Rabiesrokotuksen voimassaolon kiemurat

Keskustelua kaikesta KAER-kokeisiin liittyvästä. Esim. säännöt, toteutus, tavat. Tänne tiedotus Kaer ja vesikokeista!

Valvoja: Maarit Seppänen

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Rabiesrokotuksen voimassaolon kiemurat

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

Pari vuotta sitten rabiesrokotuksen voimassaoloaika piteni kolmeen vuotten. MMM:n päätös kuitenkin vaatii edelleen metsästyskoirille rokotuksen kahden vuoden välein (ja luolakoirat vuoden välein).

Ainakin osa eläinlääkäreistä kirjoittaa papereihin rokotuksen olevan voimassa kolme vuotta, vaikka kyseessä on metsästyskoira.

Miten tilanteeseen pitää suhtautua kokeissa? Oletetaanko automaattisesti, että jokainen kokeisiin osallistuva koira on myös metsästyksessä käytettävä koira ja näin ollen vaaditaan rokotusta kahden vuoden välein vaikka papereissa rokotus olisikin voimassa pidempään? Miten asiaa tulkitaan kun koiralla on passi ja sen kanssa reissataan muille maille? Katsotaanko rokotus metsästyskoiralla vanhentuneeksi jos se on yli kaksi vuotta vanha ja joudutaanko tällöin ottamaan uudet vasta-aineet?
Kuva

Saija Suomaa

Viesti Kirjoittaja Saija Suomaa »

Kappas mokomaa. Kävin tarkistamassa tuon vähän reilu vuosikkaan koirani rokotuspassin. Niin on sillekin merkattu rokotusten voimassaoloajaksi 3 v, vaikka metsästyksestä siinä mukavia lekurille juttelinkin. Ei taida olla eläinlääkäreille ainakaan kovin selvä tämä kuvio...

Ja tiedotustarve seisojaväelle ilmeinen. Hyvä kun hoksasit Petteri.

T: Saija

Anu Auno
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 77
Liittynyt: 25.11.2005 13:54
Paikkakunta: Koria/Kouvola

Re: Rabiesrokotuksen voimassaolon kiemurat

Viesti Kirjoittaja Anu Auno »

Petteri Nissinen kirjoitti:Pari vuotta sitten rabiesrokotuksen voimassaoloaika piteni kolmeen vuotten. MMM:n päätös kuitenkin vaatii edelleen metsästyskoirille rokotuksen kahden vuoden välein (ja luolakoirat vuoden välein).
Mitä tuossa MMM:n päätöksessä sanotaan ja milloin se on tehty?

Eero Könönen
Suuri guru
Viestit: 729
Liittynyt: 22.11.2005 19:48
Paikkakunta: Savo-Karjala

Viesti Kirjoittaja Eero Könönen »

EVIRA:n suositus:
Luolametsästyksessä käytettävät koirat rokotetaan MMMELO:n määräyksestä vuoden välein rabiesta vastaan. Muut metsästyskoirat ja viranomaisten palveluskoirat rokotetaan joka toinen vuosi raivotautia vastaan. Muilla koirilla rokotusväli (2-3 v) riippuen käytetystä valmisteesta.
Kuva

Tapio Mäki
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 64
Liittynyt: 1.1.2007 20:09
Paikkakunta: Ylihärmä

Viesti Kirjoittaja Tapio Mäki »

Kennelliitolla on määräykset rokotuksista näyttelyitä, kokeita ja kilpailuja yms. varten.

Saija Suomaa

Viesti Kirjoittaja Saija Suomaa »

Näinhän se on, Tapio on oikeassa. Ja tässä tapauksessa Kennelliitto ei näköjään seuraa MMMELO:n määräystä, vaan meidän rotuja koskee ilmeisesti tuo yleinen rokotekohtainen ohjeistus. Ainoastaan luolakoirat on mainittu erikseen alla lainatussa Kennelliiton rokotusmääräyksessä kokeita ja kilpailuja varten:

