Tapahtuipa kokeissa...

Keskustelua erästyksestä yleensä. Täällä voisi käydä keskusteluja koira-aiheiden ulkopuolella. Tarinoita ja turinoita harrastukseen liittyen.

Valvoja: Maarit Seppänen

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Tapahtuipa kokeissa...

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

Viime syksynä istuttiin tauolla kokeissa Simossa ja siinä kun ehkä noin kolmisenkymmentä erilaista hauskaa tarinaa ja sattumusta koekentiltä oli turistu, niin mieleen pälkähti, että näitä juttuja pitäisi kerätä yksiin kansiin.

Tarinoitten pitäisi olla tietenkin sellaisia, ettei niissä ketään loukata, eikä kukaan niistä loukkaannu. Ja mieluusti tietysti niin, ettei nimiä mainita, ellei se ole olennaista tarinan kannalta. Jos porukoilla kiinnostusta riittää, niin tarinoita voisi kirjoitella tänne tai pistää vaikka mulle sähköpostilla os. petteri@saksanseisoja.com. Katsotaan sitten niille sopiva julkaisukanava. Esim. lehteenkinhän niitä parhaita voi aina nakata.

Areena on vapaa.
Kuva

MSK

Re: Tapahtuipa kokeissa...

Viesti Kirjoittaja MSK »

Erinomainen ajatus. Ei tämä niin tiukkapipoista hommaa ole, etteikö noita voisi julkaistakin ;-)

Esimerkiksi kerhon 50 -vuotisjulkaisussahan oli jo vähän makupaloja.

Pitäisikö käynnistää oikein juttukilpailu, jonka voittajat asiaankuuluvan arvokkain menoin huomioitaisiin vuosikokouksessa muiden plakaattien jaon yhteydessä?

Tapio Mäki
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 64
Liittynyt: 1.1.2007 20:09
Paikkakunta: Ylihärmä

Viesti Kirjoittaja Tapio Mäki »

Kyllä kyllä!
Lehdenkin toimitus odottaa kovasti juttuja.
Perinteisesti päätoimittaja palkitsee vuosikokouksessa edellisen vuoden parhaan jutun.
Numerossa 1 on heti tilaa käytössä, jos vain tarinat on 15.2. mennessä minulla.

Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta »

No, ei aivan kokeista mutta harrastusrintamalta kuitenkin.

Olimme kaverini Kekun kanssa Jokelan riistapolkukilpailussa 90 luvun alkupuolella, ja tietenkin molemmilla mukana oma lyhytkarvainen saksanseisojansa, Kekulla täysruskea Masi ja minulla valkoharmaa Ali. Siellä kun koirinemme tepastelimme ihmisjoukossa, niin siihen (koirien) kylkeen lyöttäytyi pari naisihmistä koirien ulkomuotoa ja luonnetta kehumaan. Kyselivät samalla niiden käytöstä, ja mehän "tyttölapsille" Kekun kanssa ilomielin (ja vähän ylpeänäkin) kerrottiin mitä tuolloin lyhyen kokemuksemme perusteella niistä tiedettiin. Toinen tyttäristä sitten mietteliäänä kysyi että, "onko ne todella samaa rotua, kun niillä on noin iso väriero?". Ehdin ensimmäisenä tuohon vastaamaan, enkä tietenkään voinut olla ihan vähän vetämättä kotiinpäin. Sanoin että,"kyllä ne ovat aivan samaa rotua, tuo kaverin koira on vain tupsahtanut maailmaan siitä ylemmästä reiästä".
Minua katseli hetken, kaksi todella hämmentynyttä silmäparia täydellisen hiljaisuuden vallitessa, sitten repes.
Onneksi Keku on "huumormiehijä" ja hekotti siinä tyttöjen mukana. Ja helppohan se oli hekotta kun narunjatkeena oli huippukoira.

Tässä kevyt pelinavaus, jatkakaa ettei käy aika pitkäksi ja tylsäksi.
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta »

No, sitten kokeesta.

