Sukusiittäminen...onko sitä meillä?

Kanakoirien jalostukseen liittyvää keskustelua.

Valvoja: Maarit Seppänen

MSK

Viesti Kirjoittaja MSK » 3.2.2009 13:15

Petteri_N kirjoitti:Kyllä mää sen uskon, mutta minua kiinnostaisi nähdä niitä tutkimuksia. Siis tietää asiasta enemmän.
Google on ihmeellinen värkki. Suosittelen!

Mutta suosittelen tietysti myös aina pitämään mielessä sen, että vaikka joku asia osoitetaan tieteellisesti oikeaksi, se ei tarkoita sitä että se olisi AINOA asia johon sen jälkeen pitää kiinnittää huomiota. Liika fanaattisuus minkä asian suhteen tahansa... ja niin pois päin :wink:

Esim.

"The relationship between homozygosity and the occurrence of specific diseases in Bouvier Belge des Flandres dogs in The Netherlands.", Ubbink GJ, Knol BW, Bouw J., Department of Clinical Sciences of Companion Animals, Faculty of Veterinary Medicine, University of Utrecht, The Netherlands.

Abstract:

Since purebred dog populations represent closed gene pools, a relatively high level of consanguinity between individuals, and hence of inbreeding, is common. This case control study was conducted to establish the possible connection between the actual level of homozygosity due to inbreeding and specific diseases (flea allergy, osteochondrosis, laryngeal paralysis, neoplasm, autoimmune disease, hypoplastic trachea, and food allergy) occurring in the Bouvier Belge des Flandres breed. One hundred and sixty-eight animals referred to the Utrecht University Clinic formed the patient group. Each of the seven diseases was chosen because of the demonstrability of the diagnosis. Each animal was chosen because one of the selected diseases was established in that individual, and because its pedigree was complete. All dogs of the patient group were born between 1 January 1980 and 31 December 1985. A control group (n = 123) was randomly chosen from the total population of registered Bouviers born in the Netherlands in the same period. pedigree data were obtained from the Dutch Kennel Club. The extent of inbreeding was determined for all animals using Wright's inbreeding coefficient. The distribution of inbreeding coefficients in each patient group was compared with the distribution in controls. Inbreeding coefficients in the control group ranged from 0.0 to 0.406. Animals in which osteochondrosis, food allergy, autoimmune disease, neoplasm, or hypoplastic trachea was diagnosed had higher inbreeding coefficients than controls. It was concluded that in the Bouvier Belge des Flandres dog population examined, the level of homozygosity was positively correlated with occurrence of these diseases."

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 3.2.2009 13:28

Kiitokset tuosta tiivistelmästä, eiköhän tuokin jostain tietokannasta löydy ihan kokonaisenakin kun etsii.

Google on loppupelissä hirvittävän huono löytämään tieteellistä materiaalia. Google scholar osaa jo jotain, mutta muista tietokannoista on etsittävä jos meinaa saada jotain irti.
Liika fanaattisuus minkä asian suhteen tahansa... ja niin pois päin
Totta mukiset. :wink: Genetiikassa kuitenkin tutkimustyö näyttelee aika merkittävää osaa, joten aika tarkasti sen tuloksia kannattaa seurata.
Kuva

Avatar
Emma Pirilä
REPPUKOIRA!
Viestit: 136
Liittynyt: 11.4.2007 09:25
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Emma Pirilä » 3.2.2009 13:54

Paras väline päästä käsiksi tieteellisiin artikkeleihin on PubMed:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez

Kunhan muistaa kirjoittaa hakusanat lontooksi.

Sieltä löytyy vaikka kuinka monta artikkelia jotka kertovat autoimmuunisairauksien ja infektioiden lisääntyneestä määrästä sisäsiittoisissa yksilöissä (oli ne sitten ihmisiä, koiria, lintuja jne...).

