Hallituksen päätöksiä 3/2025

SSK on hyväksynyt kerhon jäseniksi 308 uutta jäsentä. Näistä kasvattajajäseniä on 210 henkilöä.

Suomen Munsterikerho ry. asettaa Suomen maajoukkueen munstereiden Pohjoismaiseen maaotteluun ja Suomen Unkarinvizsla ry. Suomen maajoukkueen unkarinvizslojen Euroopan mestaruuskilpailuihin. SSK tukee 100 eurolla joukkueiden jäseniä matkakustannuksissa. Kansainvälisen toiminnan aktivointi on SSK:n strategian yksi edistettävistä asioista. SSK toivottaa elämyksellistä kilpailumatkaa.

SSK hallitus valtuutti Saija Suomaan toimimaan Suomen ehdokkaana pitkäkarvaisten saksanseisojien maailmanliiton varapuheenjohtajavaalissa. Suomaa on toiminut kyseisessä tehtävässä vuodesta 2010 alkaen.

SSK hallitus on myöntänyt Kanta-Hämeen kanakoirakerholle Riistakoiran 2027 (F) ja Erikoisnäyttely 2028 järjestämisoikeudet. 

SSK on kutsunut ylituomariksi seuraavat henkilöt vuoden 2027 kilpailuihin:
Riistakoira 2027 Jari Kallio
Junkkari 2027 Jussi Suomaa
Nokkalan Ralli 2027 Antti Auno
Eskon puumerkki 2027 Teppo Sirkiä

Uusimmat jutut

Niestan voitti lyhytkarvainen saksanseisoja Satawarman Musta Tuntuu Hyvältä

NIESTA on Lapin mannermaiset kanakoirat ry:n järjestämä nuorten luokan koirien epävirallinen metsämestaruuskilpailu. Tämän vuoden Niestan ylituomarina toimi Antti Kokko. Kilpailun voitti Eija Rantasen ohjaama ja omistama...

Saksanseisojakerho toivottaa jäsenilleen ja harrastajille turvallista ja antoisaa syksyn metsästys- ja koekautta!

Syksy on saapunut, ja sen mukana vuoden paras aika: aamu-usvaiset suot, hiljaiset korpikuusikot, tunturit ja avarat pellot odottavat taas kulkijaansa. KAER-kausi on käynnistynyt, ja...

Osallistu koirien olkanivelen osteokondroosi geenitutkimukseen – verinäytteenotto Junkkarissa 26.–27.9.

Junkkari-viikonloppuna 26.–27.9.2026 on mahdollista luovuttaa verinäyte koirien geenitutkimukseen. Verinäytteen voi luovuttaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Näytteet kerätään osana olkanivelen osteokondroosin geenitutkimusta. Näytteitä kerätään kaikenrotuisista, olkanivelen...

Ylituomarin tervehdys – Riistakoirakilpailu 2026

Kiitän Saksanseisojakerhoa luottamuksesta saadessani toimia ylituomarina vuoden 2026 Riistakoirakilpailussa Pudasjärvellä Syötteellä. On suuri kunnia arvostella kerhomme arvostetuin kilpailu. Saksanseisojakerho järjesti ensimmäisen Riistakoirakilpailunsa vuonna 1959 Alahärmän...

Nuorten ohjaajien KAER-kilpailu 2026 – Kärkölä kutsuu!

Onko sinulla nuori ohjaaja, innokas seisojakoira ja ripaus kilpailuhenkeä? Nyt on aika pakata saappaat, pilli ja hyvä mieli mukaan, sillä nuorten ohjaajien kilpailu, Kuippana,...

Kaupasta