Vääristääkö koulutus jalostukseen saatavaa tietoa?

Kanakoirien jalostukseen liittyvää keskustelua.

Valvoja: Maarit Seppänen

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Vääristääkö koulutus jalostukseen saatavaa tietoa?

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 28.2.2009 17:20

Tuossa viime viikolla tuli taas vaihteeksi puheeksi koirien kouluttaminen. Tuumittiin siinä että antaako koirien "kuntoon laittaminen" lähes keinolla millä hyvänsä jopa vääränlaista informaatiota jalostukselle.

Olisiko meidän tavoiteltava seisojaa, jonka saisi toimimaan helposti ja vähällä työllä - siis opettamatta sille asioita juurta jaksaen. Koiralla olisi lähes sisäänrakennettuna muunmuassa riistatyön malli eikä peräänmenoja tai paukkunoutoja tarvitsisi kitkeä.

Vai tulisiko meidän koiriemme omata mahdollisimman paljon sitä kuuluisaa "koulutuskestävyyttä", eli ne voitaisiin vääntää juuri siihen muottiin kuin haluamme? Viilata ja korjata pienemmätkin virheet. Välillä ehkä livetä periaatteista ja tehdä "virheitä" ja taas pistää koira muottiin. Kovaltakin peräänmenijältä saisi kouluttamalla peräänmenon pois jos sillä vain olisi koulutuskestävyyttä. Vaikkapa vain juuri ennen kokeita.

Miten nämä asiat vaikuttavat jalostukseen? Lähinnä mielleemme tulivat ne tapaukset, joissa koiran puutteita korjataan lähes keinolla millä hyvänsä, jopa eläinsuojelulain rajamailla tai sen väärällä puolella liikkuen. Onko kovalla koulutuksella ja prässäyksellä aikaan saatu KVA hyvä jalostuskoira? Jos, ei, niin siksikö, että sen kouluttaminen vaatii herkeämätöntä pelisilmää ja kovaa työtä sekä kovia otteita? Jos taas on, niin onko se sitä siksi, että sillä on tätä kuuluisaa koulutuskestävyyttä, jolla siitä voidaan tehdä kova mettäkoira?
Viimeksi muokannut Petteri Nissinen, 2.3.2009 11:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuva

markoa

Viesti Kirjoittaja markoa » 28.2.2009 18:04

Hyvä Petteri, tästä saajaan vielä hyvä vääntö. Jos kuiten ensin määritellään tuo kova koulutus. Minusta kovaan koulutukseen ei kuulu keinot joissa mennään "eläinsuojelulain rajamailla tai sen väärällä puolella liikkuen."

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 28.2.2009 20:24

Eikun vaan määrittelemään. Eläinsuojelulaki sanoo sen seuraavalla tavalla:
Eläimen liiallinen rasittaminen ja kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty.
Käsi sydämelle, kuinka moni aktiiviharrastaja EI ole moista koskaan seisoja- tai muissa koirapiireissä nähnyt? Moniko on siihen puuttunut? Moniko on siihen itse syyllistynyt?

Noh, se ei ole pointti missä se raja tarkalleen menee, vaan miten työläs kouluttaminen (joskus ns. keinoja kaihtamatta) vaikuttaa siihen millaisia koiria meille tulee jalostukseen?

Kun nyt sitä rehellisyyttä on tinkaan tällä palstalla kuulutettu, niin nostetaan tämäkin kissa pöydälle. Minkä verran meillä tulee työläästi ja jopa kepulikonstein koemenestyjiksi koulutettuja koiria, joiden luontaiset rahkeet eivät välttämättä ole parhaat mahdolliset? Työnnetäänkö meillä tällaisia koiria kirkkain silmin jalostukseen?

Lähinnä nämä ajatukset koskevat riistatyön yhteydessä ilmenevien ongelmien "kitkemistä" - joskus aikaa ja vaivaa vievästi, joskus jopa (ainakin omasta mielestäni) kyseenalaisin keinoin. Enkä nyt tarkoita pelkästään koiran kovaa kohtelua. Itse rinnastaisin nämä luontaisten vikojen kovatöiset peittelyt koiran rakenteen korjaamiseen näyttelyitä varten.