Olen MSK:n kanssa samaa mieltä siitä, että nimenomaan yksittäisten koirien omistajat pitäisi saada aktivoitua viemään koiriaan tutkimuksiin.
Se ei vielä auta mitään, että kasvattajat tutkituttavat jalostusmateriaalinsa sillä otos jää taatusti liian pieneksi. Ongelma on saada nimenomaan Ressu Reppukoiran omistaja viemään koiraansa tutkimuksiin, näin me saatais riittävän suuri pohja luotettavalle tutkimukselle. Ja kaikkien pitäisi virallistaa tutkimustulokset vaikka kuinka kirpaisisi.
Itse olen tutkituttanut yhden pallivikaisen koiran ihan rodun yleisen hyödyn takia (kyseessä griffon) ja tältä samaiselta koiralta on otettu verinäyte Lohen tutkimuksia varten. Aion tutkituttaa myös toisen pallivikaisen vesselin kunhan ehdin. Itse asiassa siitä oli se hyöty, että sain selville koiralla olevan kolmosen polvi mikä on harrastamisen kannalta aika oleellinen tieto.
Jotkut kasvattajat antavat jopa pennun hinnasta vähän alennusta mikäli omistaja lupaa kuvauttaa koiransa. Kaikenlaisia porkkanoita voi siis keksiä.
Se, että kaikki ei ole itse kasvattajia ei tarkoita sitä etteikö ihmisillä voi olla hyviä ja rakentavia näkemyksiä. Minusta se, että joku teettää nartullaan pennut ei vielä tee ihmisestä suurta gurua vaan yhtä lailla se voi olla joku yksittäisen koiran omistaja jolle on vuosien varrella kerääntynyt paljon tietoa asioista. Aina voi oppia jotain uutta miettimällä toisten ihmisten mielipiteitä sen sijan että jääräpäisesti aina pitää kiinni omasta näkemyksestään.
(Enkä nyt puhu kenestäkään henk.kohtaisesti vaan ihan yleisellä tasolla).

MSK

Viesti Kirjoittaja MSK » 3.2.2009 14:13

Tässä vielä esimerkki eräältä toiselta rotujärjestöltä, miten niitä Ressu Reppukoiran omistajia voidaan tukea. Huom. lihavoitu osa:

"Hallitus on päättänyt jatkaa toistaiseksi PRA cord1 –geenitestien ja selkäkuvausten taloudellista tukea. Selkäkuvauksia tuetaan 35 eurolla /koira, josta 20 euroa annetaan koiran omistajalle ja 15 euroa menee lausuntopalkkioon, jonka SML-FTK maksaa suoraan lausujalle omistan puolesta. Lyhyt- ja pitkäkarvaisten kääpiö- ja kaniinimäyräkoirien PRA cord1-geenitestejä tuetaan 20 eurolla / koira. Tukien saanti edellyttää tuloksen / lausunnon antamista SML-FTK:n käyttöön, julkiseksi tiedoksi. Kyselyt terveystukiasioissa osoitetaan jalostustoimikunnan sihteerille."

Esim. epilepsiatutkimukset ovat kalliita, mutta toisaalta niitä tarvitaan aika pienelle koiramäärälle. Kyseessä voi olla iso raha yksittäiselle omistajalle, mutta kokonaissummakaan ei vie rotujärjestöä konkurssiin?

Se kannattaako tuolle tielle lähteä, on tietysti ennenkaikkea kunkin rodun jalostustoimikunnan mietittävissä, koska heillä on paras käsitys ongelman laajuudesta tai pienuudesta.

Mervi Kukkonen
REPPUKOIRA!
Viestit: 136
Liittynyt: 6.1.2006 16:21
Paikkakunta: Muhos
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mervi Kukkonen » 3.2.2009 14:36

Epilepsia on sairaus muiden joukossa, samalla tavalla meidän pitäisi yrittää suhtautua kaikkiin koiran elämää haittaaviin sairauksiin – tarpeeksi kriittisesti ja saatavilla oleviin seikkoihin & tietoihin nojaten, parhaaseen lopputulokseen pyrkien.

Vaikka laki käsittelee koiraa kuluttajasuojan vinkkelistä esineenä, muistakaa hyvät ihmiset, että sitä ei osista koota. Tuntematon genetiikka koiran sisällä ei ole kuin moottoriöljy, jonka me itse voimme koirallemme valita. Ollessaan luonnon kappale, elävä olento, sen takia se koira nauttii myös eläinsuojelulain tuomaa suojaa. Ja jalostusta pitää tätä silmällä pitäen lakienkin mukaan tehdä geneettisesti monipuolisesti ja terveellä tavalla. Aina jää ilmaan leijumaan asioita, mitä ei tutkimuksilla ja tieteelläkään saada selvitettyä – silloin on normaali ihmisen turvauduttava maalaisjärkeen ja kokemukseen, ei takertua myyttiin. Näin pitää tehdä monissa muissakin asioissa elämän poluilla.

