Koulutustoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2022 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2023

Nämä olivat jääneet pois SSK:n vuosikokouksen aineistosta.

Toimintakertomus 2022

 Saksanseisojakerhon strategiassa 2023-2027 keskeiseksi kehitettäväksi toiminnoksi määriteltiin koulutuksen tuki. SSK:n hallitus päätti kokouksessa 14.6.2022 perustaa toimikunnan kehittämään koulutuksen tukea strategian linjausten mukaisesti: 

– SSK suosittelee roduilleen sopivia koulutusmateriaaleja ja tukee tätä kautta jäseniä, kasvattajia ja harrasteyhdistyksiä 

– yhteiset toimintamallit ja koulutusesimerkit tuottavat eläinsuojelulain mukaiset käytännöt koulutukseen ja koiraharrastukseemme 

SSK:n hallitus nimesi koulutustoimikunnan puheenjohtajaksi Risto Lassilan ja antoi hänelle tehtäväksi kutsua jäsenet toimikuntaan. Alkuvaiheessa toimikunnan PJ jatkoi kehityshankkeiden ideointia ja viritteli koulutusaiheista keskustelua myös Saksanseisojakerhon keskustelupalstalla Facebookissa. 

Saksanseisojakerhon hallituksen kokouksessa 10.12.2022 koulutustoimikunta täydentyi kahdella uudella jäsenellä, kun toimikuntaan valittiin Mervi Kukkonen ja Sanna Kokko. Koulutustoimikunta ei pitänyt varsinaisia kokouksia vuonna 2022 mutta toimikunnan sisäinen yhteydenpito ja ideointi oli aktiivista jo joulukuussa. 

Koulutustoimikunta valitsi esillä olleista kehitysideoista ensimmäisinä toteutettavat ja päätti suunnata koulutustuen ensisijaisesti kasvattajille sekä harrastekerhoille. 

Toimintasuunnitelma 2023

Kasvattajien ja harrastekerhojen koulutusmateriaalin laatiminen. 

Kotisivujen koulutusosion kehittäminen. 

Koulutusmateriaalin etsiminen ja esittäminen kotisivuilla. 

Koulutusaiheisten infotilaisuuksien ja webinaarien järjestäminen. 

Toimikunta pitää tiivistä yhteistyötä aineiston laadintavaiheessa. Varsinaisia kokouksia pidetään kahden kuukauden välein, kokouksista kaksi on läsnäkokouksia, muut etänä. 

Uusimmat jutut

Niestan voitti lyhytkarvainen saksanseisoja Satawarman Musta Tuntuu Hyvältä

NIESTA on Lapin mannermaiset kanakoirat ry:n järjestämä nuorten luokan koirien epävirallinen metsämestaruuskilpailu. Tämän vuoden Niestan ylituomarina toimi Antti Kokko. Kilpailun voitti Eija Rantasen ohjaama ja omistama...

Saksanseisojakerho toivottaa jäsenilleen ja harrastajille turvallista ja antoisaa syksyn metsästys- ja koekautta!

Syksy on saapunut, ja sen mukana vuoden paras aika: aamu-usvaiset suot, hiljaiset korpikuusikot, tunturit ja avarat pellot odottavat taas kulkijaansa. KAER-kausi on käynnistynyt, ja...

Osallistu koirien olkanivelen osteokondroosi geenitutkimukseen – verinäytteenotto Junkkarissa 26.–27.9.

Junkkari-viikonloppuna 26.–27.9.2026 on mahdollista luovuttaa verinäyte koirien geenitutkimukseen. Verinäytteen voi luovuttaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Näytteet kerätään osana olkanivelen osteokondroosin geenitutkimusta. Näytteitä kerätään kaikenrotuisista, olkanivelen...

Ylituomarin tervehdys – Riistakoirakilpailu 2026

Kiitän Saksanseisojakerhoa luottamuksesta saadessani toimia ylituomarina vuoden 2026 Riistakoirakilpailussa Pudasjärvellä Syötteellä. On suuri kunnia arvostella kerhomme arvostetuin kilpailu. Saksanseisojakerho järjesti ensimmäisen Riistakoirakilpailunsa vuonna 1959 Alahärmän...

Nuorten ohjaajien KAER-kilpailu 2026 – Kärkölä kutsuu!

Onko sinulla nuori ohjaaja, innokas seisojakoira ja ripaus kilpailuhenkeä? Nyt on aika pakata saappaat, pilli ja hyvä mieli mukaan, sillä nuorten ohjaajien kilpailu, Kuippana,...

Kaupasta