Kaikkihan musitavat sen, että hankitut ominaisuudet eivät periydy.
Viimeksi muokannut Petteri Nissinen, 28.2.2009 23:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuva

Hannu Kyllönen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 65
Liittynyt: 14.2.2006 21:03
Paikkakunta: Kiiminki

Re: Koulutus vääristää jalostuksen saamaa tietoa?

Viesti Kirjoittaja Hannu Kyllönen » 28.2.2009 21:17

Petteri_N kirjoitti:Koiralla olisi lähes sisäänrakennettuna muunmuassa riistatyön malli eikä peräänmenoja tai paukkunoutoja tarvitsisi kitkeä.
Petteri_N kirjoitti:Itse rinnastaisin nämä luontaisten vikojen kovatöiset peittelyt koiran rakenteen korjaamiseen näyttelyitä varten.
Ei niin kokeneena seisojaharrastajana herää kysymys, että onko edes mahdollista jalostaa metsästyskoiraa, jolla ei olisi synnynnäistä halua ottaa riistaa kiinni, mutta silti vahva metsästyshalu? No, olihin tuossa Petterin lauseessa kyllä pehmennyksenä "...lähes sisäänrakennettuna..."

Vai onko kysymys enemmän siitä, että miten helposti ja pian ko virheet sammuvat, eli miten helposti ja pian koira hoksii, ettei kyseisellä toiminnalla riistaa kiinni saa - varsinkaan lentävää sellaista? Voisi kuvitella, että tässä on enemmän se jalostuksen tavoite?

jörtti

Viesti Kirjoittaja jörtti » 28.2.2009 22:36

Ei ole muuta neuvoa kun lukea se rotumääritelmä ja miettiä onko kyseinen rotu minulle sopiva vaiko ei, ei kaikkia rotuja voida jalostaa samaan sapluunaan, eikä edes haluta tehdä sitä. Meidän kerhohan on todella hyvä esimerkki siitä että kun samoilla säännöillä menee hirveä määrä rotuja kuinka siinä näihin sääntöihin huonoimmin soveltuville roduille käy. Koulutuskestävyys on jokaisella rodulla omanlaisensa, tai puhuisin lähinnä koulutustyylistä mikä mihinkin rotuun käy. Tulee suuria ongelmia kun yritetään muuntaa tietyn tyyppistä rotua toisenlaiseksi maittain. Turhan usein vain tapahtuu tämä, että ajateltiin ottaa tämän rotuinen koira, kun se näyttää meidän mielestä niin kivalta, ja kun kasvattajalla ei pentubisnes ole lähteny pyöriin toivotulla tavalla sortuu hän myymään pennun kertomatta ihan kaikkea vaikka huomaisikin ostajien olevan väärällä tiellä. Rotumääritelmä on jalostajan raamattu eikä niitä koiria muunlaisiksi jalosteta. En usko että mitään mannermaista kanakoiraa on tarkoitettu koulutettavaksi hirveällä väkivallalla, mutta selvää on sekin että toinen ohjaaja ei saa koiraansa tottelemaan edes sillä kovalla väkivallallakaan. Täyspäiselle koiralle kun löytyy täyspäinen ohjaaja alkaa homma yleensä toimiin.

Avatar
Titta Pitkänen
Suuri guru
Viestit: 664
Liittynyt: 13.12.2005 00:03
Paikkakunta: Kuopio / Käpälämäki

Viesti Kirjoittaja Titta Pitkänen » 28.2.2009 22:37

Sten Christofferssonin kirjassa oli mainittu mielenkiintoinen pointti koulutettavuuden periytymisestä, erot kun olivat hyvinkin rankkoja eri maiden välillä, eli koiria joita saadaan toimimaan vaan ja ainoastaan sähköllä ei ole kovinkaan mielekästä yrittää saada pelaaman maissa joissa sähkön käyttö on kielletty, eli koiran yhteistyö- ja ymmärryskyky oli kadonnut jonnekin siellä aikojen saatossa... Miksipä sitten luonnonlahjakkuus ei voisi olla koiran ominaisuus...