Voi olla joskus syytä jättää pienemmän stressin aiheeksi pienet kosmeettiset puutteet. En tarkoita, että rotukoiran ei tulisi täyttää rodun vaatimat tunnusmerkit, mutta kun joskus tuntuu liian hysteeriseltä asenne ”karva vinossa sinne tai tänne ja koko koiramaailma on sekaisin”.. Ja se ”karva vinossa” tai ”sentti alle mitan” on pienempi vaiva kuin elämää haittaava sairaus.. Ah – niin ihanaa olisi jos kaikki karvat olisivat suorassa, koirat toinen toistaan kauniimpia, rotumääritelmän mukaisia, hampaat rivissä ja VIELÄ kaikki koirat täysin terveitä! Mutta näin ei ole, eikä tule olemaan – anteeksi kyynisyyteni!

Kaikkeen haluamme puolueetonta faktaa, tilastotietoa ja sitä pitää yrittää tottakai saada.. mutta joskus tuntuu että nykyihminen ei pysty kotiovea avaamaan ilman, että on saanut ongelmilleen jonkun diagnoosin! Minä haluan nyt esittää kysymyksen: Kertokaa minulle sellainen koira, joka on ollut sairas (mikä vain perinnölliseksi epäilty tauti), tehnyt jälkeläisiä ja kaikki jälkeläiset ovat vielä olleet terveitä?

Kerronpa omalta kohdaltani esimerkin kasvatustyössä, missä maalaisjärki olisi voinut olla diagnooseja odottamista parempi vaihtoehto:

Kasvatin ”mynsteripentueen” vuonna 1996. Narttu oli ulkoisesti terve koira, pirteä ja hyväkuntoinen. Tiesin mynstereissä tuolloin olevan perinnöllistä epilepsiaa. Yritin silloisten tietojeni mukaan vältellä tätä tautia, hankin narttuni Ruotsista, kävin astuttamassa sen Ruotsissa. Ilmeisesti rajallisen kokemuksen ja tietämyksen puutteen vuoksi käsitykseni epilepsiaa kantavista linjoista rajoittui tuolloin Suomen rajojen sisäpuolelle (kuinka kaunis ja herttainen ajatus olikaan). Tosiasiaksi osoittautui kuitenkin myöhemmin, että Suomalaiset & Ruotsalaiset linjat polveutuivat kauempaa sukutauluissa hyvin pitkälti samoista lähtökohdista. Näin, vaikka Ruotsalaiset yhteiskumppanit eivät ennen pentueeni syntymää epilepsiasta kuulemma suvuissaan tienneet mitään. Tästä ”tietämättömyydestä” jäi mieleeni kyllä myytti leijumaan ikuisiksi ajoiksi.

Pentue syntyi, kasvoi ja kehittyi. Ensimmäiset viitteet yhden uroskoiran, Tenon, poissaolevasta ja hetken kestäneestä uneliaasta käytöksestä treenireissulla tulivat esille koiran ollessa melko nuori. Ko. kohtauksen aikana oli helteinen kesäsää – ajattelimme, että koiralla on lämpöhalvaus tms..

Aikaa kului, Teno ei ollut saanut kohtauksia, se vaikutti terveeltä koiralta, palkittiin kokeissa ja näyttelyissä. Tenon nuoruudessa saama ”lämpöhalvauskohtaus” oli unohdettu. Se palveli isäntäänsä kelpo jahtikoirana. Pentueesta yhtä toista kokeissa ja näyttelyssä palkittua ulkoisesti tervettä urosta Tievaa, käytettiin jalostukseen. Vuosi tästä ja myös Tenolle tuli astutus. Jälkeläiset kasvoivat ja kehittyivät.

