessähän on selvä Kennelliiton sääntöjen rikkominen.
Itse kääntyisin ko. tapauksessa Kennelliiton puoleen ja selvittäisin asian heidän avustamanaan.
Eikös sellaisia juttuja joissa otetaan rahat mutta jätetään kauppasopimuksessa sovitut tuotteet tai osa niistä toimittamatta, ole kielletty ihan suomen laisssa. Eikös siellä höpistä jostain petoksesta vaimikä se oli.

Eli toisin sanoen.. jos tuntee tulleensa petetyksi kaupoissa, niin minun käsittääkseni ensin kannattaa selvittää asiat henkilökohtaisesti. Jos asia ei sillä selviä, niin sen jälkeen otetaan yhteyttä viranomaisiin. Tapauksesta riippuen poliisiin tai kuluttaja sellaisiin ja selvittää asia sitä reittiä. Jos kaupassa on ollut kyse koirasta ja myyjä on kennelliiton jäsen, niin tietenkin asia kannattaa saattaa myös kennelliiton tietoisuuteen, että kennelliitto voi arvioida onko kyseinen henkilö rikkonut kennelliiton sääntöjä ja toimia sen mukaan. Mutta kaupassa maksetun tavaran saamiseksi itselleen tai kaupan perumisesssa ensisijaisena toimiajana on muu kuin kennelliitto.

Pekka Hautamäki
REPPUKOIRA!
Viestit: 156
Liittynyt: 24.11.2005 17:09
Paikkakunta: Koskenkorva

Viesti Kirjoittaja Pekka Hautamäki »

Aika ihmeellistä peliä :twisted: En oo kyllä tälläsestä ennen kuullu ja toivottavasti ei tartte vastaisuudessakaan. Suosittelen että viet asian kennelliiton kautta rosikseen.
Lätsä följyhyn ja menoksi

Vastaa Viestiin