0.00€

Ostoskori on tyhjä.

0.00€

Ostoskori on tyhjä.

Ladies’ Trial rohkaisee naisia osallistumaan kanakoirakisoihin

Teksti: Tia Härkönen

Metsästystä harrastavia naisia on Suomessa yhä enemmän, ja monelle heistä oman koiran kouluttaminen on yhtä lailla tärkeä innostuksen aihe. Tänä vuonna kolmekymppisiään viettävä Ladies’ Trial on erityisesti naisohjaajille tarkoitettu kilpailu. Vuoden 2021 kilpailun voittaja Mari Karjula kannustaa kanssasisariaan niin metsälle kuin Ladies’ Trialiin

Yrittäjä Mari Karjulan lapsuudenkodissa oli suursnautseri, joten ei ihme, että rotu viehätti häntä myös ensimmäisen oman koiran hankintavaiheessa. Sen jälkeen Karjulalla on koiria ollut useita. Viime vuosina erityisesti saksanseisoja on rotuna valloittanut Marin. Tällä hetkellä kotona touhuavat lyhytkarvaiset saksanseisojaurokset Seppä, kolme vuotta, sekä 1,5-vuotias Bondi. Kolmantena nelijalkaisena kotilaumaan kuuluu mäyräkoira Lotta.

Seppä oli Marin koirista mukana myös hänen ensimmäisessä Ladies’ Trialissaan Ilmajoella vuonna 2021.

”Olin kuullut Ladies’ Trialista ja että se on naisohjaajien välinen kilpailu. Siinä kuitenkin kaikki. Sepän kasvattaja Katja Pyrhönen-Harju ja ystäväni Heidi Malmström houkuttelivat minut lähtemään mukaansa Ilmajoelle. Seppä oli tuolloin vuosi ja kolme kuukautta. Ennen Ladies’ Trialia olin käynyt sen kanssa Niestan ja Junkkarin, mutta nollatuloksella kummastakin. Molemmissa kisoissa olin kuitenkin tyytyväinen koiraan ja myös oma itsetuntoni ohjaajana vahvistui. Kolmas kisakokemus oli Soinissa, josta saimmekin sitten nuorten luokan kakkosen”, hän kertaa.

Vasta-alkajakin voi menestyä

Kaksipäiväisen Ladies’ Trialin ensimmäisenä päivänä Seppä sai nuorten luokan ykkösen ja Mari Karjula koirakkoineen lunasti pääsyn toisen päivän finaaliin.

”Nuorten ykkönen oli itselleni huipputulos ja erittäin palkitseva kokemus. Tiesin koirani potentiaalin, mutta koska olen kova jännittäjä ja koira on energinen, ei tuloksesta voi koskaan olla varma. Ilmajoen finaalissa ei ykköspäivän tulos takataskussa ollut enää mitään menetettävää. Koska ei tarvinnut jännittää, saatoin vain nauttia. Kaikki meni nappiin meidän molempien osalta ja nappasimme finaalin voiton ensikertalaisina.”

Karjula toteaa Ladies’ Trial olleen kokemuksena erinomainen.

”Vähäisellä kilpailukokemuksellani mukaan lähtemisen kynnystä madalsi jotenkin se, että kaikki ohjaajat olivat naisia. Oli hienoa nähdä, miten muut naiset toimivat koiriensa kanssa ja kuulla heidän tarinoitaan ja vinkkejään. Itse koin tärkeänä myös sen, että mukana oli sekä kokeneita ohjaajia että aivan vasta-alkajia. Oli hyvä huomata, miten monesta asiasta lopputulos voi olla kiinni. Vasta-alkajakin voi menestyä. Ladies Trial on siinä mielessä erinomainen oppimiskokemus ja siellä saa hienosti tuntumaa, mitä tämä laji parhaimmillaan tarjoaa.”

Metsästäminen on ykkösjuttu

Ennen saksanseisojia Mari Karjula kävi koiriensa kanssa koiranäyttelyissä ja tottelevaisuuskoulutuksissa. Ensimmäisen saksanseisojansa Bertan kanssa myös metsästäminen tuli mukaan harrastuksiin 2006.