Tenon ja Tievan jälkeläisten jo ollessa maailmassa, tämä ”lämpöhalvauksen” nuorena saanut Teno alkoi saada oikean epilepsiakohtauksen tyyppisiä tiloja. Nyt aloimme tietenkin olla jo varmoja, että kyseessä on epilepsia. Samoihin aikoihin myös jalostukseen käytetyn ulkoisesti terveen uroksen Tievan jälkeläisessä puhkesi epileptiset kohtaukset. Alle vuosi tästä ja kasvattamani pentueen yksi narttu, Tiltu, alkoi myös saada kohtauksia.

Näiden kaikkien tapahtumien ja vaiheiden välillä olin yhdessä koirien omistajien, jalostusneuvojien & toisten kasvattajien kanssa asiasta keskustellut. Ennen kuin Teno oli saanut varsinaisia kouristuskohtauksia, mietimme ja olimme keskustelleet, onkohan kyseessä perinnöllinen epilepsia. Tuolloin vielä kirjallisuutta lukemalla, käytyjä keskusteluja ja eri lääkäreiltä kysyttyjä mielipiteitä yhteen vetämällä sai itselleen mieluisan tuloksen puolesta tai vastaan, miten minäkin päivänä itse sitten halusitkin tätä raskasta asiaa käsitellä. Ja samaa työtä tekivät koirien omistajat, huolissaan koiriensa hyvinvoinnista & tulevaisuudesta. Tiltu sai täsmälääkityksen. Omistajan kertoessa sen kohtauksista kasvattajasta tuntui pahalta – arvata voi miltä tuntuu omistajasta. Teno menehtyi muusta syystä. Tenon roppa tutkittiin läpikotaisin ETLA:ssa: diagnoosi meni kutakuinkin tähän tyyliin; ”koiralla on aivoissa nähtävissä muutos, se, ovatko epileptiset kohtaukset johtuneet aivoissa olevista muutoksista vai muutokset epileptisistä kohtauksista, ei voida selvittää…”. Mikään ei siis selvinnyt koko aikana, kukaan lääkäri ei pystynyt sanomaan muuta, kuin mitä omistajatkin itse silmillään näkivät. Ikävä kyllä, en ole kuullut Tenon jälkeläisistä mitään. Liekö pentueessa ilmennyt epilepsiaa?

Muistan kuitenkin kuin eilisen päivän selvästi sen suoran vastauksen, minkä sain tuolloin epäilyjeni alkuvaiheessa jo pitkään pohjoisessa mynstereitä kasvattaneen pariskunnan suusta:
”aivan sama miten se koira tärisee, olipa maksa-arvot mitkä tahansa, tai miten koira kouristelee tai millainen voimakkuudeltaan ja ärsykkeiltään kohtaus on, kyseessä on sairaus, tauti, epileptinen kohtaus! Oli se syy siis mikä tahansa ja meidän kokemuksen mukaan AINA ne myös periytyvät!”.

Kun Tenon kohtaukset voimistuivat, Tievan jälkeläinen sairastui ja Tiltu sairastui, oli peli tietenkin kysymättäkin selvää, asia on todettu: perinnöllinen epilepsia ja omistamani nartun sekä koko pentueen jalostuskäytön loppu! Ja tuskin ovat näitä linjoja mynsteri-ihmiset perään jääneet itkemään..

Se, että jos pentueessa yksi koira oireilee, oli kyseessä sairaus mikä tahansa, ei poista koko pentuetta jalostuskäytöstä, mutta pitkä tuumaamisen ja suunnan tähyämisen paikka se kuitenkin kasvattajalle varmasti on..

”Minähän sanoin”! Se lause oli nieltävä, eivätkä he olleet väärässä!

En odottaisi enää ”minähän sanoin” lausetta - enkä tarvitsisi myytinmurtajaa, jos vastaavanlainen tapaus kohdalleni nyt myöhemmin sattuisi…

Käsittääkseni mynstereiden kohdalla tauti on saatu kuriin? Osaako joku mynsteri-ihminen kertoa tämänhetkisestä tilanteesta tarkemmin?
Viimeksi muokannut Mervi Kukkonen, 3.2.2009 15:06. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 3.2.2009 14:53

Kun nyt menin mainitsemaan tuon meidän taannoisen lk-uroksen, jolla kohtauksia oli, niin pistetäänpä sen tiedot esille ettei ainakaan mene peittelyksi.

http://www.saksanseisojakerho.fi/intran ... SF20584/87

Kun sinne taaksepäin katselee ja vilkuilee vaikkapa sukusiitosasteita, niin voi tietysti vetää johtopäätöksiä...