Vaan eikös jossain joskus lukenut että rakkulat on niitä metsästäjiä luonnostaan, koiria joita ei tarvitse lainkaan kouluttaa... Että ehkä se onkin vaan rodunvalintakysymys :lol:
Mitä enemmän opin tuntemaan Miestäni, sitä enemmän rakastan myös seisojaani ;)

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 28.2.2009 22:43

Vai onko kysymys enemmän siitä, että miten helposti ja pian ko virheet sammuvat, eli miten helposti ja pian koira hoksii, ettei kyseisellä toiminnalla riistaa kiinni saa - varsinkaan lentävää sellaista? Voisi kuvitella, että tässä on enemmän se jalostuksen tavoite?
Tuollainen sen tavoitteen mielestäni olisi oltava, mutta se nyt on vaan minun mieleinen näkemys.

Mutta jos vielä palataan siihen esimerkkinä olleeseen peräänmenoon, niin eiköhän me ennemminkin olla jalostettu tai muuten saatu aikaan sellaisia koiria, joilla on omituisen typerä tapa yrittää epärealistisesti saada lentävää elikkoa kiinni kymmenien, satojen metrien matkalla. En nyt keksi yhtään muuta eläintä, joka olisi noin typerä. Etua siitä ei ainakaan ole, että tällaista ominaisuutta - tai omituisuutta - vaalittaisiin tai nähtäisiin se jotenkin riistainnon ilmentymänä.

Avanssi on mielestäni luonnollinen asia. Se on sitä mistä HooKoo puhuu, sitä kiinni ottamista. Siinä koira yrittää sitä elukkaa kiinni. Peräänmeno taas on järjetöntä toimintaa, jollaista ei luonnossa näe. Ei painele kettu satoja metrejä kuovin perässä ei... Silti se koirilla nähdään luonnollisena ja yleensä koulutetaan ja kitketään pois. Keinoja on sitten laidasta laitaan ja työläästikin tästä pois koulutettuja käytetään jalostukseen.

Mutta tämä nyt on vain yksi ilmentymä. Periaate kuitenkin tämän keskustelun herättämisessä on se, mikä on koulutuksen vaikutus jalostusmateriaalin esille tuloon ja miten kasvattajat itse tämän huomioivat. Käyttävätkö kasvattajat hieman sinisilmäisesti koiria(an), joiden fenotyyppi hämää luulemaan koiraa perimältään mainioiksi aihioksi?
Kuva

Käpälämäen Ukko

Viesti Kirjoittaja Käpälämäen Ukko » 28.2.2009 23:19

Suomenpystykorva on toinen typerä koira.. satoja metrejä ja enemmänkin laukkoo perässä, ei silti ammuin kerran ukkomettoa kun se oli ollut n400m. ajokoiran ajossa.. ei jääny ko oli sakia taimikko välissä. Jos olis saanu puotettua niin olis saattanu ajokki enemmänki alakaa lintuja ajamaan.. tai ehkei kumminkaan ko ei ne niin viisaita oo ko saksanseisojat... :roll:

Avatar
Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen » 28.2.2009 23:45

Niin, niillekin koirille on jalostuksella haettu tietentahtoen sitä ominaisuutta. Niin pystykorva, seisoja kuin ajokoirakin kuolisi jalostetuilla erikoispiirteillään sukupuuttoon melkoisen äkkiä tuolla luonnossa. Ajokoira ajaisi muutaman päivän ja kuukahtaisi, pystykorva haukkuisi ittensä hengiltä ja seisoja jäykistelisi itsensä hypotermiaan. Luonnollisuudesta ei siis voitane puhua. Me kuitenkin olemme nähneet tässä luonnottomuudessa mahdollisuuden, vahvistaneet sitä jalostuksella ja niin on meille syntynyt erilaisia jahtikavereita! Käpälämäessä lienee syntymässä mettoajureita - voisi olla kerrankin kiinnostavaa passitusta! :D

Peräänmenosta kukaan ei ole vielä hyödynnettyjä puolia vissiin seisojalle löytänyt, vaikka luonnotonta se on sekin kun sitä villieläinten toimiin vertaa.
eli koiria joita saadaan toimimaan vaan ja ainoastaan sähköllä ei ole kovinkaan mielekästä yrittää saada pelaaman maissa joissa sähkön käyttö on kielletty, eli koiran yhteistyö- ja ymmärryskyky oli kadonnut jonnekin siellä aikojen saatossa...
Juuri tämän tyyppistä skenaariota mietin. Eli peitetäänkö me koulutuksen tehokkuudella koiran luontaisia ominaisuuksia niin, että ne menettävät pian merkityksensä? Jos, niin mikä on sen menetetyn ominaisuuden arvo?

