koirammelehdestä luoettua

Keskustelua noudon opettamisesta. Pohjana vanhat viestit.

Valvoja: Maarit Seppänen

Vastaa Viestiin
kari kauhanen

koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja kari kauhanen » 14.6.2002 17:42

että oli jollakin mennyt oikeen yöunet ja alknut kuvottamaan luettuaan Karsikkaan kirjasta miten saadaan noutamaton koira tekemään sen miksi se kannattaa pitää hengissä.

weimari

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja weimari » 26.6.2002 10:53

Lukaisin huvittuneena saman jutun. Kyseessä oli luultavasti ns. seurakoiraharrastaja (heitä mitenkään väheksymättä) Meillä on tokon koulutusohjaaja palveluskoira ihminen jolla on aika hurjat otteet, mutta hänen mielipiteensä on että kaikki ei kuitenkaan sovi toko kentille sillä kaikki ei välttämättä ymmärrä. Yksi on juuri tämä noudon opetus...

Heikki Pöllänen

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja Heikki Pöllänen » 1.7.2002 20:43

No pojjaat, seurataanpas tilannetta. Olen saanut parikin pyyntöä, että Saksanseisojakerhon pitäisi vastata Koiramme-lehden kirjoitukseen. Kirjoituksessa esitettyjä esimerkkejä on aika vaikea julkisesti puolustaa (oikein käytettyä hiirenloukkua lukuunottamatta). Olen päätynyt kuitenkin vastaamisen sijasta siihen, että katsotaan vielä seuraava lehti ja kuinka keskustelu siellä käynnistyy jos käynnistyy. Saksanseisojakerhollahan ei varsinaisesti ole velvoitetta asiaan puuttua, koska kyseessä ei ole kerhon julkaisu. Mielipiteissä ja koiran koulutuksessakin pitää kuitenkin muistaa eläinsuojelulain säännökset. Erityisesti tämä pitäisi huomioida koulutusoppaissa Ja koulutustilaisuuksissa. Tarvittaessa pitää pystyä olemaan riittävän kova olematta kuitenkaan julma. Monet asiat ovat myös kanakoirien koulutuksessa kehittyneet mielestäni oikeaan suuntaan. Olihan jossakin aiemmissa ohjeissa mm, että viimeisenä keinona peräänmenevän koiran koulutuksessa voi kokeilla se takaliston pippuroimista pienillä hauleilla...

Juha

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja Juha » 4.7.2002 09:07

No nuo Karsikkaan kirjan lainaukset asiayhteydestään irtiotettuna ovat joiltakin osin aika karskeja ja jopa vähän sadistisia, ainakin se kohta jossa kuristettiin niin että piikkipannasta vaan piikit katkeilevat. Vähän vaikea tuollaisia menetelmiä on puolustella. Tuli vähän mieleen tämä Yrjö Kokon Molli-kirjan saksanseisojamies, joka jänisajon jälkeen kuristaa koiraltaan tajun pois.

Kävin aiheesta erään "seurakoiraihmisen" kanssa verkkoväittelyn ja lopulta olimme periaatteessa samaa mieltä. Hänen loppulauseensa on kyllä täyttä asiaa: "Lähinnä minua huolestuttaa se, jos kokemattomille koiranomistajille jaetaan liian kevytmielisesti ohjeita käyttää kovinkin voimakkaita pakotteita (ääritapauksena tuo piikkipannalla "hirttäminen"), kun usein tilanne on se, että perusasiat, kuten laumajärjestys, koulutuksen loogisuus ja mahdollisimman pitkälle positiivinen vahvistaminen, ovat täysin rempallaan. "

kari k

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja kari k » 16.7.2002 08:02

siinä ei paljon laumajärjestyksellä le sanan sijaa kun koira päättää hölmöillä, etenkin nuorena, ja jos asioihin ei puututa ja jos joku väittää että on saanut pikkuisen hurjemmalla päällä varustetun koiran käsiinsä positiivisesti hymyilemällä, puhuu kyllä totaalista potaskaa.
mua sitten risoo kun joku inttää jotain pemohöpinää siittä kuinka meidän hupi alkoi toimimaa kelpo lailla ihan nätillä puheella, kyllä varmaan, mutta kun se on sen sorttinen että pehmoilulla tulee tulosta, mutta jos koiran kuupasa on säpinää ja remmi luiskahtelee päältä ja kuitenkin omistajalla on käsitys siittä miten väsymättömän jahtikalun siittä voi saada, kunhan vaan sen panee ruotuun, niin johan on kumma jos se on sitten niin kamalaa.
vätän että suurin osa alan miehistä kuitenkin haluaa sellaisen koiran jolla silmät leiskuaa ja tempperamenttia löytyy, ainakaan minua ei säväytä lällyt enään pätkääkään, ja itse aiheesta, jos koira ei muuten luonnostaan nouda on sille oikeastaan ainut oikea paikka koti jossa ei metsästetä, sillä se vaiva ei takuulla ole ainut jka rajoittaa metsästystä, ja taas on eri asia jos koira ainostaan haluaa omia saaliin joka ei ole sanma asia kuin noutamattomuus.
lopuksi, kaiketi se takaliston pippuroiminen kauemapaa on parempi vaihtoeto kuin myöhemmin läheltä korvaan sauhettelu.