Kiitos Emma tuosta tietokantalinkistä!
Kuva

Hilkka Lindberg
REPPUKOIRA!
Viestit: 422
Liittynyt: 26.11.2005 13:10
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Hilkka Lindberg » 3.2.2009 15:33

Tulevaisuuden koiranjalostajilla on varmaankin helppoa, kun saadaan kehitettyä geenitesti jokaista mahdollista periytyvää sairautta varten.
Tällähetkellä seisojille on aika vähän tarjolla noita geenitestejä. Täältä löytyy esim. saksalaisen klinikan testit:
http://www.laboklin.fi/pdf/Laboklin-koi ... esteja.pdf

Geenitestit ovat vielä aika hintavia, koiran prcd-PRA-geenitesti maksoi 95e tuolla saksan laboratoriossa. Olisi varmaan saanut vähän halvemmalla jos laittoi testin suoraan Optigenille Usaan.

markoa

Viesti Kirjoittaja markoa » 3.2.2009 16:02

Emma Pirilä kirjoitti:Olen MSK:n kanssa samaa mieltä siitä, että nimenomaan yksittäisten koirien omistajat pitäisi saada aktivoitua viemään koiriaan tutkimuksiin.
Se ei vielä auta mitään, että kasvattajat tutkituttavat jalostusmateriaalinsa sillä otos jää taatusti liian pieneksi.
Otetaan vinkistä vaarin.. mutta olen käsittänyt, ettei näistä geenitutkimuksista mitään tietoa tule edes rotujärjestölle, ellei jotain erityisen hälyttävää löydy. No onhan sekin tietenkin tieto sinällään..

Käpälämäen Ukko

Viesti Kirjoittaja Käpälämäen Ukko » 3.2.2009 16:11

Sukusiitoksella tarkoitetaan kahden sellaisen yksilön parittamista joka ovat sukua toiselleen yhden tai useamman yksilön kautta. Sukusiitoskerroin voidaan laskea kussakin suunnitellussa parituksessa kullekin yksilölle. Sukusiitoskerroin vaihtelee 0 - 1. Jos sukusiitoskerroin on 0, ei paritettavilla yksilöillä ole yhteisiä esi-isiä. Veli-sisar-yhdistelmä tai vanhempi-jälkeläinen-yhdistelmä tuottaa kertoimeksi 0.25 siis yhdessä neljästä on mahdollisuus, että jälkeläinen on perimältään homotsygootti jonkun lokuksen suhteen (siis samanperimäinen molempien vanhempien osalta). Sukusiitoksissa saattaa piillä vaaroja.

Koiran perimän häiriöitä tunnetaan noin 300 kpl. Noin puolesta tunnetuista vioista on tiedossa tarkempi periytymisen mekanismi. Valtaosa tunnetuista vioista aiheutuu yhdestä mutanttigeenistä, periytyvyyden mekanismin ollessa nk. autosomaalinen resessiivinen. Autosomaalinen tarkoittaa ettei periytyvyys kytkeydy sukupuoleen, resessiivinen taas väistyvyyttä perimässä. Resessiivinen periytyvyys tulee esille yksilössä silloin kun molemmilla vanhemmilla on resessiivinen perintötekijä perimässään. Sukusiitoksen vaara piilee tässä.

