0.00€

Ostoskori on tyhjä.

0.00€

Ostoskori on tyhjä.

Lintuinfluenssan vaikutukset tulevan syksyn kokeisiin ja erityisesti Junkkarin läpivientiin

Ruokavirasto on tehnyt eläintautilain nojalla 20.7. ja 25.7.2023 päätökset lintuinfluenssaa koskevista tartuntavyöhykkeistä.

Tartuntavyöhykkeillä pyritään estämään taudin leviäminen edelleen. Tartuntavyöhyke kattaa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntia.

Tiedotteessaan Ruokavirasto on todennut mm., että

Suomessa on kesä-heinäkuussa 2023 todettu H5N1-tyypin korkeapatogeenista lintuinfluenssaa useilta paikkakunnilta. Tautia on todettu etenkin lokkilinnuista. Lisäksi viruksen aiheuttamaa tautia on todettu Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla tarhatuissa turkiseläimissä. Tällä hetkellä tartunta on todettu kahdellatoista turkiseläintilalla. Selvityksiä jatketaan edelleen.

Tartuntavyöhykkeellä on kielletty siipikarjan ja vankeudessa pidettävien lintujen pitäminen ulkona.

Päätökset tulivat voimaan välittömästi. Päätöksen voimassaoloaikaa ei ole määritelty. Tartuntavyöhyke lakkautetaan, kun Ruokavirasto arvioi, ettei sille enää ole tarvetta lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi.

Saksanseisojakerho ry:n hallitus seuraa tilannetta ja tiedottaa kerhon kotisivuilla epidemian mahdollisista vaikutuksista syksyn KAER-kokeisiin em. alueilla. On mahdollista, että tarhattujen lintujen käyttäminen kokeissa (mukaan lukien Junkkarissa!) ei ole mahdollista. Tällöin Junkkari voidaan järjestää myös pelkästään luonnonvaraisilla linnuilla. Tilanne voi myös vaikuttaa käytettävissä olevien maastojen määrään ja koeryhmien kokoon.

Kanakoirien erikoiskokeiden (KAER) nuortenluokan säännöistä ja Junkkarin läpiviemistä järjestetään webinaari 16.8.2023 klo 19.00-20.30. Siinä tiedotetaan myös lintuinfluenssan vaikutuksista Junkkarin järjestelyihin.

Mahdollisuudesta peruuttaa Junkkari-osallistuminen niille, jotka ovat jo ilmoittautuneet Junkkariin tiedotetaan myöhemmin. Seuraa siis kerhon tiedotusta kotisivuilla www.saksanseisojakerho.fi ja FB palstoilla.

Uusimmat jutut

Pitkäkarvapalsta 1/2024

Lehden pitkäkarvapalsta 1/2024 julkaistaan tällä kertaa nettisivuilla, koska se jäi valitettavasti pois tuoreimmasta lehdestä. Teksti: Saija Suomaa ja Heidi Malmström Peltopitkäkarvapäivät 3.-5.11.2023 Kärkölässä Teksti: Heidi Malmström Peltopitkäkarvapäiviä vietettiin...

Saksanseisojakerhon valjakkohiihtokisan 2024 tulokset

Oulunkanakoirakerho järjesti kerhon valjakkomestaruuskisat Kiimingissä. Ladulle starttasi lopulta 35 koiraa. Saksanseisojakerhon valjakkohiihtomestarit 2024 Naiset yleinen Kaarakainen Tanja ANY MAN'S SYNTYMÄHÄJY Miehen yleinen Niittylahti Tuomo WESTNaiset 50v...

Valjakkohiihtokisojen kisainfo, aikataulut ja lähtölistat

Tervetuloa Kiimingin Kimmokkeelle lauantaina 16.3.2024. Osoite: Viitantie 23, 90900 Kiiminki  Ohje osallistujille: Koiran rokotukset tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä Koiran on oltava iältään 15 kk tai vanhempi Ensimmäinen startti klo...

Saksanseisojakerho ry:n vuosikokous 20.4.2024 Kuopio – kokouskutsu

Saksanseisojakerho ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetäänAika: lauantaina 20.4.2024 klo 13.00 alkaenPaikka: Hotelli IsoValkeinen, Kuopio Saksanseisojakerho ry:n sääntöjen 8 §:n mukaan kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen on julkaistava joko yhdistyksen...

Lehti 1/2024 ilmestyy maaliskuussa

Lehden sisältö PääkirjoitusToimituskunnan kuulumisiaSaksanseisojakerho ry:n vuosikokous 20.4.2024 KuopioArvo Suutarinen 100 vuotta 3.2.2024Suomen joukkue nimetty Euroopan mestaruuskilpailuihinMikä ihmeen terveyskysely?Tuulen taiteilijatPaimentaminen kanakoirillaKARKEAKARVAINEN SAKSANSEISOJA Rakenteen ja tyypin ABCZwinger...

Kaupasta