Lehden pitkäkarvapalsta 1/2024 julkaistaan tällä kertaa nettisivuilla, koska se jäi valitettavasti pois tuoreimmasta lehdestä.
Teksti: Saija Suomaa ja Heidi Malmström
Peltopitkäkarvapäivät 3.-5.11.2023 Kärkölässä
Teksti: Heidi Malmström
Peltopitkäkarvapäiviä vietettiin tänä vuonna Kärkölässä Koiviston fasaanitilalla ja Lokinperän peltomaastoissa. Lauantaina kuljettiin ryhmissä maastossa, sateisesta kelistä huolimatta koirat saivat päivän aikana hyvin tilanteita linnuilla joka ryhmässä. Illalla pidettiin Pitkäkarvakerhon vuosikokous ja sen jälkeen saunottiin ja vietettiin iltaa. Pitkäkarvakerhon hallitukseen valittiin Olli Huttunen ja Suvi Lahtinen. Puheenjohtajana jatkaa Juha Pitkänen.
Sunnuntaina oli halukkaille KAER-koe, jossa ei tänä vuonna valitettavasti tullut menestystä pitkäkarvaisille. Kokeeseen osallistumattomat koirakot harjoittelivat maastossa ryhmissä lauantain tapaan. Ryhmät kokoontuivat vielä lopuksi syömään yhdessä ennen kotiinlähtöä. Piia Ketvellin Taikasuon Hippi palkittiin linnunlöytäjä-kiertopalkinnolla ja Metsänkulkijan Aava Olli Huttusen ohjaamana palkittiin yhteistyöstään kiertolautasella.
Kuulumisia koerintamalta
Teksti: Saija Suomaa
Koekaudella on tullut hienoja onnistumisia. Kutimäen Belladonna sai Joni Risteen ohjaamana kolmannen VOI 1-tuloksen peltokokeesta ja saavutti FI KVA arvon. Bellasta tuli näin kahdeksas KVA-arvon saavuttanut pitkäkarvainen. Onnea omistajille, jotka ovat samalla kasvattajia!
Ykköstuloksia tuli myös Junkkarista, kun Baghira vom Zeinenbusch ohjaajanaan Heidi Malmström ja Metsänkulkijan Aava ohjaajanaan Olli Huttunen saavuttivat molemmat hienosti NUO 1 -palkinnon. Baghira eli Milli jakoi lisäksi 92 pisteellään lauantaipäivän parhaan koetuloksen tittelin kahden muun koiran kanssa ja sai puukon sykähdyttävimmästä riistayöstä. Milli sai parhailla pisteillä Junkkarissa palkittuna pitkäkarvaisena myös Heinerin plaketti -kiertopalkinnon. Onnittelut menestyksestä! Nuorten luokassa tuli tammikuussa vielä kolmas NUO 1 -palkinto, tällä kertaa Metsänkulkijan Ansalle ohjaajanaan Markku Parviainen, sekä NUO 2 -palkinto Taikasuon Itulle ohjaajanaan Jussi Suomaa. Voittajaluokassa tuli tälle koekaudelle myös VOI 2 -tulos Oprakan Havulle ohjaajanaan Heidi Malmström. AVO 2 -tuloksen saavutti syksyllä Suoidnejeaggi Bebe ohjaajanaan Petri Nybacka.
Saksassa jo keväällä erinomaiset pisteet VJP-kokeessa saaneet Baghira vom Zeinenbusch ja Taikasuon Itu saavuttivat myös Schorlemer-HZP -kokeessa erinomaiset pisteet, Baghira jopa 7. parhaat pisteet koko porukasta (36 koiraa)! Lämpimät onnittelut kaikille palkituille ja kiitos, että olette jaksaneet panostaa koiriinne ja kokeissa käymiseen! Myös teille, jotka ette vielä koetulosta saavuttaneet, voimia ja sisua koulutuskysymyksissä ja ei kun uusin voimin taas kokeisiin!
Saksanseisojakerhon vuosikokous, erikoisnäyttely ja Kesäpäivät
Teksti: Saija Suomaa
Kalenteriin voitte heti merkitä Saksanseisojakerhon vuosikokouksen Kuopiossa 20.4., missä rotuyhteyshenkilö vaihtuu minun jäädessäni 24 vuoden jälkeen vihdoin vapaalle. Rotukokoukseen pyritään saamaan taas Teams-yhteys, mutta muistutan, että Teamsin välityksellä ei saa äänestää eikä rotukokouksessa saa käyttää valtakirjoja. Saksanseisojakerhon erikoisnäyttely on Ylivieskassa 15.6. ja samana viikonloppuna eli 14.–16.6. pidetään Pitkäkarvakerhon Kesäpäivät 2024. Ilmoittautumisohjeet ja lisätietoja Kesäpäivistä tulee Pitkäkarvakerhon nettisivuille aikanaan.
Toivotaan, että talven ja kevään mittaan saadaan vielä monia pitkäkarvapentuja Suomeen! Suunnitelmien tilaa voi seurata Saksanseisojakerhon tietokannasta sekä Pitkäkarvakerhon kotisivuilta.