Päänäyttely 2005

Tapahtumien jälkipelit. Tällä voit käydä keskustelua SSK:n tapahtumien tiimoilta.

Valvoja: Maarit Seppänen

Malla

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Malla » 23.6.2005 13:57

Turistille,

kustannussyistä lehtiä ja vuosikirjoja painetaan suunnilleen jäsenmäärä,
sen vuoksi niitä ei myyntipöydällä ollut eikä varmaan tule jatkossakaan olemaan.

Myynnissä oli kuitenkin SSK:n 60-v juhlajulkaisu jossa on todella mainioita kertomuksia koiristamme. Nettisivustomme on myös aika kattava mikäli haluaa kerhosta jotain tietää ja rotumääritelmätkin täältä löytyy.

Myyntisihteeri Malla

Turisti

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Turisti » 23.6.2005 19:04

Siksi mainitsin myyntipöydän, että eipä siellä juuri muutakaan kerhon ständiä ollut. En siis siksi, että niitä kerhon julkaisuja täytyisi jakaa tai edes myydä yleisölle. Esillä niitä kuitenkin soisin olevan, koska se on monelle rivijäsenelle ainoa jäsenmaksun vastine. Koen siis, että erikoisnäyttelyssä pitäisi myös mahdollisia uusia jäseniä palvella niin, että jäsenanomuksia olisi tarjolla ja tosiaan näytteet noista julkaisuista myös esiteltävänä. Sitten tavalliselle kansalle, joka tulee puhtaasti turisteiksi, voisi jakaa, vaikka ihan tavallisia monisteita, joissa kerrottaisiin kanakoirametsästyksestä ja lyhyesti tähän käytettävistä roduista ja mahdollisesti vielä kerhosta itsestään. Oikein taitettuna A4-kokoonkin mahtuu aika paljon asiaa. Nämä rivituristit ovat myös ihmisiä, jotka tuskin tänne vaivautuvat sivistystä hankkimaan, mutta joille asian esittelystä on pidemmällä tähtäimellä hyvin todennäköisesti hyötyä SSK:lle. Jos ei muuten niin siten, että harrastuksen & kerhon julkisuuskuva paranee entisestään ja joidenkin ihmisten omaksumia sitkeitä mielikuvia on ehkä mahdollista myös oikoa.

[%sig%]

Intsi02

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Intsi02 » 23.6.2005 19:43

En ollut näyttelyssä, joten en ota mitään kantaa siellä olleisiin tai olemattomiin ständeihin. Mutta mitä uusiin harrastajiin tulee, niin voitaisiin myös itsekriittisesti miettiä, millä tavalla heidät täällä palstalla "otetaan vastaan". Usein tunnutaan dissaavan täysin tai sitten vastataan alentuvaan sävyyn jotain mistä ei taatusti ole apua. Toinen juttu on sitten se, että asiat esitetään usein siihen tyyliin, että koirastasi ei ole yhtään mihinkään, jos se ei luontaisesti tee sitä tai tätä. Ja ohjaajakin on niin toivoton tapaus, että kannattaisi suosiolla jättää seuraava seisoja ostamatta ja ruveta harrastamaan vaikka jyrsijänäyttelyitä.

Synnitön en toki ole minäkään, mutta peräänkuuluttaisin vähän asiallisempaa otetta muutamilta (puskassa kyykkijöitä enimmäkseen) sekä pientä malttia ennen kuin painaa sitä Lähetä-nappia. Aina ei ole oikea paikka päteä ja kilpailla kuka on kovin jätkä. Loppujen lopuksihan tämän palstan tärkein funktio lienee välittää tietoa jäsenistön välillä, olivat nämä sitten uusia tai vanhoja seisojaihmisiä. Dissaamisella ja ivallisilla vastauksilla tehdään vain hallaa yhteiselle harrastukselle, kun uudet koiranomistajat tuntevat itsensä ja koiransa kelvottomiksi eivätkä ehkä uskalla mennä koulutuksiin, kokeisiin ja näyttelyihin. Puhumattakaan sitten siitä, millaisen kuvan seisojaväki antaa itsestään ulkopuolisille, ei-seisojaihmisille - heitäkin täällä käy lueskelemassa kirjoituksia, uskokaa pois!

Terv. Tea, melko uusi harrastaja itsekin

veijo toimela

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja veijo toimela » 23.6.2005 22:57

En päässyt tuohon näyttelhyn, mutta viime vuonna kun se meillä täällä Lapissa järjestethin, niin en usko, että kauhian palijon "perusolemus" on siittä muuttunut.

