Vanhenva koira

Keskustelua erästyksestä yleensä. Täällä voisi käydä keskusteluja koira-aiheiden ulkopuolella. Tarinoita ja turinoita harrastukseen liittyen.

Valvoja: Maarit Seppänen

Vastaa Viestiin
Heikki Sarvikivi
REPPUKOIRA!
Viestit: 257
Liittynyt: 25.11.2005 15:50
Paikkakunta: Kanakoiraharrastuksen kehto

Vanhenva koira

Viesti Kirjoittaja Heikki Sarvikivi » 18.2.2011 01:38

:roll:
Viimeksi muokannut Heikki Sarvikivi, 7.10.2013 10:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Pertti Tuorilainen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 61
Liittynyt: 1.10.2008 18:39
Paikkakunta: Kiuruvesi

Viesti Kirjoittaja Pertti Tuorilainen » 18.2.2011 09:36

Huonosti mutta pakkohan se jossain vaiheessa on, suremalla.

Seppo Reinikainen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 54
Liittynyt: 8.4.2009 10:46
Paikkakunta: Helsinki

Kunniallinen kuolema

Viesti Kirjoittaja Seppo Reinikainen » 18.2.2011 11:14

Kysymys oli esitetty karskille metsämiehelle, mutta ajattelin kuitenkin vastata.
Toisinaan kuulee todettavan vainajasta, että hän kuoli onnellisesti saappaat jalassa. Onnellisena tietysti niihin vanhuksiin verrattuna, jotka sekopäisinä horisevat vuosikausia joissain hoitolaitoksissa.
Sairastavathan vanhat koiratkin ja niitä hoidetaan joskus pitkäänkin. Aina tulee kuitenkin eteen tilanne, jossa on vedettävä selkeä raja koiran hoidon ja eläinrääkkäyksen välille.
Hyvin harvat koirat joutuvat kokemaan, sanoisinko, häpeällisen kuoleman, siis kitumisen toisten käänneltävänä liikuntakyvyttömänä rauniona, vaan lähtö tapahtuu kunniallisesti saappaat jalassa.
Tällä ajatuksella olen aina itseäni terästänyt, kun olen koirieni kanssa tuon viimeisen eläinlääkärimatkan tehnyt.

Avatar
Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Re: Vanhenva koira

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta » 18.2.2011 15:58

Heikki Sarvikivi kirjoitti:Kertokaa veljet ja siskot, kuinka te teette sen vanhenevan kumppaninne kanssa. En tässä tarkoita sitä ihmispuoliskoa, vaan sitä ELÄMÄN koiraa, sitä, jota ei koskaan toista kertaa tule. Sitä, joka jollaa peräänne, sitä, joka tietää metsästyshousutkin... SITÄ KOIRAA!( hyvin hiljaa: miten siitä erotaan)
”Saattohoidolla”. Peti pedataan isännän viereen, eli kyljessä kiinni saa nukkua viimeiset yönsä. Ruuaksi parasta mitä talosta löytyy, tällä hetkellä se on lampaanlihaa savupalvattuna ja raakana sekä poron jauhelihaa, näyttää vain tuo savupalvattu lampaanliha vievän voiton tuosta poron jauhelihasta.

Itsellä tuossa on tällähetkellä ”saattohoidossa” suomenajokoira.

Sitten kun kunto siltä näyttää, niin sitten lähdetään sille viimeiselle matkalle.

Samalla tavalla aikanaan on saatettu Mitzi ja Ali autuaammille metsästysmaille, niiden viimeiset ateriat koostuivat pääasiassa savupalvatusta peuranlihasta. Viimeisen matkan jälkeen sitten illalla kaikessa rauhassa muutama kuppi hyvän ja uskollisen jahtikaverin muistolle menneitä kokemuksia muistellen.
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Sanna Aalto
AVO-luokan keskustelija
Viestit: 29
Liittynyt: 17.12.2007 16:10
Paikkakunta: Loppi

Ei liian myöhään

Viesti Kirjoittaja Sanna Aalto » 18.2.2011 19:52

Raskas hetki meille jokaiselle...

Ei voi lohduttaa itseään kuin ajatuksella, parhaan ystävän ei tarvitse kärsiä. Suurin maanpäällinen teko on päästää irti hiukan liian aikaisin kuin myöhään. On mukava muistella menneitä, hyvällä omallatunnolla, kun ei ole siirtänyt suurta päätöstä liian pitkälle.

Koirillamme on oikeus kunnialliseen lähtöön, joka meidän omistajien tulisi muistaa.

Jouko Bruun

Viesti Kirjoittaja Jouko Bruun » 18.2.2011 20:39

Tutun eläinlääkärin sanoin: Arvokkaat ystävämme ansaitsevat arvokkaan elämän ja arvokkaan kuoleman.

Hilkka Lindberg
REPPUKOIRA!
Viestit: 422
Liittynyt: 26.11.2005 13:10
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Hilkka Lindberg » 18.2.2011 21:55

Muistan aina sen, yli 15 vuotiaan "Elämäni koiran" katseen istuessani eläinlääkärin vastaanoton odotushuoneessa odottaessamme vuoroamme. Sielä vasta tajusin että koiran katseessa oli toisaalta halveksuntaa minua kohtaan siitä etten ollut tajunnut aikaisemmin tehdä ratkaisevaa päätöstä, ja toisaalta ehkä kiitollisuutta siitä että lopultakin sen älysin tehdä.

Uskollinen ystäväni, väsynyt metsästyskaverini, ELÄMÄNI KOIRA!

Vastaa Viestiin