Ohessa on tukku vinkkejä siihen, kuinka teet juttujen julkaisusta lehdessä yhdenmukaisen ja selkeän. Samalla varmistat juttusi laadullisen käsittelyn ja ajantasaisen ilmestymisen kerhon lehdessä.
Viimeisen lehden käsiteltävien tiedostojen määrä oli yhteensä n. 130. Käsittely tarkoittaa päätoimittajalle: lukemista, korjaamista, kieliasun muokkaamista, editointia, kuvien tarkastamista, rajaamista ja valintaa, sekä kuvatekstien kirjoittamista tarvittaessa. Lisäksi tiedostorakenteiden ylläpitoa pilvipalveluissa ja tiedostojen siirtämistä oikeisiin kansioihin. Lopuksi myös yhteistyötä lehden painotalon kanssa ja taittoversioiden tarkastamisen ennen painoluvan antamista.
Saksanseisojalehden toisella sivulla on lehden ilmestymisaikataulu ja siihen liittyvä painon aineistopäivä. Ennen tuota aineistopäivää juttujen ja kuvien käsittelyyn on varattava vähintään kaksi viikkoa aikaa. Tällöin juttujen käsittely on aloitettava vähintään kaksi viikkoa aiemmin kuin painon aineistopäivä on. Tavoitteena on, että kaikki jutut ovat painossa viimeistään aineistopäivänä. Silloin ne ilmestyvät ko. lehdessä.

Tapahtumiin on hyvä valita ja nimetä toimihenkilöiden lisäksi jutun tekijä ja valokuvaaja suunnittelun yhteydessä, ellei lehden toimittaja pääse paikalle. Päätoimittaja on yhteydessä järjestäjiin ja sopii, miten tapahtuman jutun rakentaminen tehdään. Kerhon omia tapahtumia ovat: Erikoisnäyttely, Junkkari, Eskon puumerkki, Nokkalan Ralli, Riistakoira ja Ladies Trial. Näistä kaikista tehdään juttu lehteen. Lisäksi muistakin tapahtumista voidaan kirjoittaa ja toivotaankin sitä. Kerhon tapahtumien juttujen pituus voi olla pidempikin kuin 1 sivu. Muiden kirjoitusten maksimi pituus on 1 sivu kuvan tai kuvien kanssa.
Jutut kirjoitetaan mieluiten Word:lla A4 kokoisina, fontti Calibri ja koko 11. Jos tarinan mukaan halutaan liittää kuvia, niin ne tallennetaan jpg-tiedostoina. Kuvat nimetään kuvatekstillä. Jos kuvateksti on pitkä, niin sen voi kirjoittaa suoraan juttuun kuvalle jätetyn tyhjän tilan alle. Tyhjään tilaan kirjoitetaan: < Tähän tulee kuva >. Tyhjän tilan alle kirjoitetaan esim. ”Lenni-Kallen kiitolaukka jouduttaa hakua maastoa peittävästi”. Kuva: Simo Santeri”. Kuvatekstin yhteyteen kirjoitetaan kuvan ottajan tai tekijänoikeuden omaavan henkilön nimi. Lopuksi juttu ja kuva lähetetään erillisinä liitetiedostoina samassa sähköpostissa aineiston vastaanottajalle.
Allekirjoittaneelta saa tarvittaessa lisää ohjeita, tarkennuksia ja opastusta.
Lehden päätoimittaja Kari Kaikkonen