Julkaistu Saksanseisoja-lehdessä 4/2023
Teksti: Aino Koskinen
Tässä jutussa pääsemme palaamaan vielä syyskuun viimeisen viikonlopun tunnelmiin Junkkarissa sekä tutustumaan yhden osallistujaparin tarinaan. Junkkari on saksanseisojakerhon vuosittain järjestämä nuorten mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmus Lapualla. Jalostuskatselmus pitää sisällään niin ulkomuoto- kuin kaer-osuuden. Parasta osaamista osoittaneet, NUO1-tulokseen yltäneet ja hyväksytyn ulkomuoto-osuuden tuloksen saaneet koirat ratkoivat vielä paremmuuden sekä Junkkari 2023-mestaruuden viikonlopun päätteeksi maanantain finaalipäivässä.
Saksanseisojakerhon juhlavuoden Junkkari-tapahtumaan 23.—25.9.2023 osallistui yli 400 koiraa, mikä on suurin osallistujamäärä tapahtuman historiassa. Näiden satojen osallistujien joukossa olivat mukana myös ensikertalaisena Taina Viheri yhdessä bretonityttö Taikamäen Milla Magian eli Ulpun kanssa. Tämä parivaljakko saapui tapahtumaan Jyväskylän Puuppolasta, jossa he asustelevat yhdessä perheensä kanssa. Perheeseen kuuluu Tainan ja Ulpun lisäksi Tainan puoliso Hannu, kolme teini-ikäistä poikaa sekä kaksi aktiivista ja vauhdikasta espanjanvesikoiraa. Junkkari-tapahtumasta Taina oli kuullut jo useassa eri yhteydessä suunnitellessaan oman metsästyskoiran hankintaa. Syksyllä 2022 Taina oli tehnyt tutustumisreissun tapahtumaan Ulpun ollessa vielä pentu. Tapahtumana Junkkari oli tehnyt vaikutuksen jo silloin ja vahvistanut Tainan halua osallistua siihen yhdessä oman metsästyskoiran kanssa. Kun Ulpun kasvattaja oli myös kertonut tapahtumasta, kannustanut osallistumaan sekä hoitanut yhteisen majoituksen kaikille pentueen osallistujille, oli mukaan lähteminen helppoa. Koko pentue oli ilmoittautunut Junkkariin ja lähes kaikki siitä pääsivät myös mukaan. Kaikki pentueesta osallistuneet neljä koiraa palkittiin myös tuloksella Junkkarissa, mikä on jo sinänsä hieno saavutus.

Näyttelykehistä ja agilityareenoilta metsästyskokeisiin
Ennen kuin päästään itse tapahtumaan, käydään hieman läpi Tainan ja Ulpun taustoja sekä valmistautumista Junkkariin. Tainalle metsästys on tullut tutuksi lapsuudessa, jolloin perheeseen kuului ajokoiria. Taina muistaa viettäneensä useat kerrat jänispassissa yhdessä isänsä kanssa. 12-vuotiaana Taina sai ensimmäisen oman koiran, tiibetinterrierin, yhdessä siskonsa kanssa. Kaikkiaan tiibetinterrierejä oli neljä ja niiden kanssa harrastettiin monipuolisesti niin agilityä, tokoa kuin koiranäyttelyjä. Agilityn noustessa Tainan ykköslajiksi tiibetinterrierit vaihtuivat vesikoiriin. Agilityä Taina treenasi ja kilpaili tavoitteellisesti SM-tasolle saakka. Tänä päivänä Tainan sanojen mukaan
”agilityradoilta tutut juoksutrikoot ovat vaihtuneet mehtuukamppeisiin”.
Mitenkä Ulpu sitten päätyi Tainan ensimmäiseksi omaksi metsästyskoiraksi. Tainan mukaan kiinnostus seisojista juuri bretoniin muodostui puhtaasti koiran koon vuoksi. Haaveena oli kanalintumetsästykseen sopiva seisoja, joka olisi sopivan kokoinen. Tällainen sopivan kokoinen metsästyskaveri muutti Tainan perheeseen Puuppolaan Haapajärveltä Taikamäen kennelistä keväällä 2022. Tainan sanojen mukaan Ulpu on koirana helppo, hyväntahtoinen ja vilkas.