”Innostuin metsästämisestä Bertan tultua perheeseen ja luonnollisesti koiran toimivuus metsällä alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Samalla heräsi kysymyksiä, miten koiraa voi ja pitää kouluttaa metsälle sekä tietysti tarve osallistua KAER-kokeisiin. Aluksi kokeet eivät olleet lainkaan minun juttuni, mutta halu oppia ja ohjata koiraa oli valtava. Valaistumisen koin, kun Satavarman Kennelin Mika Harju ja Katja Pyrhönen-Harju kertoivat hyvin konkreettisin esimerkein, miten koiran riistavietti voidaan kääntää itselle hyödyksi ilman, että koiraa varsinaisesti yritetään käännyttää”, Mari miettii.

Sittemmin Karjula on oppinut yhä enemmän siitä, millaisia harjoitteita koirille on hyvä tehdä eri vireystilojen luomiseksi ja miten hän itse koiran ohjaajana on kiinnostava koiralleen. Aina opitut asiat eivät kuitenkaan toimi kilpailutilanteessa.

”Kokeisiin valmistautumisessa on helppo sanoa, että tule vain rennolla fiiliksellä. Olen itse todella kilpailuhenkinen, joten ei se välttämättä ole niin yksinkertaista. Kisapaikalla on niin oma kuin koiran epäonnistuminen mennyt pari kertaa todella tunteisiin, joten opettelen tätä rentoa asennetta joka kerta itsekin”, hän myöntää.

Ladies’ Trial 2023 pidetään Kärkölässä 28.-29.10

Syksyn 2023 Ladies’ Trialiin Karjula on ilmoittautumassa, mutta ei vielä ole varma lähteekö hän hakemaan nuortenluokan ykköspaikkaa puolitoistavuotiaan Bondin kanssa vai voittajaluokan ykköstä Sepän kanssa.

”Toisaalta mikä tahansa tulos käy”, hän virnistää.

Vuoden 2022 kilpailu Karjulalta jäi väliin nuoremman saksanseisojan pentuajan takia.

”Nyt kisamatka Kärkölään ei ole ainakaan pitkä”, paikkakunnalla asuva Mari myhäilee.

Ladies’ Trialin uutisointia ja tuoreimpia kuulumisia voi seurata Ladies’ Trial Facebook -sivulla ja Uudenmaan kanakoiraharrastajat sivustolla.

Uusimmat jutut

Eläintenhyvinvointilain ja toimintaan ohjaavien ohjeiden huomioiminen Saksanseisojakerhon toiminnassa

Teemavuosi SSK:n tämän vuoden teemaksi on valittu eläinten hyvinvointilain ja tähän liittyvien eri ohjeiden siirtäminen osaksi toimintaamme.  Aiheista järjestetään koulutuswebinaarit ylituomareille, koetoimitsijoille ja alueellisille harrastekerhoille yhteisten...

Tietokantaan on tehty uusia ominaisuuksia

Tietokanta on päivitetty ja sinne on tehty uusia ominaisuuksia ja korjailtu muutamia bugeja. Kiitos kaikille palautetta ja kehitysehdotuksia antaneille. Koetoimitsijat - Koirakon tuomarin voi...

Talvikokeet Muotkalla – katso tulokset 2024

Talvikokeisiin osallistui molempina päivinä 29.3. ja 30.3. kolme ryhmällistä koiria. Muotkan Ruoktu tarjosi uusien omistajien kera oivalliset puitteet kokeen järjestämiseen. Luokkien parhaat ja kiertopalkintojen saajat Nuorten...

Vuosikokouksen 20.4.2024 yhteydessä pidettävien roturyhmien aikataulut ja ohjelmat

ROTURYHMÄ: Karkekarvainen saksanseisoja Aika ja Paikka: la 20.4.2024 kello 10.30 alkaen Hotelli IsoValkeinen, Kuopio 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen- Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri- Valitaan mahdolliset...

Vuosikokouksessa 2024 kiertopalkinnoilla palkittavat

KASVATTAJAPALKINNOT KARKEAKARVAISTEN TAULU - Kasvattajalle, jonka pentue on eniten palkittu nuortenluokassa. KENNEL METSÄLUOVIN om. Sauli Virtanen , 14.2.2022 syntynyt pentue (10kpl), 9 palkittua   LYHYTKARVAISTEN TAULU -...

Kaupasta