Joskus taannoin kun olimme kaer-kokeessa eräässä Suomen kolkassa, kokeessa oli mukana myös nätti ja nuori tyttö koiransa kanssa. Tuli sitten tämän tytön koiran hakuvuoro ja koira aikansa työskenneltyään jämähti paikalleen, minkä halvauksen lienee saanut tai mitä jäi miettimään? Aikansa se siinä sitten jöpötti ja muu joukko odotti seuraten tilannetta. Ehdin jo ajatella että tytöllä on hyvät hermot kun ei tuollaisessa tilanteessa hötkyile. Odotettiin… No, sitten tuomarinkin mielestä, tuo joskus harrastuksessa hyväksi havaittu ominaisuus, eli ”lehmänhermojen” aikarajakin jo ilmeisesti täyttyi. Hän päätti hieman avittaa, oletettavasti ensikertalaista koiranohjaajaa ja kysyi ” no… seisooko se sinun koirasi?” Jolloin tuo söpö tyttö katsoi tuomaria tiukasti silmiin ja sanoi hyvin topakasti ”minunko se pitäisi tietää?”. Tuossa hieman meni pasmat sekaisin, joten en enää muista noita jatkotoimintoja tuon lopputyön osalta. Vieläkin joskus kun jossakin tuohon tyttöön törmää, tai nykyisin naiseen, niin aina se hänelläkin on hymy herkässä. Ilmeisesti se hänelläkin tuo vanha ”muistelus” nousee mieleen.
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Emma Pirilä
REPPUKOIRA!
Viestit: 136
Liittynyt: 11.4.2007 09:25
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Emma Pirilä »

Olin tässä kerran lenkillä koirieni kanssa ja vastaan tuli pariskunta beaglen kanssa. He naureskelivat mun hassuille pikkukoirille mutta sitten nainen kiinnitti huomionsa weimariini. Hetken päästä hän tokaisi että "kyllä tuo koira mahtaa olla tosi vanha kun se on noin harmaa".
Jäin kyllä hetkeksi aivan sanattomaksi ennen kun sain kerrottua miten asian laita oli.

Ja samaa sarjaa: Kerran muinoin kun minulla oli vielä dalmatiankoira ja olin iltalenkillä niin eräs mies pienessä laitamyötäisessä tuli pummaan tupakkaa. Sanoin ettei ole niin mies totesi vähän happamasti että ei oo tupakkaa mutta niin se on koira hakattu mustelmille :D

erkki heikkinen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 51
Liittynyt: 24.11.2005 18:03

Mitä rotuja?

Viesti Kirjoittaja erkki heikkinen »

Vuosia sitten Espoossa tuli karkeakarvaista seisojaani ulkoiluttaessa vastaan hyvin oman arvon tuntoisen oloinen, mustaan nahkatakkiin pukeutunut, dobermannia ulkoiluttava nuorimies, joka pysähtyi kohdallani, oli hetken hiljaa ja kysyi: "Mitä rotuja tuossa on?"

Vastaukseni tuli kuin piippuhyllyltä: "Lyhytkarvaista saksanseisojaa, Korthalsin griffonia, villakoirapointteria ja kierteiskarvaista seisojaa - entäpä omassasi?".

Ei tullut vastausta...

Titta Pitkänen
Suuri guru
Viestit: 664
Liittynyt: 13.12.2005 00:03
Paikkakunta: Kuopio / Käpälämäki

Viesti Kirjoittaja Titta Pitkänen »

http://www.saksanseisojakerho.fi/forum/ ... en&start=0

Täällä tuohon ulkonäköön liittyviä kommentointihelmiä aikalailla :lol:

Mutta Petteri pitikö olla vaan kokkeista nämä jutut vai nöy katoku blöndi ei taas tajuu... Mulla olis kokeista joitain tajunnanräjäyttävänhauskojakuvia jos vaan saan kuvissa esiintyjiltä luvat niiden lähettämiseen... :arrow:
Mitä enemmän opin tuntemaan Miestäni, sitä enemmän rakastan myös seisojaani ;)

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

Sana (ja kuva) on vapaa, mutta mieluusti kuulisi nyt niitä metsällä ja koekentillä porukoissa sattuneita tapahtumia. Ei toki muutakaan jutut ketään haitanne tässä ketjussa...

Hyviä juttuja on tullut ja varsinkin nuo Sepon tarinat olivat just semmosia, mitä siellä kokeissa haasteltiin ja josta idea lähti. Ja nolla tuli :D

Kuvathan on hyvä olla jos joskus tosiaan vaikka jonkinmoista julkaisua jossain muodossa saa ilmoille.
Kuva

Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta »

No, sitten omaa tumpelointia kokeesta.