”Ulpu tykkää kaikesta sekä kaikista, ja näin ollen koira tuleekin hyvin toimeen kaikkien kanssa.”
Omassa laumassa Ulpu on kahden arvovaltaisemman vesikoiran alla. Ulpu on myös hyvin yhteistyöhaluinen ja tätä ominaisuutta Taina onkin rakentanut pennusta asti määrätietoisesti. Tainan tavoitteena oli, että koira haluaa tehdä töitä hänelle. Kun Ulpu tuli taloon, selvitti Taina heti aluksi, mistä pentu palkkautuu parhaiten.
”Palkkautumiseen käytettiin paljon aikaa ja vaivaa.”
Taina huomasi pian, ettei Ulpu palkkaudu nameista, vaan ykkösjuttu Ulpulle on lelut. Kun palkkaus on kunnossa, koira tekee Tainan mukaan mielellään asioita ohjaajalle.
Ulpu on opetettu pennusta asti kulkemaan mukana vapaana kaikkialla. Hihnaa ei käytetä arjessa juuri lainkaan. Palkkaus on ollut tässäkin apuna. Ulpu on ensisijaisesti Tainan metsästyskoira, mutta käy mukana myös agilitytreeneissä lähinnä yhteistyön vahvistamisen vuoksi. Aikaisemmista koiraharrastuksista Taina kokee olleen paljon hyötyä myös Ulpun koulutuksessa.
”Esimerkiksi agilityssä on äärimmäisen tärkeää rakentaa hyvä palkkaus koiralle. Omalla tyylillä ja aikaisemmalla kokemuksella Ulpun koulutus on onnistunut parhaiten.”
Tainan kertoman mukaan Ulpun kanssa rakennetaan edelleen yhteistyötä arjessa. Ulpu käykin useimmiten omat lenkkinsä ilman perheen muita koiria. Yhteistyön ja palkkauksen ylläpitoon kannattaa Tainan mielestä nähdä vaivaa ja aikaa, varsinkin nuoren koiran kanssa.
Valmistautuminen Junkkariin
Junkkarin kaer-osuus pellolla oli Tainalle ja Ulpulle ensimmäinen peltokoe. Ihka ensimmäinen koekokemus oli hankittu syyskuun 2023 alussa metsäkokeessa Niestassa Savukoskella. Kaer-säännöt Taina oli lukenut läpi kerran ennen Niestaa ja selannut vielä läpi ennen Junkkaria. Erinomaisena oppina Taina piti myös saksanseisojakerhon järjestämää Junkkari-webinaaria, jossa kerrottiin tapahtumasta ja käytiin läpi kaer-osuutta.
Ulpun ensimmäiset kerrat fasaaneilla olivat toteutuneet ensimmäisenä syksynä, jolloin myös ensimmäiset riistatyöt oli saatu koettua. Ennen Junkkaria Ulpu oli käynyt pelloilla treenaamassa kaksi kertaa, ensimmäisen kerran fasaanitilalla Konnevedellä ja toisen kerran ns. kenraaliharjoituksissa Junkkaria edeltävänä päivänä Pohjanmaalla. Ulpun veljen omistajalta Taina on kokenut saaneensa paljon apua niin ohjauksen, tuen kuin noutolintujenkin muodossa. Tavoitteena Tainalla oli Junkkarin kaer-osuudessa, että
”Ulpu löytäisi edes kerran linnun, jotta näkisi, mitä sitten tapahtuu.”
Nuo-luokan kaer-osuuteen kuuluu myös kylmänlinnun nouto. Tainan mukaan Ulpun nouto ei ole sujunut aina toivotulla tavalla. Näin ollen noutoa olikin harjoiteltu Junkkaria edeltäneellä viikolla kotioloissa perheen toisten koirien toimiessa häiriönä ja kannusteena. Noudosta pyrittiin saamaan mahdollisimman kivaa tekemistä.
Näyttelyt olivat Tainalle jo ennestään tuttua pitkän näyttelyharrastuksen ansiosta. Ulpukin oli ehtinyt tehdä jo ensiesiintymisensä näyttelykehässä ennen Junkkarin jalostuskatselmuksen ulkomuoto-osuutta. Ulkomuoto-osuutta varten oli valmistauduttu myös kotona Ulpun mittaamista harjoittelemalla, hampaita katsomalla sekä näyttelyhihnaa kokeilemalla.
