"Onko tämä kaikki sen väärti?"

Tapahtumien jälkipelit. Tällä voit käydä keskustelua SSK:n tapahtumien tiimoilta.

Valvoja: Maarit Seppänen

Vastaa Viestiin
Teppo Sirkiä
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 37
Liittynyt: 24.10.2006 12:30
Paikkakunta: Nuorgam

"Onko tämä kaikki sen väärti?"

Viesti Kirjoittaja Teppo Sirkiä » 16.12.2010 16:40

Kirjoittaa väärtini Ilkka Korhonen Ivalosta uusimmassa sisarjärjestömme lehdessä "ekipagessa". Lukekaa mannermaisten harrastajat kyseinen kirjoitus jos vain kyseisen lehden käsiinne saatte.
Saman suuntaisia oireita on omassa järjestössäkin!

Kyse on toiminnasta koepäivän jälkeen, jota mielestäni jokaisen kokeeseen osallistujan tulisi hyviin tapoihin lukien noudattaa!
Kunnioituksesta tuomaria ja koetoimitsijaa kohtaan!
Tuomari ja koetoimitsija tekee vapaaehtoistyötä, tämä pitäisi kuiten muistaa!
Tämän tyylinen toiminta mistä Ilkka kirjoittaa ei ole suotavaa, eikä kyllä palvele ketään!

Tiedän Ilkka että seuraat tätäkin foorumia, olisitko ystävällinen ja laittaisit osuvan ja hyvän kirjoituksesi tännekkin.
Antaisi aihetta miettimiseen mannermaistenkin harrastajille, miten tulisi kokeissa käyttäytyä myös niiden jälkeen!
Kritiikki on olennainen osa tätä harrastusta, ainakin jos kokeissa aikoo kulkea! Ja kritiikkiä tulee ottaa vastaan myös silloinkin vaikka koirasi ei menestyisikään!

Kiitos Ilkka hyvästä kirjoituksesta!

Oikein Rauhaisaa Joulun aikaa kanakoira väelle ja Hyviä riistalaukauksia tulevalle vuodelle 2011!:)

Ja toivotaan "että tämä kaikki olisi sen väärtti!"

Ilkka Korhonen
AVO-luokan keskustelija
Viestit: 16
Liittynyt: 24.1.2007 00:01

Viesti Kirjoittaja Ilkka Korhonen » 17.12.2010 15:49

Tuossapa tuo. Kanta ei ole ainoastaan omani, olemme aiheesta välillä päätä ylituomarikunnassa puistelleet.

"Onko tämä kaikki sen väärtti ?

Syksy on taas tahkottu erilaisine kommelluksineen. On ollut hyviä ja huonoja päiviä niin koiralla kuin perän takanakin. Yhden turhauttavimmista kokemuksista koin kuitenkin vihko kädessä. Yleensä kokeissa kritisoidaan tuomaria, mutta nyt on aika suunnata osoite hieman toisin.

Tunturikokeilla on jo vuosia ollut mielestäni laskeva trendi kokeissa viihtyvyyden suhteen. En tarkoita, että maastot olisivat huonontuneet. Päinvastoin, meillä on käytössä paremmat maastot kuin koskaan. Lintukannathan kulkevat omia käyriään, emmekä me niihin pysty vaikuttamaan, joten niistä on turha purnatakaan.

Kaukana ovat kuitenkin ne ajat jolloin yhdessä kokoonnuttiin kuuntelemaan päivän tapahtumia ja oppimaan niistä. Turistiin mukavia ja vertailtiin kokemuksia pirtissä sen ensimmäisen huurteisen makua kehuen (tai minä taisin olla silloin vielä maitolasissa kiinni kyllä), saunassa kuin tikanpojat orrella ja hyvän ruoan ääressä. Analysoitiin, mitä kenenkäkin koirat tekivät päivän aikaan väärin tai oikein ja mitä ne olisivat voineet tehdä toisin. Se tunnelma oli silloin joskus lämmin ja yhteisöllinen. Voi niitä aikoja, oi näitä tapoja, vaikka ristiriitoja oli toisenlaisia silloinkin. Itse ainakin opin jotain kokeneempia kuunnellessani, ja uskoisin niin tekeväni edelleenkin.