Heitetään tuulesta tempaistu ajatus: Ajatellaan nyt vaikkapa, että tutkapannan käyttö yleistyisi seisojilla niin, että kaikilla lähes olisi tutka, jolla koiraa sitten seurailtaisiin, lompsittaisiin ruudun opastamana seisonnalle ja ammuttaisiin lintu. Pian yhteydenpidolla tai tiedotuksella ei olisikaan juuri merkitystä.

Samaan voidaan mielestäni päätyä sillä, että tavallaan "kepulikonstein" koirasta tehdään parempi kuin sen luontaiset, periytyvät ominaisuudet ovat. Jos koira periyttää sitä heikkouttaan, niin sen pentujenkin omistajat joutuvat samaan kuseen. Taas on käytettävä "kepulikonsteja".
Kuva

Hannu Kyllönen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 65
Liittynyt: 14.2.2006 21:03
Paikkakunta: Kiiminki

Viesti Kirjoittaja Hannu Kyllönen » 1.3.2009 10:33

Periaate kuitenkin tämän keskustelun herättämisessä on se, mikä on koulutuksen vaikutus jalostusmateriaalin esille tuloon ja miten kasvattajat itse tämän huomioivat.
Samaan voidaan mielestäni päätyä sillä, että tavallaan "kepulikonstein" koirasta tehdään parempi kuin sen luontaiset, periytyvät ominaisuudet ovat. Jos koira periyttää sitä heikkouttaan, niin sen pentujenkin omistajat joutuvat samaan kuseen.
Näinhän se tahtoo olla.

Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on problematiikka, että miten kyseisen tiedon - taipumuksissa toivomisen varaa, mutta saatu koulutuksella toimimaan - saa esille ja käyttöön?

Ottamatta kantaa sitten toiseen, eli varsinaiseen keskustelunavausasiaan, eli siihen, miten tietoa käytetään...:)

Käpälämäen Ukko

Viesti Kirjoittaja Käpälämäen Ukko » 1.3.2009 10:49

Sitähän minä vaan että ei kai yksikään koira oo syntyessään paukkunoutaja.. peräänmenijä se tietenkin voipi olla jos omaa perimässään ajovietin..

Aika suuri osa toiminnoista koulutetaan, tahtoen tai tahtomatta.

Kattelin äsken sellaisen videon kuin Riekonpyyntiä seisovan koiran kanssa ja siinä vahvistettiin pointterin peräänmenoa ja paukkunoutoa.. :lol:

Aika vaikeeta on mennä sanomaan vanhemmasta koirasta että mikä on ollu perinnöllistä ja mikä opittua tai opetettua. Ei oo semmosta mittaria.
Edelleenkin on kyse kasvattajan kyvystä olla ennenkaikkea itselleen rehellinen.

Jalostuksen kannalta ei liene muulla merkitystä kuin sillä että koirat pysyy sellaisina että niitä voi kouluttaa haluttuun toimintamalliin, sillä pelkkä aihiohan se syntyessään vain on.

ps. Ei Käpälämäessä suosita mettoajureita, jäniksen kyllä, eri rotua kuin seisojat tietty.

MSK

Viesti Kirjoittaja MSK » 1.3.2009 11:49

Käpälämäen Ukko kirjoitti:Kattelin äsken sellaisen videon kuin Riekonpyyntiä seisovan koiran kanssa ja siinä vahvistettiin pointterin peräänmenoa ja paukkunoutoa...
Sulla taitaa olla sama "Dianan poluilla" video. Ihan hupaisaa katsottavaa... :wink:

Muuten samoilla linjoilla. Itse olen taipuvainen uskomaan, että tuossa peräänmenotilanteessa on pääasiassa pinnalla kaksi perinnöllistä tekijää.

Ensimmäinen on tuo takaa-ajaminen, jota on maailman sivu pidetty perinnöllisenä eri muodoissaan ja myös eri roduilla. Ja kyllä sitä on varmaan niillä ketuillakin, mutta vain pentuvaiheessa. Olellisinta on, että siihen on koulutuksella helppo puuttua (=käsky) jos samalla koiralla ei satu olemaan alla mainittua paljon ikävämpää ominaisuutta.