Eräässä peltokokeessa, kun omistamani avoluokan narttu sai seisonnan pellon laidan tuntumassa sijaitsevassa harvassa mäntymetsikössä, ilmoitin seisonnan. Tuomari antoi toimintaluvan ja käski ”pyövelin” valmistautua tehtäväänsä. Latasin haulikon ja tuomari kysyi, ”aiotko ampua itse”, vastasin että ”kyllä”. Tuomari sanoi pyövelille että ”sinua ei sitten tarvitakaan”. Mentiin metsään ja pyöveli jäi pellolle, otin ampumapaikan riittävästi koiran sivulta, vähän hengähdin ja annoin koiralle avanssin. Kyseessä olikin tällä kertaa formulafasku, joka oli käsittänyt, että lentoon lähtöön tarvitaan jonkinlainen reipas alkukiihdytys, niinpä se otti reilun spurtin kuin keljukojootin jahtaama maantiekiitäjä lastenfilmeissä. Huonoksi onnekseni tuo pikakiitäjä osasi jättää minun haulinheittokoneeni ja itsensä väliin riittävästi näköestettä. Minun piti nopeasti korjata asemaani sivusuunnassa, jotta saisin sen tähtäimeeni, kun se päättää ottaa ilmaa siipiensä alle. Pahaksi onnekseni kompastuin johonkin ja tajusin, että kohta suudellaan isänmaata. Valmistautuessani tuohon hellään kosketukseen maaemon kanssa, keskityin kuitenkin pitämään aseenpiiput taivasta kohti ja onnistuin vielä kiepauttamaan kroppani niin, että kaaduin selälleni, jolloin piiput pysyivät suunnattuna koko ajan yläilmoihin, mutta pudotustilanne minun kohdaltani oli menetetty. Siinä ei sitten näkynyt muuta kuin mustikanvarpuja, männynlatvoja ja taivasta kohti sojottavat piiput. Siellä minä ”pihisin” varvikossa ja mielessäni manasin menetettyä tilannetta maaten selälläni edelleen piiput taivasta kohti sojottaen, kun tuomari ilmeisesti oli tehnyt oman tilannearvionsa ja karjaisi että ”ammu”. Aivokopassani pyörähti hölmistynyt ajatus että ”häh, jaa mää vai”? No, onnistuin pitämään tuon ajatuksen siellä, missä se syntyikin ja annoin haulikon yskäistä kohti männynlatvoja. Varmistin aseen ja sen jälkeen aloin kammeta itseäni ylös varvikosta ja katsoin, että missä koira, no siinähän se, vähänmatkan päässä pällisteli. Kysyin vähän nolona tuomarilta, että ”miten se meni”. No, hyvinhän se kuulemma meni, eli se pikakiitäjäkin oli noussut yläilmoihin, vaikka minä en sen siivitystä nähnytkään, kun oli vähän tuota muuta toimintaa.
:oops:
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Seppo Lehtovirta
Suuri guru
Viestit: 613
Liittynyt: 24.11.2005 13:24

Viesti Kirjoittaja Seppo Lehtovirta »