Sukusiitetyillä yksilöillä on rodun muihin yksilöihin nähden suppeampi geneettinen tausta, riski resessiivisten, rodun kannalta ei toivottujen, perinnöllisten ominaisuuksien esiintuloon on olemassa saman genneetisen taustan siis kahdentuessa. Toisaalta sukusiitos sinänsä ei ole vastuussa perinnöllisistä sairauksista. Siihen tarvitaan aina huono ressessivinen materiaali, joka sukusiitoksessa saattaa kahdentua ja tulla esille. Sukusiitos merkitsee siis riskiä, mitä ahtaampi siitos, sitä suurempi riski. Sukusiitos kuuluisi työmenetelmäksi oikeastaan vain hyvin kokeneelle ja vastuuntuntoiselle kasvattajalle ja käytettäväksi vain erittäin hyville yksilöille, joiden ei useissa parituksissa ole todettu periyttävän vikoja. Sukusiitoksella on hyviäkin puolia, sen avulla voidaan arvioida geenipoolia, ja omaa jalostustyötä. Jos tuloksena syntyy terveitä, kauniita yksilöitä on jalostustyössä onnistuttu. Mutta jos seurauksena tulee esille vikoja, on geenipoolia aika laajentaa uuden perintöaineksen saamiseksi liian ahtaisiin linjoihin. Kaikkein suurimmat epäkohdat pitää puntaroida tarkasti, kannattaako tätä yksilöä lainkaan myydä lemmikiksi, varsinkin jos esiintullut "vika" alentaa elinkelpoisuutta. Tiukasti "rodun parasta" ajatteleva kasvattaja karsii pois sellaiset yksilöt jalostuksesta esim. luovuttamalla pennun ilman papereita tai lopetuttamalla pennun.


Tätähän se tarkoittaa.
Luonnossa elävillä eläimilla, kaloilla ja linnuilla se on hyvin yleistä ja toimii koska luonto itsessään toimii jalostajana ja karsii pois epäkelvot yksilöt jalostuksesta ennen sukukypsyyttä .... kotieläimillä tuo ei toimi kovinkaan hyvin koska karsintaa ei ole, kaikki jäävät henkiin ja useat pääsevät jatkamaan sukua.

Kuurnakallio

Viesti Kirjoittaja Kuurnakallio » 3.2.2009 16:16

Nyt kun ollaan asiassa, saan varmaan kysyä, mitä ovat nämä pentueiden kasvattajille itselleen jääneet ja näin unohdettuen pentujen kohtalo?
Yhden koiran jäkeläisissäkin niitä on useampia.

Avatar
Emma Pirilä
REPPUKOIRA!
Viestit: 136
Liittynyt: 11.4.2007 09:25
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Emma Pirilä » 3.2.2009 16:26

markoa kirjoitti:
Emma Pirilä kirjoitti:Olen MSK:n kanssa samaa mieltä siitä, että nimenomaan yksittäisten koirien omistajat pitäisi saada aktivoitua viemään koiriaan tutkimuksiin.
Se ei vielä auta mitään, että kasvattajat tutkituttavat jalostusmateriaalinsa sillä otos jää taatusti liian pieneksi.
Otetaan vinkistä vaarin.. mutta olen käsittänyt, ettei näistä geenitutkimuksista mitään tietoa tule edes rotujärjestölle, ellei jotain erityisen hälyttävää löydy. No onhan sekin tietenkin tieto sinällään..
En nyt tarkoita pelkästään geenitutkimuksia vaan myös lonkka- ja kyynärkuvauksia ym. tavanomaisempia tutkimuksia. Myös näitä olisi tärkeää tehdä enemmän mikäli niistä mielii joskus jotain hyödyllistä saada kasaan kuten vaikkapa BLUP-indeksejä.

Käpälämäen Ukko

Viesti Kirjoittaja Käpälämäen Ukko » 3.2.2009 16:51

Vastuun tunteva kasvattaja sisällyttää sen kuvausmaksun pennun hintaan ja palauttaa sen kun pentu on kuvattu. Tavan soisi yleistyvän vastuuttomienkin kasvattajien keskuudessa.

Käpälämäen Ukko

Viesti Kirjoittaja Käpälämäen Ukko » 3.2.2009 16:57

Lisää keskustelemista tässä:
Sukusiitosta väljempi jalostuksen menetelmä on linjasiitos. Sillä tarkoitetaan sellaisten yksilöiden keskenään jalostamista, jotka ovat sukua toisilleen jonkin " geneettisesti arvokkaan esi-isän/esiäidin kautta, mutta mahdollisimman vähän sukua keskenään. Linjasiitoksessa pyritään säilyttämään sukulaisuus kantayksilöön. Linjasiitoksella voidaan lieventää sukusiitokseen kohdistuvaa riskiä. Linjasiitos on kasvattajan arvokkain työväline. Siinä systemaattisesti edeten rakennetaan "omaa linjaa", jossa jalostuksellisesti arvokkainta pyritään säilyttämään. Keskenään paritettavat yksilöt tyypiltään ovat keskimääräisiä muita yksilöitä samankaltaisempia, joten jälkeläiset ovat enemmän vanhempiensa kaltaisia ja pentue tasainen.