Tomppa

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja Tomppa » 24.7.2002 08:01

Pääsin näkemään pari kpl,enklantilaisia tosin,seisovaa koiraa joilla oli pakkonouto koulutus takana.Koirat kyllä nouti moitteettomasti mutta se mikä siinä töki mulla niin se koulutus oli vieny sen "sähkön" siitä touhusta.Ei pullistunu silmät päästä eikä mennu nurmikko rullalle kuten sitte kävi hakuun päästessä.Ja sen "sähkön" näkeminen tuntuu sitte munaskuissa asti,rotuun kattomatta.Kyllä mä ymmärrän tuon p:noudon jos halutaan koirasta kokeisiin varma tapaus mutta henk.koht sallin sen koiralle että sen ei tarvi olla "kone" siinä noudossa ja että se sähkö säilyy,senkin uhalla että koira vaihtelevasti tekee pienimuotosia virheitä joita kokeissa ei välttämättä hyväksytä.Ja jos kerran koira pätkääkään noutaa,eli sillä on siihen taipumusta,niin mulla on säilyy sinisilmänen lapsenuskoni siihen että se kyllä noutaa,omistajasta riippuen(sehän sen "kouluttaa")5:sen arvosestikki.

Juha

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja Juha » 6.8.2002 14:14

No tuosta Karin kirjoituksesta nimenomaan pääsimmekin yhteisymmärrykseen, eli jos koira hölmöilee niin sitten pitää käyttää koirasta riippuva määrä voimaa eikä vaan lässytetä. Pointti on siinä, että pakkonouto ei tarkoita sitä, että ensin piestään koira vereslihalle. Tompan kirjoitus paljasti, että aika monella on kuitenkin juuri sellainen käsitys.

Pakkonoudosta on keskusteltu metsastys.netissä aikaisemminkin, hakekaa sieltä. Se ei tosiaan tarkoita välttämättä sitä, että piestään elukasta kaikki into pois. Kovapäisiä saksanseisojia voi joutua kouluttamaan kovinkin, mutta niillä sitten ei vastaavasti kovatkaan otteet jätä mitään vaurioita. Nuo hiiviskelijät ovat sitten niitä, joilla voimaa on käytetty yli tarpeen.

Meillä pakkonoudolla opetettu koiruus lähtee noutoon niin että parilla ensimmäisellä loikalla pääsee haukku ja nouto on pomminvarmaa.

veijo toimela

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja veijo toimela » 7.7.2003 11:25

Oma kokemus tuon ensimmäisen koiran kanssa oli sellainen, että nouto tuli, tai paremminki oli, niin verissä vai missä lie, että ei tarttenu siihen oikiasthan puuttua ollenkhan. Ei ole mettillä jääny lintuja löytymättä, vaan net on haettu hyvinki kaukaa ja ennenkaikkia sitkhasti (raanakkosorsat). Väittäsin, että jos koira on riistaintonen (ja tarkotain nimenomhan RIISTAintonen, en mithän heitäppä-keppi-kato-ku-lähtee -juttuja) niin ns. "pakkonoudolla" ei niin suurta merkitystä.

Mutta jos koira varustettu päällä, joka saattaa pitkän päivän iltana ajatella, että paskat lähe tuolta letikosta mittään hakemaan kun vesiki niin kylymää, niin varmasti nuorena tehty opastus siihen, että kun sanotaan "nouda" niin silloin lähtee eikä arvuuttele, auttaa huomattavasti tilannetta.

Kun vertaan nykystä pentua tuohon reilun kolmenvuojen takashen, niin Riitu kanto kaiken piilotetun ja heitetyn minulle ilosesti. Sama jatku alle viien kuukauen ikäsenä sorsavesillä. Tällä nykysellä se ei näy tulevan luontoihan, joten muutaman kuukauen päästä saattaa olla, että jouvumma sitä käymhän läpi tavalla tai toisella. Mutta tämä saa kasvaa kaikessa rauhassa, tulevana syksynä on jo "sorsakoira". Tästä uuesta mettäkaverista taianki tehä kanakoiran ;o)

sisu

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja sisu » 7.7.2003 13:09

tulee muutos veke pelkällä kateudella sille toiselle se nouto ihan ittestään kuntoon, muutaman kerran kun nakkaat riekon yht aikaa koirien ollessa irti, niin johan kirmaa linnulle niin että kuntta pölisee, niinkuin teilläpäin tapana sanoa, sidetarpeita koulutusvaiheessa runsaasti mukaan mahdollisten yhteenottojen varalta. ;-)

veijo toimela

Re: koirammelehdestä luoettua

Viesti Kirjoittaja veijo toimela » 7.7.2003 13:36

...tarkotat varmasti, että sitä riekkoa sitten paikkailhan niillä sidetarpheilla...? Nytki tilanne se, että pentu perskeles (johtuisko saksalaisista lähisukulaisista) ei anna periksi milhän...siinä sitten poron (ei koirien kiini saamia) sääriluussaki roikkuu toisessa päässä isompi ja toisessa palijon pienempi karkiakarvanen mettäkaveri ja ärinä melekosta. Riitu muutaman kerran anto äkäsesti tuta, että näihin ei ole tulemista, mutta luovuttanu vishin ku huomannu, että eihän tuo ruskia pieni ärisijä muuta tehe kun vähän käväsee kääntymässä "haavoja nuolemassa" ja takasin kimphun. Jos nyt ylleensä perrääntyy ollenkhan.

Mutta näinhän se on; yksinkertaset asiat taitaa olla näissäki asioissa niitä helepoimpia ja tuovat parasta lopputulosta. Tämän pennun kans en tosiaankhan hoppuile, enkä vähiten tämän koiran sairauen takia, vaan muutenki saa kehittyä tuossa "sivussa" omien kykyjensä, ominaisuuksiensa ja osin myös halunsa mukkaan. Eli aivan toisin kuin tuli Riitun kans tehtyä :o)

Vastaa Viestiin