Lauantain kaer-osuus – Aina kannattaa kysyä
Tainan mukaan tunnelma ja yhteishenki pellolla oli hieno. Lintuja löytyi useampikin. Ryhmän tuomari Sanna Kokko loi omalla toiminnallaan hyvän ilmapiirin ja tunnelman päivään. Oppaalta sai neuvoja, miten käyttää maastoa hyväksi. Tainan mukaan oma liikkuminen auttoi koiraa liikkumaan pellolla ja niinpä Ulpun haku aukesi pelto-osuudessa päivän edetessä.
”Koirasta oli nähtävistä selkeää kehitystä päivän ja koko viikonlopun aikana. Ensimmäisissä avansseissa nostot eivät kohdentuneet vielä suoraan lintuun, mutta kertojen myötä avanssit täsmentyivät suoraan lintuun.” Taina kertoo.

Ennakkoon nouto hieman jännitti Tainaa, koska ei ollut varmuutta, miten koira siitä suoriutuisi. Ulpun nouto onnistui kuitenkin hyvin. Pellolla annettujen näyttöjen jälkeen seurasi tuomari Sanna Kokon kritiikki jokaiselle ryhmän koiralle. Onnistuneen päivän lopuksi Ulpun NUO1-tulos oli Tainan mukaan iso, iloinen yllätys. Lauantain kaer-osuudesta Tainalle jäi mieleen kannustava yhteishenki. Toisilta osallistujilta, tuomarilta ja oppaalta oppi paljon ja kysyessä vielä enemmän. Tainan mielestä tuomareiden ryhmille pitämien kritiikkien kuunteleminen opetti myös paljon uutta kanakoiraharrastajaa, jolle esimerkiksi kaikki lajin termistökään ei ollut ennalta tuttua.
Sunnuntain jalostuskatselmuksen ulkomuoto-osuus – Riittääkö tulos

Antoisan lauantaipäivän jälkeen bretoneilla oli vuorossa sunnuntaina jalostuskatselmuksen ulkomuoto-osuus, johon myös Ulpu osallistui yhdessä sisarustensa kanssa. Ulkomuoto-osuuteen Taina oli perehtynyt ennalta lukemalla ssk-järjestelmän tulostietoja. Tiedossa oli siis jo ennakkoon pitkään ja tarkkaan toteutuva koiran arvostelu, aina kirsusta hännänpäähän. Ulkomuotokatselmukseen oman jännityksensä Tainalle toi tieto, että koiran tulisi saada riittävä hyväksytty tulos myös tästä osuudesta, jotta jatkokilpailupaikka NUO1-tuloksen myötä varmistuisi vielä maanantaille. Ulpu oli tuomarin arvioinnissa rotumääritelmän mukainen ja sai ulkomuoto-osuudesta kokonaisarvostelun erittäin hyvä (EH). Tämä tulos takasi paikan jatkoon maanantaille. Tässä kohtaa Tainan, Ulpun ja taustajoukkona mukana olleen Hannun oli etsittävä vielä uusi majoituspaikka, koska heidän Junkkariviikonloppu jatkuisi Lapualla vielä maanantaille.
Maanantain magiaa
Maanantain kilpailupäivän aamu alkoi ylituomarin puhuttelulla, jossa kilpailijoille kerrottiin, että kyseessä on nyt kilpailu ja vaikka mukana on ensikertalaisia, ovat kaikki tästä eteenpäin omillaan. Tässä kohtaa Taina muistaa ajatelleensa, että
”mitä ihmettä myö täällä seassa tehdään”,
sillä koki itsensä vielä hyvin kokemattomaksi ohjaajaksi. Samalla hän kuitenkin mietti,
”Nyt on turha jännittää. Se männöö, miten männöö.”
Kilpailupäivä starttasi käyntiin semifinaalin seitsemällä ryhmällä. Tarkoitus oli etsiä ja löytää lintuja mahdollisimman paljon. Tainan mukaan Ulpun haku sujui lauantain tapaan, lintuja löytyi ja tulosta syntyi kahden riistatyön verran, joten fiilis oli hyvä. Taustajoukot elivät päivän tilanteita mukana ja yrittivät kertoa Tainalle, miten hyvin Ulpulla menee. Taina ei kuitenkaan halunnut miettiä sitä tai luoda itselleen yhtään paineita päivän edetessä, vaan pysyi koko päivän omassa kuplassa ja toisteli itselleen, että
”luota koiraan. Ulpu kyllä hoitaa”.