"Raivotautirokotus (rabies):
Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtumahetkellä olla kulunut vähintään 14 vrk
(kahden viikon varoaika).
Luolametsästykseen ja -harjoituksiin, luolakoirien taipumuskokeeseen (LUT), luolakoirien
metsästyskokeeseen (LUME) tai luonnonluolan tarkistukseen (LUO) osallistuvalla koiralla pitää olla
voimassa oleva raivotautirokotus, joka ei ole vuotta vanhempi.
Muiden tapahtumien osalta raivotautirokotus on voimassa seuraavasti: Alle vuoden ikäiselle
koiralle annettu rokotus on voimassa yhden vuoden. Vähintään vuoden ikäiselle koiralle annettu
rokotus on voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Jos rokotustodistus on
annettu ennen 1.7.2010, eikä siihen ole kirjattu tehosterokotuksen viimeistä voimassaolopäivää, on
rokotus voimassa 2 vuotta."

Tuota MMMELO:n määräystä lienee kuitenkin viisainta noudattaa...ainakin jos pelaa pienpetojen kanssa koirinensa, niin kuin täällä meillä päin ainakin tulee tehtyä. Mutta kokeiden järjestäjien ei näköjään tarvitse asiasta ressiä ottaa, kunhan tarkastavat rokotuspasseista rokotusten olevan voimassa...

T: Saija

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

Kyseessä ei ole suositus vaan MMM:n päätös, joka on osa eläinlääkintälainsäädäntöä. Kennelliitto tuskin pystyy kävelemään sääntöineen ministeriön päätöksen yli? Ainakin jos koiralle kokeissa pudotetaan, tai pyritään pudottamaan riistaa, niin se on siinä tapauksessa muitta mutkitta metsästystä ja koiraa on käytetty metsästykseen.

http://wwwb.mmm.fi/el/laki/d/d49.html

Selvä ristiriitahan tuossa on ja helpoiten asia ratkeisi kun MMM seuraisi aikaansa ja muuttaisi tuon ajan vastaamaan samaa kolmea vuotta kuin rabiesrokotuksen voimassaoloaika. Pitänee vielä kysyä kennelliitolta aiheesta.
Kuva

Eero Könönen
Suuri guru
Viestit: 729
Liittynyt: 22.11.2005 19:48
Paikkakunta: Savo-Karjala

Viesti Kirjoittaja Eero Könönen »

Petteri Nissinen kirjoitti:Kyseessä ei ole suositus...
EVIRA itse on otsikoinut ko. määräyksen suositukseksi, siksi tuolleensa kirjoitin. Epäjohdonmukaisuutta mielestäni siinäkin!
Kuva

kerttu ylilauri
KVA -keskustelija
Viestit: 99
Liittynyt: 9.12.2005 18:56
Paikkakunta: Lumijoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kerttu ylilauri »

3 v leiman pamautti ell meillekin just tänään vaikka tietää että on metsästyskäytössä oleva koira. Vielä keskustelin siitä kun ohje on että kun myös viimeinen voimassaolo pv pitää merkata, se kun helpottais koetoimitsijan hommaa kovasti.

Anu Auno
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 77
Liittynyt: 25.11.2005 13:54
Paikkakunta: Koria/Kouvola

Viesti Kirjoittaja Anu Auno »

Meillä näkyy eläinlääkäri leimanneen kahdelle vuodelle (rokotettu 2010) ja juniorin kolmelle vuodelle (1v tehoste).

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

Olin yhteydessä Kennelliiton koe- ja kilpailuasioiden kouluttajaan Jukka Lindholmiin sähköpostilla. Hän soitteli äsken takaisin ja oli myös ihmeissään MMM:n ja sen alaisen Eviran epäjohdonmukaisuuksista tässä asiassa. Kennelliitto oli nähtävästi päivttänyt sääntönsä vain Eviralta tulleen ukaasin mukaan.

Rokotteen voimassaoloaikahan piteni Eviran päätöksellä, mutta samassa yhteydessä ei MMM:n asetus luolakoirien ja metsästyskoirien rokottamisen suhteen muuttunut mihinkään suuntaan. Joko tieto ei MMM:n ja Eviran välillä ole kulkenut eikä muutosta ole tiedostettu, tai sitten rokotus on haluttu pitää edelleen metsätyskoirilla kahden vuoden välein uusittavana. Selventävää infoa MMM tai Evira saisi kyllä linjauksistaan antaa niin Kennelliitolle, eläinlääkinnän ammattilaisille kuin tavallisille koiranomistajillekin.