Toinen on tilannekuurous eli koiran kyky ns. "hallita hermonsa". Ja jos tämä jälkimmäinen on pahinta lajia, en oikein usko, että sitä millään koulutuksella saataisiin peiteltyä niin paljon, että tuloksena olisi erinomainen koemenestys. Pahimmillaanhan tässä tapauksessa kyse ei ole tottelemattomuudesta vaan siitä, että koiran päässä pyörii niin, että se ei pysty edes rekisteröimään sille annettuja käskyjä.

Eli kiinnitetään koulutettavuuden keston sijaan mieluummin enemmän huomiota siihen, että koiran pää kestää sen riistatilanteen ilman, että järki sumenee. => Tasapainoisia luonteita tilanteessa kuin tilanteessa!

Omasta mielestäni kun nuo liittyvät eri asioihin. Luonnetermistöllä kuvattuna:

Koulutuksen kesto = Kovuus
Tilannekuurous = Hermorakenne
Takaa-ajo = Saalistusvietti (=halu ajaa takaa liikkuvia kohteita)

Ja taas palataan siihen voidaanko näitä mitata KAER -kokeessa niin, että koulutus ei vaikuta liikaa. Tosin, kelvottomasta perimästä ei kyllä taida millään ilveellä saada huippukoiraa...

Hannu Kyllönen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 65
Liittynyt: 14.2.2006 21:03
Paikkakunta: Kiiminki

Viesti Kirjoittaja Hannu Kyllönen » 1.3.2009 13:50

1. "Käskyttämällä" - positiivisessa mielessä - ei-toivotun käyttäytymisen karsiminen on vaihtoehto ja näin varmaan suurimmaksi osaksi pyritään ei-toivottua koiriltamme pois opettamaankin. Oletan että monet siinä onnistuvat, monet eivät. Vähintään käskyn täytyy olla todella hyvin yleistetty, eli "iskostettu selkärankaan" tilanteessa kuin tilanteessa. Täytyy muistaa, että riistatilanne on metsätyskoiralle niitä suurimpia hekumanhetkiä (ihan perinnöllisesti - ainakin pitäisi olla :) ) ja tämä hekuman houkutuksen vastapainona on isännän totteleminen. Hmm, aika painava pitää pitää jälkimmäisen olla, että vaaka kallistuu sen hyväksi.

2. Toinen tapa on jo ketjun alussa mainittu sammutus, joka perustuu koiran omaan oivaltamiseen. Eli koira oppii jo nuorena kokemustensa kautta, että lentävää riistaa ei kiinni saa, joka johtaa ko toiminnan sammumiseen (MSK:n ketunpentu vertaus hyvä tähän kohtaan). Käytännössä tässä varmaan on se asia, jota Petteri lähti tässä keskustelussa hakemaan - moniko on jaksanut tätä odotella, onko sammumiselle annettu mahdollisuutta, edellytyksiä ja onko sitä osattu oikein tukea... Vai onko meillä koiria, joille lentävän linnun perässä laukkominen itsessään on erittäin palkitsevaa, jolloin siitä poisoppimista ei itseasiassa voi tapahtuakaan. Toisaalta tarvitseeko sitä tavoitellakaan, jos se saadaan käskytyksellä pois. Ja jos, niin millaisella käskytyksellä... Tässä varmaan sitä pähkinää jalostusaatoksiin...

Jos jalostuksellisesti asiaa ajatellaan, niin em kahdella tavalla maaliin päästen saadaan molemmilla periaatteessa tietoa jalostuksen käyttöön, mutta erilaista sellaista, eikö vain?
MSK kirjoitti:Eli kiinnitetään koulutettavuuden keston sijaan mieluummin enemmän huomiota siihen, että koiran pää kestää sen riistatilanteen ilman, että järki sumenee. => Tasapainoisia luonteita tilanteessa kuin tilanteessa
Tämä on varmaankin kaikenkaikkiaan perusedellytys yleensä minkäänlaiselle oppimiselle kiihdyttävässä tilanteessa, jollaiseksi riistatilannekin täytynee lukea :)

jörtti

Viesti Kirjoittaja jörtti » 1.3.2009 14:22

Msk kirjoitti: Tosin, kelvottomasta perimästä ei kyllä taida millään ilveellä saada huippukoiraa...