Vuosien saatossa väki on tunturikokeissa alkanut kömpimään kuka mistäkin kolostaan, kun aamu on alkanut sarastaa, ja saapunut paikalle omia aikojaan jostakin muualta kuin kokoontumispaikaksi nimetystä ravitsemus-majoitusliikkestä. Se on mielestäni ollut valitettavaa. Tiedän, ettei paikka aina ole ollut kaikkien mieleen, eivätkä hinnat tai palvelukaan, mutta harrastamme tätä vapaaehtoisesti eikä harrastus ole ilmainen. Siihen olennaisena osana on kuulunut aina myös yhdessä olo ja toisten seurassa viihtyminen. Itse olen pyrkinyt ja pyrin edelleen varaamaan riittävän määrän aikaa sekä ennen että jälkeen maasto-osuuden, jotta kaikki kokeeseen kuuluva tulee hoidettua tarvittavine rituaaleineen, vaikka se joskus viekin yön pimeyteen asti. Vuosi on sitten aikaa metsästellä yksikseen ja hioa koiraansa kuntoon siellä missä kukakin tykkää, jotta se pelittäisi seuraavan vuoden kokeissa. Luotan aina siihen, että järjestäjä pyrkii löytämään kokeille parhaat mahdolliset puitteet kokonaisuuden kannalta, vaikka kyseessä olisikin eri osien kompromissi.

Tänä vuonna Kanakoirakerhon tunturikokeiden kokoontumispaikka ei ollut onnistunut, koska tarjolla ei ollut majoituspalveluita. Utsjoella oli valitettavasti suljettu kokonaan toinen hotelli ja toinenkin oli päättänyt toimintansa siltä kaudelta, ainakin niin he antoivat ymmärtää, joten niitä ei ollut mahdollista käyttää. Majoitusliikkeitä on toki muitakin, mutta järjestäjät paikallistuntemuksellaan valitsivat kyseisen.

Itse olen ollut tunturikokeissa mukana parikymmentä vuotta, joka vuosi. Alkuun olin mukana osallistujana, sitten järjestäjänä ja viimeiset vuodet enenevässä määrin tuomarin roolissa. Valitettavasti olen todennut vuosi vuodelta porukan katoavan kritiikistä. Asia on sidoksissa tuohon eripuolella majoittumiseen, mutta myös siihen, että asiaa ei koeta tärkeäksi. Kuka ei halua jäädä odottamaan kun on märkä paita ja sukat, toisella syy on kämpillä odottavat kaverit tai koirat, - jollakin se on edessä koittava kotimatka. Nämä ovat mielestäni kaikki tekosyitä, jotka voidaan järjestellä onnistumaan jo etukäteen. Työn aiheuttaman pakkorajoitteen tai vakavat perheasiat ymmärrän, mutta muu on kasvavan egoismin eteen tuomia ongelmia.

Saapuessani tänä syksynä koepaikalle, olivat muut jo käyneet noutokokeen ja odottivat siellä arvon herra tuomarin saapumista. Olin toki ilmoittanutkin saapuvani kyseiseen aikaan, tulin jopa etuajassa. Hieman kummastelin jo tuolloin kahden ryhmän osallistujien vähäistä määrää. Minulle kerrottiin loppujen saapuvan maastoon, kuten tekivätkin. Aamulla ilmoitin pitäväni kritiikin kokoontumispaikassa päivän päätteeksi. Maastoon lähdettäessä osallistujia pyydettiin ilmoittamaan päivälliselle osallistumisestaan ja heitä ilmoittautui puolentusinaa.

Päivä maastossa avoimen luokan koirien kanssa oli kohtuullinen, mahdollisuuksia oli jokaiselle koiralle, joka niitä ansaitsi. Huumori oli hyvä ja tarina luisti. Tuletkin saimme aikaiseksi, varsinkin kun meillä oli asiansa osaava koetoimitsija mukana, joka kipaisi meille tunturin päältä aitatolpankin tulipuuksi.

Tullessamme maastosta, oletin, että osallistujat saapuvat kuuntelemaan kritiikin, kun ei muustakaan ollut puhe. Odottelimme ja odottelimme yhdessä koetoimitsijan kanssa, mutta ketään ei saapunut. Paikalle eksyneet kanakoiraharrastajat kyselivät kritiikin aikaa, johon vastasin, että kunhan paidanvaihtajat saapuvat paikalle. Mutta kun heitä ei kuulunut, pidin kritiikin sille yhdelle ainoalle, koetoimitsijan koiralle. Muuhun en sitten itsekään vaivautunut ja mietin vakavasti, viitsinkö kirjoittakaan sen enempää.