Tämä ilmeisemmin kannatti, sillä Ulpu ja Taina selvittivät tiensä omasta ryhmästään jatkoon. Finaalipaikan saavuttivat kaikkiaan seitsemän semifinaalissa onnistunutta hienoa koiraa.

Ulpun hakuvuoro oli finaalissa neljäntenä. Lintuja löytyi, Ulpu sai riistatyön aikaiseksi ja se lisäsi hyvää tunnelmaa. Taina kiinnitti huomiota, että vaikka oltiin jo kilpailun loppusuoralla, jatkui edelleen koko viikonlopun osallistujien kesken vallinnut hyvä fiilis ja rento tunnelma. Koirien onnistumisista iloittiin yhdessä. Finaalin aikana ehdittiin käydä myös rentoa suunsoittoa siitä, kenen kohdalla Junkkarivoittajan loimessa olisi hieman kasvunvaraa. Tilanteita ja onnistumisia syntyi. Tainan mukaan kilpailun lopputulos säilyi kuitenkin palkintojen jakoon saakka arvoituksena. Palkintojen jaossa Taina koki fiilikset hyvin epätodellisiksi ja jännitys vaan nousi sijoitusten paljastuessa. Ensikertalaisina kaer-kokeeseen osallistuneet Ulpu ja Taina sijoittuivat lopulta Junkkarin finaalissa upeasti 1.sijalle. Voiton myötä Ulpu sai päällensä Junkkari 2023 voittajaloimen sekä virallisen nimensä, Taikamäen Milla Magia, eteen liitteen J23. Voitto tuntui Tainan mukaan uskomattomalta ja vielä lähes kuukausi kilpailun jälkeenkin häntä ihmetyttää,
”Miten siinä niin pääsi käymään. Ulpu on ilmeisemmin aika hyvä koira”.
Junkkarissa usean paikallaolijan ja päätuomari Mervi Kukkosen huomio oli kiinnittynyt Tainan poikkeuksellisen myönteiseen tapaan ohjata koiraa maastossa. Päätuomari kehui vielä kilpailun lopuksikin, että Ulpua ei komennettu koko kilpailun aikana, ainoastaan kehuttiin. Samalla tavoin Taina kertoo kouluttaneensa aiemmatkin koiransa ja se on tuottanut tulosta. Tainan mukaan hänestä on itsestään selvää, että
”tietysti koiraa kehutaan, kun se tekee haluttuja asioita oikein. Varsinkin kun kyseessä on nuori koira, kehumisen kautta koiralle kerrotaan, että nyt teit asioita oikein, näin sinun haluan tekevän.”

Tästä eteenpäin
Tainan mielestä hänellä ei ole vielä paljonkaan tietoa ja taitoa metsästyspuolen juttuihin, koska metsästysharrastus on vasta alussa. Paljon on siis vielä selvitettävää ja opittavaa. Tainan mukaan onneksi kyselemällä oppii paljon. Junkkarissakin mukana olleet kertoivat mielellään kaer-kokeeseen liittyvistä asioista, joista ei itse vielä tiennyt. Taina rohkaisee omalla esimerkillään kaikkia osallistumaan Junkkariin.
”Kyseessä on jalostuskatselmus, jossa on tarkoitus katsoa juuri koiran luontaisia ominaisuuksia. Tapahtumaa ei kannata jännittää. Junkkari kannattaa ottaa erityisesti oppimisen kannalta. Kokemuksesta voin kertoa, että kyseessä on erittäin hyvin järjestetty, hieno tapahtuma ja se männöö, miten männöö.”
Junkkari on alle 2-vuotiaiden mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmus.
Vuonna 2024 Junkkari on Lapualla 28.9. – 30.9.2024.
Lue lisää Junkkarista täältä.
Huomaathan, että edullisempi ilmoittautuminen Junkkariin päättyy 7.8.2024
Ilmoittautua voi vielä 14.8. saakka, mutta ilmoittautumismaksu on kalliimpi 7.8. jälkeen.
Junkkarista järjestetään webinaari 8.8.2024. Siitä lisäinfoa myöhemmin!