Eräästä varhaisemmasta kokeesta

Etelän fasaanikokeesta, jossa tuomarina ja ampujana toimivat parivaljakko, molemmat tuomareita:
Meillä oli omistamani uroksen kanssa tekeillä oletettavasti viimeinen riistatyö ja kokemukseni mukaan käsillä oli ykkösen kohtalo. Paikka oli ihanteellinen, olimme metsän keskelle pistävän peltoniemekkeen päässä, muutaman metrin korkuista sekapuuta kasvavan metsikön puolella, eli pudotukselle oli ihanteellinen paikka. Tuomarina toiminut parivaljakon toinen osapuoli ilmoitti, että lintu pudotetaan. Tuolloin vielä ei itselläni ollut kovin pitkäaikaista kokemusta näistä metsästyskumppaneistamme (siis koirista) ja kumppanikin oli vielä suht’ nuori. Ilmoitin tuomarille, että tässä tapauksessa keskityn koiraan ja ”pyöveli” saisi hoitaa pudotuksen, minä vain puhkon ilmaa jos sopii. Järjestely kävi tuomarille ja sain luvan toimia. Annoin avanssin ja tilanne oli todella ”herkullinen”. Minä posautin linnun siivittäessä laukauksen taivaan tuuliin ja ampujana toiminut tuomarin kollega sihtasi erittäin hyvältä hollilta muutaman metrin korkeuteen ampaissutta fasaania, posautti kerran ja posautti toisenkin. Fasaani ilmeisesti oli sen verran tyhmä, että se ei tajunnut, että sen olisi pitänyt pudota kuolleena maahan. Siinä hölmistyneenä kolmistaan katsoimme, kun tuomarin eväs lensi terveen näköisenä pellon yllä ruikkien ”majoneesit” painolastitankistaan pellon lannoitteeksi. Tuomarina toiminut parivaljakon jäsen kääntyi korostetun hitaasti katsomaan ampujaa, joka syyttävän katseen alla välittömästi puolustautui sanoen ”mä osuin siihen, ihan varmasti osuin”. Tähän tuomari totesi korostetun hitaasti ja painokkaasti ”lentää muuten erittäin hyvin kuolleeksi linnuksi”. Ampuja väitti edelleen, että ihan varmasti ”mä osuin siihen, mä osuin siihen aivan varmasti”. Tämän parivaljakon ajatustenvaihdon aikana fasku kurvasi parinsadan metrin päästä vasemmalle metsikön sisään.

Siinä sitten hetki odotettiin tuomarin ratkaisua ja ampuja vakuutteli edelleen osuneensa, enkä minäkään voinut uskoa, että tuolta hollilta olisi voinut ampua ohi. Mietin jo, että joudummeko etsimään uuden linnun pudotettavaksi. Tuomari kuitenkin taipui ampujan peräänantamattomuuden edessä ja sanoi, että katsotaan, mennäänpä tuonne lähemmäksi, josta lintu kurvasi metsikön sisään. Tuo noutomatka on vähän pitkänpuoleinen niin otetaan se nouto tuolta lähempää eli tuetaan hieman koiraa tällaisessa tilanteessa. Sanoin, että okei. En tietenkään ollut kytkenyt koiraa, enkä kytkenyt tuon siirtymän ajaksikaan, vaan annoin koira mennä vapaasti. Niinpä se ampaisi tuon parisataa metriä pellolla ja kurvasi metsän sisään suurin piirtein samasta paikasta kuin tuo tuomarin elintoimintojen tueksi suunniteltu energianlähdekin. Me talsimme pellolla myös tuon parinsadan metrin verran ja pysähdyimme vähänmatkan päähän tuosta metsikönreunasta. Tuomari ehti sanoa, että ota se koira tähän ja pistä se tästä noutoon tuonne metsän sisään niin katsotaan löytyykö sieltä mitään. Ennen kuin tuomari oli lauseensa kunnolla lopettanut niin koira jo verkkaiseen tallusteli tuolta metsän sisältä ja mitäpä muutakaan kuin fasaani suussaan. Tuomari totesi selvästi hämmästyneenä, että hemmetti sehän löysi sen. Sen jälkeen hän sanoi, että minäpä muuten haluan katsoa onko siihen todella osunut. Kyllähän siitä kiistatta haulien jäljet oli todettavissa joten sain huokaista helpotuksesta. Ja niin kuin oletinkin, meidän osalta homma oli kasassa ja kun olimme päivän viimeinen pari, niin lähdettiin talsimaan kritiikkipaikalle. Tuomari vielä sanoi, että voit laskea koiran irti, koe on ohi ja voimme metsästää paluumatkalla jos haluat. Vastasin, että marssitaan vain näin porukassa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuolle päivälle oli jo mielestäni riittävästi.
Jotta ymmärtäisi koiran käyttäytymisen riistatilanteessa, täytyy ymmärtää myös saaliin käyttäytyminen ja sitä ohjaavat seikat ko. tilanteessa.