Samanlainen epätäsmällisyyshän on tuossa ekinokokkilääkityksen tiedottamisessa. Eviran tekstistä saa kyllä sen käsityksen, että ekinokokkilääkitys tulisi antaa aina myös Ruotsista Suomeen saavuttaessa vaikka näin ei sitten loppupelissä ollutkaan...

Lindholm aikoi olla aiheesta yhteydessä myös Riistakeskukseen.
Kuva

marja katajamaa
REPPUKOIRA!
Viestit: 482
Liittynyt: 23.11.2005 18:25
Paikkakunta: avvil-city
Viesti:

Viesti Kirjoittaja marja katajamaa »

Ruotsin puolella ovat hyvinkin tarkkoja noiden sääntöjensä ja niiden noudattamisten kanssa! Suosittelisin tottelemaan Jordbruksverketin pykäliä kirjaimellisesti, ettei sitten tarvitse jälkikäteen mediassa ruikuttaa... 8) Ja kuten Mäen Tapio jo mainitsikin, niin koetoimitsijat tottelevat Kennelliiton antamia määräyksiä koskien rokotuksien voimassaoloaikoja.
Kuva

marja katajamaa
REPPUKOIRA!
Viestit: 482
Liittynyt: 23.11.2005 18:25
Paikkakunta: avvil-city
Viesti:

Viesti Kirjoittaja marja katajamaa »

Tässä vielä lainaus Jordbruksverketin sivuilta koskien ekinokokkoosilääkitystä:

"Djuren ska vara avmaskade mot dvärgbandmask
Innan du tar in en hund eller katt i Sverige måste du se till att veterinär avmaskar djuret mot dvärgbandmask. Här finns information om avmaskning.
Vid direkt införsel av hund och katt från Finland, Storbritannien, Irland och Malta krävs inte avmaskning mot dvärgbandmask. "
Kuva

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

marja katajamaa kirjoitti:Ruotsin puolella ovat hyvinkin tarkkoja noiden sääntöjensä ja niiden noudattamisten kanssa! Suosittelisin tottelemaan Jordbruksverketin pykäliä kirjaimellisesti, ettei sitten tarvitse jälkikäteen mediassa ruikuttaa... 8) Ja kuten Mäen Tapio jo mainitsikin, niin koetoimitsijat tottelevat Kennelliiton antamia määräyksiä koskien rokotuksien voimassaoloaikoja.
Kun vissi tieto tuntuu olevan, niin kerrotko siis nyt mitä se kirjaimellinen noudattaminen Ruotsin sääntöjen mukaan on? Sekö mitä koiran papereissa lukee vai se, mitä laki Suomessa vaatii? Koetoimitsija tietysti voi sälyttää vastuun kennelliitolle, ei siinä mitään, mutta ei kennelliittokaan voi yhdistyksenä mennä lakia muuttamaan.
Kuva

marja katajamaa
REPPUKOIRA!
Viestit: 482
Liittynyt: 23.11.2005 18:25
Paikkakunta: avvil-city
Viesti:

Viesti Kirjoittaja marja katajamaa »

Edelleen, tuolta Jordbruksverketin sivuilta ne on luettavissa kokonaisuudessaan - siis Ruotsiin vientiä koskevat säännöt.

Eviran sivuilla, siis säännöt jotka koskevat Suomeen tuontia, on ekinokokkoosista seuraava pykälä: "Koirilta ja kissoilta ei vaadita heisimatolääkitystä, jos eläin tuodaan suoraan Ruotsista, Norjasta (Huippuvuoria lukuun ottamatta)"

(Hauskaa muuten käyttää "lääkitys-sanaa" kun oikeestihan se on joku myrkky joka tappaa :lol: )

Eli, jos matkustat Ruotsin kautta vaikkapa Saksaan astuttamaan, niin "lääkitys" vaaditaan.
Kuva

Vastaa Viestiin