Olen 100% samaa mieltä.. Valitettavasti kuitenkin meidän kokeissa mitataan koulutuksen tasoa joskus tuntuu että paljon enemmän kuin muuta. Vuosi toisensa perään homma helpottuu vain, sopivista kokeista ykkösen saa koiran seisonta taipumuksella kunhan se ei ole heränny kunnolla riistalle. Tietysti sen takia että se ei ymmärrä lähteä perään eikä tehdä paukkua, eikä poistu juuri näkyvistä, tilanne muuttuu vakavammaksi sen jälkeen kun vekkuli kokee herätyksen. Sitten tullaan siihen vaiheeseen jossa aletaan mittaamaan koulutuksen tasoa, erittäin tottelevainen koira ei myöskään karkaa käsistä eikä tee muitakaan vääriä mutkia, siitäkin on silti pitkä matka huippu koiraan ainakin siihen mitä se minun mielestä tarkoittaa. 10 vuotta sitten esim. pelto kokeessa kun alettiin suunnittelemaan olisiko koirasta voittaja ykkösen koiraksi hakuaikaa alkoi olla jo jopa kolme kertaa 90 minuuttia, ainakin pohjanmaalla. Luonnon lintujen kanssa ei koiran kestä juosta linnun päältä yli siinä alkaa esim. pyillä hermot menemään. Ykköstä ei ratkaistu sen perusteella että montako riistatyötä on alla, hakutyöskentely ja sitkeys ratkaisivat monesti enemmän. Tänä päivänä mielestäni fasaani kokeiden laadun ratkaisee hyvin pitkälle lintujen laatu, usein kasvattien omistajat tahi muut tutut soittelevat kokeiden jälkeen ja kertovat tarinoita lintujen jäämisistä suihin järestään. En kyllä ymmärrä miksei tällaisia kokeita katkaista kesken päivän koska eihän millään muotoa koiraa pysty arvostelemaan tällaisen riistan myötä. Tarinaa voi tietysti näistä ongelmista jatkaa mutta tällaisia pohjia keskusteluun mukaan, eli on mielestäni paljon suurempia asioita kun se että onko koira saatu kenties jollain kepuli konsteilla koulutettua. Vaikka en kyllä ymmärrä mitkä ovat niitä kyseisiä kepuli konsteja, tai mitkä ovat niitä kepuliksi meneviä rajaarvoja. Kun kepuli isäntä ei saa koiraansa otetta aletaan monesti puhumaan näistä niin kovista koirista että vaikka halolla lyö päähän ei se nöyrry, ja kun sillä halolla pitäis nimenomaan lyödä sitä isäntää. Syystä että tämä kepuli ei tehnyt sen vahva luonteisen rodunomaisen koiran kans mitään silloin kun olis pitäny, vaan selitteli kaikkia lapsuus ajan teorioita sohvalta käsin ettei tarvinnu lähteä touhuamaan. Sitten tulee nämä bimbot koirat jotka kasvattajan kuuluisi lokata pelistä pois. Kun kaikki nämä asiat sitten alkaa olla kunnossa voitais alkaa keskusteleen siitä että millähän ihmeen ilveellä näitä saatais tehtyä vielä jotenkin helpommaksi jalostuksen myötä, tosiasiassahan sitä kasvattajat miettii tänäpäivänäkin. Ja on varmasti aina miettinytkin.

jörtti

Viesti Kirjoittaja jörtti » 1.3.2009 14:32

Vai onko meillä koiria, joille lentävän linnun perässä laukkominen itsessään on erittäin palkitsevaa..

On ehdottomasti ja kun annetaan ajaa homma vain vahvistuu, tietysti roduissa ja yksilöissä on eroja. Ajokoirat ajaa vaikkei koko elämän aikana saa kiinni yhtään elukkaa ajosta. Joku yhden urokseni jälkeläisen omistaja soitti ja kertoi että oli saanu joltain yllistuomarilta neuvon että kyllä se sen lopettaa kun annat koiran ajaa vaan, voi olla mutta kun silloin koira oli jo miltei 4 vuoden vanha....

Vastaa Viestiin