Petteri Nissinen
Kanakoiratieteen tohtori
Viestit: 1203
Liittynyt: 22.11.2005 17:38
Paikkakunta: Napapiiri
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Petteri Nissinen »

Pöllänen jos on kuulolla, niin voisi kertoa sen Ronkaisen Mikan riekon pudotuksen...
Kuva

helge sorri
AVO-luokan keskustelija
Viestit: 26
Liittynyt: 30.8.2006 17:22

Viesti Kirjoittaja helge sorri »

mulla oli joskus 85 vuoden korvilla karkkari jolla oltiin Tolskan maisemissa metällä. tultiin pellon reunaan ja koira otti seisonnan samantien purki ja otti uuden tämä jatkui tovin kunnes saavuimme lähituntumaan. koiran edessä oli juuri kaivettu valtaoja ja pohjalla spurttaili kurkipoika edes takaisin eikä päässyt ylös ojasta.koira maahan ja ukot ojaan , saatiin kaveri ylös ilman vammoja (sen nokka on tosi pitkä ja terävä) siitä sitten kaveri lentoharjoituksiin pellolle ja nousu onnistui ekalla yrityksellä ja muutaman kierroksen jälkeen pääsi levottomien emolintujen mukaan.

Jukka Rouhiainen
VOI -luokan keskustelija
Viestit: 59
Liittynyt: 25.11.2005 17:00
Paikkakunta: Muurame

Viesti Kirjoittaja Jukka Rouhiainen »

Kokeessa sain koiralleni hakuvuoron, jossa ensimmäiseksi tarjottiin oletetun haavakon etsintää. Edellisessä tilanteessa lintu oli ilmeisen osuman saaneena liidellyt metsäniemekkeen kärkeen. Tein työtä käskettyä ja ohjasin koirani kyseiseen pusikkoon, jonne se hävisikin. Odottelimme muutamia minuutteja, mutta koiraa ei kuulunut takaisin sen paremmin fasaanin kanssa kuin ilmankaan. Menin puskaan perässä, vaikka seisontaan törmääminen pusikossa olisi jopa todennäköistä.
Pusikosssa koira ei ollut, vaan seisoi hieman syveämmällä isossa metsässä. Ilmotin seisonnan, samalla epäillen sen päätyvän haavakon kiinni saamiseen. Marssimme ampuijan pyövelin kanssa koiraa kohti ja annoin etenemisen. Samalla hetkellä seisonnalta, hyvältä ampumahollilta, pomppasi metso ja koppelo lentoon. Oli jo rauhoitusaika ja pyövelin kanssa vain hölmistyneinä ihailimme paikalta poistuvaa parivaljakkoa. Metto, perkele... olipa hienon näköistä...hieno paikka olisi ollut...sanailimme pyövelin kanssa ihastuneina. Tunnelmointimme sai kuintenkin nopeasti katkeran sävyn, kun kuulimme tuomarin moitteet toiminnastamme: Onko teillä mitään kuvaa siitä, että olette kokeessa, molemmilla haulikot ja seisonnalla pitäisi ampua ? Olisi ollut hieno kirjata fasaanikokeen arvosteluun metsoseisonta, minulle ei sellaista ole vielä vastaan tullut...!
Noloina katselimme kun tuomarikin taittoi haulikkonsa ja panoksia poistaessaan kuulimme hiljaiset sanat. "No, turhaan minä tässä teitä moitin...
Tilanne vei mennessään.
Jukka Rouhiainen
________________
Koirat tekevät sitä, mitä niille opetetaan. Ongelmana on, ettemme tiedä, mitä oikeastaan olemme opettaneet.

bertel moller
Juniori
Viestit: 7
Liittynyt: 2.9.2008 22:05
Paikkakunta: Kokkola

Re: Mitä rotuja?

Viesti Kirjoittaja bertel moller »

erkki kirjoitti:Vuosia sitten Espoossa tuli karkeakarvaista seisojaani ulkoiluttaessa vastaan johyvin oman arvon tuntoisen oloinen, mustaan nahkatakkiin pukeutunut, dobermannia ulkoiluttava nuorimies,ka pysähtyi kohdallani, oli hetken hiljaa ja kysyi: "Mitä rotuja tuossa on?"

Vastaukseni tuli kuin piippuhyllyltä: "Lyhytkarvaista saksanseisojaa, Korthalsin griffonia, villakoirapointteria ja kierteiskarvaista seisojaa - entäpä omassasi?".

Ei tullut vastausta...
Ei varmaan tiennyt mitä herra Adolf Doberman oli käyttänyt luodessaan
kyseistä rotua :D :D

Vastaa Viestiin