Ja tämä:
Ulkosiitoksella ymmärretään kahden sellaisen yksilön jalostamista keskenään, jotka eivät lainkaan ole sukua keskenään. Toimenpide tavallisimmin tuottaa aika heterogeenisen pentueen. Ulkosiitos on välttämätön, jotta erittäin pieni tai paljon sisäsiitetty kanta säilyisi elinvoimaisena.


Ja varsinkin tämä:
Yleisinä jalostuksen peikkoina lienevät liiallinen innokkuus parantaa rotua, yleensä ulkonäköä. Toisaalta ei oteta riittävästi selkoa oman koiran tai paritettavaksi aiotun sukutaulusta. Jalostuksen käytettävien koirien sukutaulusta tulisi olla tiedossa 3-4 sukupolvea, 5. takautuvan polven vaikutus pennun perimään on enää vain 3.125%. Todellinen rodun hyväksi tehtävä jalostustaja ei välttämättä hae omalle nartulle/urokselle kauden näyttelyvoittajaa puolisoksi, vaan systemaattisesti rakentaa linjaa, jossa yksilöiden sukutaulussa esiintyy yhteinen hyvä esi-isä, ilman että yksilöt itsessään ovat liiaksi sukua keskenään.

Tuo ylläoleva lihavoitu tuppaa monelta unohtumaan ko niitä titteleitä sihtailee.. siks mä aiemmin kirjoitin että ihmiset jotka on laittamassa ensimmäistä koiraa tai ne jotka eimistäänmitäänymmärrä kattelee vaan vanhempien titteleitä eikä ymmärrä sukutauluista tai taustoista mitään.. tosin on joitakin kasvattajia jotka tekee samalla tavalla ja ne pitää kyl laskea tuohon jälkimmäiseen kastiin..

markoa

Viesti Kirjoittaja markoa » 3.2.2009 17:59

Käpälämäen Ukko kirjoitti:Todellinen rodun hyväksi tehtävä jalostustaja ei välttämättä hae omalle nartulle/urokselle kauden näyttelyvoittajaa puolisoksi, vaan systemaattisesti rakentaa linjaa, jossa yksilöiden sukutaulussa esiintyy yhteinen hyvä esi-isä, ilman että yksilöt itsessään ovat liiaksi sukua keskenään.

Tuo ylläoleva lihavoitu tuppaa monelta unohtumaan ko niitä titteleitä sihtailee..
Ja tuo lainattu osuus tuntuu olevan unohduksissa, kun tietokantaa tietokoneella tutkiessa on niin helppo vetää ainoaksi kriteeriksi tuo sukuaste. Jos se linjasiitoksissa muuten meinaa kelvata, niin lisätään sukupolvia laskuihin (onnistuu vain jos niitä on tiedossa, eli kotimaisilla) ja tyrmätään sitten. On hyvä että tietokannasta nämä kotomaiset suvut näkyvät pitkälle, jotta voidaan niitä linjoja kasvattaa. Kun seuraavaa pentua etsiskelin, niin ensialkuun alkoi tuntumaan ettei muuta tehdäkkään kuin ulkosiitoksia. Onneksi löytyy vielä kasvattajia, jotka kasvattavat kotimaisia linjoja. Onneksi siksi että vielä niitä linjoja ylipäänsä saa ostettua, mutta myös siksi että ne (toivottavasti) on olemasssa vielä sitten kun hoksataan katsoa muutakin kuin kahden parin sukuastetta.

Pekka Hautamäki
REPPUKOIRA!
Viestit: 156
Liittynyt: 24.11.2005 17:09
Paikkakunta: Koskenkorva

Viesti Kirjoittaja Pekka Hautamäki » 3.2.2009 18:33

OT:
Muistaakseni Hitleri oli aika sukusiitetty yksilö. On se vaan luojan lykky, jotta sitä linjaa ei pahemmin oo jatkojalostettu, ainakaan sukusiittämällä...
Lätsä följyhyn ja menoksi

Vastaa Viestiin