"Koiria monta" on nähäny myös tämän toisen puolen tästä lajista, eli ihmiset ovat se toinen puoli tätä harrastusta. Ja silloinhan meitä on moneksi. En ole ollu näkemässä kuinka häirittevästi näyttelyssä nämä lk- ja kk-koirien omistajat ovat kaljapäishän reuhanhet, mutta eppäilen, että ehken kuitenki pieni vähemmistö? Jos nyt kukhan.

Sen tiiän, että tuulen tyyntyessä ja illan lähetessä saattaapi jokunen herkistyä Famous Grousen tai muitten jalojuomien (tämä arvio ko juoman jalosuuesta täysin oma...) ansiosta, mutta sen verran kuitenki "piireissä" pyörinhenä voin sanoa (ja joskus ittekki herkistynhenä) että kyllä net enemmän tai vähemmän näitä mettästyskavereithan rakastaa. Eihän net muuten reppuja syksyllä täyttäis tai ainaki antais mahollisuuuksia siihen.

Mukavaa, miellyttävää, aina auttamishalusta ja ehottomasti koira-asialle antautunheja nämä pääosin ovat; tääläki enemmän tai vähemmän tunnistettavilla nimillä tai nimimerkeillä kirjottavat.

Juhannuksen vietosta lievästi herkistynhenä, mutta ennenkaikkia nuoremman koiran saamisesta taas noutokuoshin isännän sössimisten jälkhen.

Ja hyvältä näyttää siinäki mielessä, että linnuilla komiat poikuuhet, pikkulentävää syötäväksi, mustikat hyvällä kukalla, silimuja löytyy...kyllä met taas syksyllä saamma nauttia siitä, mitä luonto meille tarjoaa.

Mukavaa ja turvallista juhannusta kaikille täältä jänkhän reunalta.

heisarvi

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja heisarvi » 27.6.2005 23:10

Ensinkin Ystävälleni "Intsi 092 ":lle! Vinoile sitten mulle jos tarvetta on. Miksi muuten teet sen näin "torven" kautta, sulla on mun numeronikin! Kaikki tietää, kuka minä olen! Ota vähän vastuuta itekin, itse et ole halunnut ottaa yhteyttä.! Olen pahoillani, toivoin parempaa!
Heikki!

Jaana Polvinen

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Jaana Polvinen » 28.6.2005 11:14

Kuka kertoisi mistä saisi apuja saksankielisen näyttelykertomuksen käännättämiseen? Sanakirjan ja tuttavan kanssa emme saaneet kertomusta "auki". Nauhan väri tietysti kertoo missä mennään, mutta olisi mukava tietää kertomuksen tarina.

[%sig%]

Lassi Hed

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Lassi Hed » 28.6.2005 16:00

Laitappa Raija Tammelinille kertomus sp:lla, niin luultavasti apu löytyy. Osoite Raijalle löytyy lk jalostustoimikunnan sivuilta.

Intsi02

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Intsi02 » 28.6.2005 16:42

Heikki. Sinä et edes käynyt mielessäni, kun tuota viestiä kirjoitin. Se oli todellakin kirjoitettu TÄYSIN YLEISLUONTOISESTI.

Hohhoijakkaa...

Kipa

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Kipa » 29.6.2005 21:23

Onko kenelläkään kuvia erikoisnäyttelystä?

[%sig%]

heisarvi

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja heisarvi » 4.7.2005 01:51

Intsi hei!
Se oli loppuun väsyneen aina epäluuloisen (=vainoharhaisen) primitiivireaktio! Kai huomaat tästäkin vastauksen ajankohdasta, kuinka loppuun ajettu vanha äijä on; näkee näkyjä, kokee mörköjä jne. Eikä edes osaa lukea juttuja ihmisten aikaan. ANTEEKSI!

Intsi02

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Intsi02 » 4.7.2005 07:58

Heikki hyvä, jotain semmoista ajattelinkin.. :)

Raportoin sitten taas kun on jotain raportoitavaa. Koira on terve kuin pukki ja sopivasti riiviö, kuten tähänkin asti. Varmaan sitten metsästyskauden alettua on jotain informatiivisempaa kerrottavaa. En viitsi ihan huvikseni soitella, kun tässä työssä on puhelinlaskut aika megalomaaniset ja päivittäin saa muutenkin puhua äänijänteet krampin partaalla. Ja meillä kahdellahan ne puhelut tuppaavat hiukan venymään... ;) Aurinkoista kesää!

Günter Schwab

Re: Päänäyttely 2005

Viesti Kirjoittaja Günter Schwab » 7.7.2005 13:13

Vastaus Jaana Polviselle
Minulle voi lähettää käänettäväksi lähetän takaisiin sähköpostitse, tai soitta puh.: 0400142472

Vastaa Viestiin