Rodunkuvaus
Käyttötarkoitus
Monipuolinen metsästyskoira, jolla on kaikki vaadittavat ominaisuudet työskentelyyn niin pellolla, metsässä kuin vedessäkin, sekä ennen että jälkeen laukauksen.
Rodun historia
Saksalaisissa keskiaikaisissa teksteissä puhutaan haukkakoirista, lintu- ja kanakoirista, vesi- ja saukkokoirista. Kaikki nämä koirat olivat kuvausten perusteella pitkäkarvaisia. Metsien vähetessä ja aukealla metsästyksen yleistyessä alettiin koirien valinnassa kiinnittää entistä enemmän huomiota seisontataipumuksiin. Maaten linnut ”kiinnittävät” koirat olivat myös suosiossa verkkometsästyksen yleisyyden takia. Tuliaseiden yleistyessä metsästyksessä 1800-luvun alusta lähtien alkoivat seisoville metsästyskoirille asetetut vaatimukset vakiintua uudella tavalla. Saksalaisilta koirilta vaadittiin monipuolisia metsästystaipumuksia, kuuliaisuutta, vahvaa vainua, sopeutuvaisuutta, keskeytymätöntä ajoa, jäljestyskykyä sekä vaanimis- ja hyökkäämiskykyä. 1800-luvun puolivälin jälkeen Saksassa innostuttiin käyttämään jalostuksessa englantilaisia laajahakuisia, nopeita ja hyvävainuisia kanakoiria metsästyskoirien risteytysvanhempina. Risteytystyössä mentiin jopa liian pitkälle, niin että alettiin menettää saksalaisten koirien perinteisiä hyviä ominaisuuksia. Tästä huolestuneena eräät kasvattajat perustivat 1870-luvulla ensimmäiset kennelyhdistykset.
Kennelyhdistysten tavoitteena oli vakiinnuttaa pitkäkarvaisen saksanseisojan ulkomuoto ja rakenne sekä säilyttää ja kehittää tasapuolisesti koirien monipuolisia metsästysominaisuuksia. Tässä vaiheessa pitkäkarvaisissa saksanseisojissa oli perintötekijöitä vanhoista saksalaisista ajavista koirista, lintu- ja vesikoirista sekä englantilaisista kanakoirista. Pitkäkarvainen saksanseisoja hyväksyttiin aikalaisten piirissä vanhaksi saksalaiseksi metsästyskoiraksi. Ensimmäinen rotumääritelmä koottiin vuonna 1879 Hannoverin suuressa koiranäyttelyssä, jonne silloisen kannan parhaat yksilöt pyrittiin kokoamaan. Tämän jälkeen rotumääritelmää ei juurikaan ole muutettu. Samassa näyttelyssä koottiin myös lyhytkarvaisen saksanseisojan rotumääritelmä. Tästä alkoi puhdasrotuisten saksanseisojien jalostus.
Käyttöominaisuudet ja luonne
Pitkäkarvainen saksanseisoja on monipuolinen käyttökoira, joka voidaan kouluttaa lähes kaikkiin metsästysmuotoihin. Rotutyypillisen pitkäkarvaisen luonne on tasapainoinen, rauhallinen ja avoimen ystävällinen. Saksalaisen määritelmän mukaan pitkäkarvaisen tulee olla lauhkea kuin lammas kaikkia ihmisiä, niin vieraita kuin tuttujakin kohtaan. Pitkäkarvainen onkin erittäin lapsirakas ja luotettava perhekoira. Rodussa on kuitenkin metsästysominaisuuksissaan tiettyä karskiutta ja peräänantamattomuutta, eikä pitkäkarvainen ole pehmeäluonteinen koira. Tämä yhdistettynä voimakkaaseen riistaintoon edellyttää jämäkkää ja johdonmukaista koulutusotetta. Ohjaajaansa kunnioittava pitkäkarvainen saksanseisoja on erittäin miellyttävä, yhteistyöhaluinen metsästyskoira.
Pitkäkarvainen saksanseisoja on luontainen seisoja. Myös petoeläinkovuus, haukkuen ajaminen ja jäljestystaipumukset kuuluvat rodun luontaisiin taipumuksiin. Turkkinsa ansiosta pitkäkarvainen on hyvin suojattu kylmyyttä ja kosteutta vastaan, minkä vuoksi koira menee iloisesti myös jäätävän kylmään veteen. Suojaava karva ja peräänantamaton riistainto tekevät koirasta erittäin hyvin vesityöskentelyyn soveltuvan, eikä pitkäkarvainen väistä myöskään tiheikköjä. Rotutyypillisen pitkäkarvaisen haku on maastonpeittävää ja tarkkaa sekä riittävän vauhdikasta, mutta ei kiitolaukkaa. Haun tulee riittää laajuudeltaan ja vauhdiltaan niin metsämaastossa, pelloilla kuin tunturissakin tulokselliseen metsästykseen.
Miellyttävästä ulkonäöstään ja olemuksestaan huolimatta pitkäkarvainen saksanseisoja on selkeästi metsästyskoirarotu. Rodulla on liikuntatarmoa sekä vahvat metsästysvietit. Väärissä käsissä karski ja riistaverinen sekä melko suurikokoinen pitkäkarvainen on potentiaalinen ongelmakoira, eikä rotua voi missään tapauksessa suositella pelkästään seurakoiraksi!
Pitkäkarvainen saksanseisoja on kotimaassaan Saksassa täysin metsästäjien käsissä, ja samoin suomalaiset kasvattajat myyvät pentunsa ainoastaan metsästäjille. Myös Suomessa kaikilta jalostukseen käytettäviltä koirilta vaaditaan koetulos rodunomaisista metsästyskokeista. Rotua alettiin tuoda Suomeen vasta 1990-luvulla, kun rodun emämaan rotujärjestö oli vihdoin hyväksyttänyt yli 100 vuotta vanhan rotumääritelmän FCI:llä vuonna 1987. Rotu on vähäisestä lukumäärästään huolimatta menestynyt Suomessa erinomaisesti kanakoirien erikoiskokeissa, KAER-kokeissa. Nykyään Suomessa rekisteröidään noin 2 – 4 pentuetta vuodessa.