Itse opin toki päivästä jotain ja aion tehdä asioita hieman toisin. Järjestäjät (itseni mukaan lukien) toivottavasti onnistuvat ensi kerralla paikan valinnassa paremmin. Pieni kuvainnollinen korvapuusti on mielestäni paikallaan asiasta osallistujille. Yleensä kokeen jälkeen moititaan tuomaria. Muistuttaisin kuitenkin, että uhrasin tuomarina senkin viikon ainoan metsästyspäivän ajaakseni autolla 500 km ja katsellakseni muiden koirien edesottamuksia vapaaehtoisesti. Omat koirani odottivat kiltisti autonperässä metsästyspäivää parempaa. Päälle päätteeksi odottelin kokeeseen osallistujia ja kanssaryhmää turhaan 3 tuntia saapuvaksi yhteiselle illalliselle. Tuomarin koepäivä alkaa alkupuhuttelusta ja päättyy suulliseen kritiikkiin. Niin tekee osallistujienkin.

Puolesta tusinasta ilmoittautuneesta syöjästä ravintoloitsijan harmiksi paikalle vaivautui itseni lisäksi ainoastaan koetoimitsija, josta kiitos hänelle. Onneksi sekaan sattui vielä pari norjalaista auttamaan pihvien syönnissä, kun emme niitä itsekään olisi jaksaneet. Siinä ei paljon kanakoiraväen mainetta kohotettu suurine lupauksinemme osallistumisesta, mutta kerta ei valitettavasti ollut tänäkään syksynä ainutlaatuinen eikä ensimmäinen. Kuten ei kritiikkiin osallistumisaktiivisuudenkaan osalta. Olen tuomarina loukkaantunut ja minua hävettää olla mukana moisessa porukassa.

Liitän mukaan otteen vuoden 1986 vuosikirjasta, jossa on kylliksi oppia niin minulle, kuin sinullekin lukijani,

Ivalossa 9.10.2010

Ilkka Korhonen"

Nuo ohjeet olivat pdf-muodossa, joten niitä en tähän pysty liittämään. Hakekaa ne siletä kaverilta sitten.

Susanna Järvinen
REPPUKOIRA!
Viestit: 141
Liittynyt: 23.11.2005 12:54
Paikkakunta: Ivalo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Susanna Järvinen » 17.12.2010 16:07

Minäkin suosittelin tätä tuolla toisella alueella, missä keskusteltiin muutenkin viime lehden sisällöstä. Vaikken tuomari olekaan, mutta koetoimitsijana useamman vuoden ollut, ja huomannut täysin saman suuntauksen.

mauri harju
REPPUKOIRA!
Viestit: 310
Liittynyt: 5.6.2008 14:31

Viesti Kirjoittaja mauri harju » 17.12.2010 22:16

Olipa Ilkka laittanut sanat kohdilleen. Hieno kirjoitus. Ei varmaan pahitteeksi julkaista vaikka omassa lehdessämmekin.

Pertti Tuorilainen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 61
Liittynyt: 1.10.2008 18:39
Paikkakunta: Kiuruvesi

Viesti Kirjoittaja Pertti Tuorilainen » 17.12.2010 22:52

Ihan asiaa puhuu, itse olen aina koettanut olla kritiikkiin asti vaikka kuinka ärsyttäs.

Tosin tälle syksyä käytin kaverin koiraa kokeessa ku itse ei päässyt, arvonta suosi meitä ensimmäisenä, ja eikun koira hakuun. No sitä erää kesti noin vajaa 10min joka päätty seisontaan, siitä avanssi ja koira perään niin perkuleesti. Siinä käteltiin samantien. Maasto-opas kertoi kun tuli seuraavan vuoro että kokeen jälkeen on ruoka että jos maistuu.

Sanoin siinä oppaalle ja tuomarille että puntaroidaan tilannetta, mutta älkää pettykö jos en ole syömässä johon tuomari totesi ettäymmärtää kyllä jos en ole pöydässä. No siinä hetken mietiskeltyäni ajelin kotia. Olishan se nyt ollu ihtesä ja koiran kiduttamista jos olis sen 8h siellä perässä kävelly, että tämmösessä tilanteessa minä sen kyllä ymmärrän jos ei jäädä loppukritiikkiin.

Vastaa Viestiin