0,00€

Ostoskori on tyhjä.

0,00€

Ostoskori on tyhjä.

Riistakoira 2022, Vuokatti

Kiitän Saksanseisojakerhoa luottamuksesta saada toimia Riistakoira 2022 päätuomarina.

Kainuun kanakoirakerhon järjestämä kilpailu käytiin erinomaiseen aikaan – juuri silloin kun metsästyskausi oli alkanut. Hyvällä kennelhengellä toimiva pieni tehokas ryhmä veti kilpailun maaliin erinomaisesti.

Metsäkokeessa oppaiden hyvä maaston tunteminen ja poikueiden ennalta kartoittaminen maastossa oli korvaamatonta. Pekka Korhosen ryhmä oli tehnyt ennakkoon erinomaista työtä, josta kaikki pääsivät nauttimaan – jopa vesityökoe paikkakin oli tapahtuman ytimessä. Ryhmien ei tarvinnut ajella kauas kilpailun pääpaikasta Vuokatista.

Ryhmätuomarit olivat kaikki niitä jota etukäteen halusin osallistuvan näihin talkoisiin. Kainuun kokenut Olavi Sirviö oli omilla kotikulmilla (nykyinen lappilainen). Pohjanmaata edustivat Mika Vuorimaa ja Mika Vuorenmaa. Lappia edustivat Jussi Järvinen ja Jarmo Katajanmaa. Kymenlaaksoa Jari Koho – ensi vuoden Riistakoira 2023 päätuomari.

Kun koe käynnistyi perjantaiaamuna, niin koirakkoja oli 24. Sää oli koko viikonlopun hyvin vaihteleva, niinpä osa ryhmistä sai kokea kuivan kesän loppuneen. Perjantaina pidimme yhteyttä ryhmätuomareiden kesken koko päivän ja hyvältä kuulosti, koska lintuja oli löytynyt mukavasti – jollakin jopa koko paketti alkoi olla kasassa. Illallisella jännitys nousi niin mukavasti, että jopa tuomarin silmälasitkin katosivat. Onneksi sain ostettua Jussilta uudet. 

Lauantaina vesityökokeeseen pääsi starttaamaan peräti 15 hyvin onnistunutta ekipagea. Muutama jopa hyvällä haulla mukana. Vesityökoe, jonka arvostelin Jussi Järvisen kanssa, suoritettiin hyvin metsästyksellisellä lammella joka oli myös yleisöystävällinen. Lammella oli tavi joka yritti omalla käytöksellään viihdyttää koiria onnistumatta siinä. Kyseinen kiusottelu osoitti meidän koirien tottelevaisuuden olevan hyvällä tasolla. Vesityökokeen läpäisi jopa ennätyksellisen suuri koiramäärä ja iltapäivän maaston saivat kokea vielä 14 ekipagea.

Lauantai iltapäivä olikin monelle jännitystä täysi, olihan siinä samalla suuri mahdollisuus nousta finaaliin. Ryhmätuomareiden tullessa maastosta ja heidän selvitysten perusteella nostin finaaliin 5 hyvin onnistunutta ekipagea. 

Sunnuntai finaaliin pääsivät: 

Sysiässän Aawa ja ohjaaja Juha Peltonen, 

Jokilakian Rievssat ja ohjaaja Katja Moilanen, 

Erätaipaleen Ih Poropeukalo ja ohjaaja Juha Vierimaa, 

Grouseland Nine-One-One ja ohjaaja 

Mikko Halmepuro, 

Jokilakian Oami ja ohjaaja Antti Moilanen. 

Tuossa oli myös lähtöjärjestys finaaliin. 

Sunnuntaiaamun valjetessa kilpailukeskuksessa oli hyvin odottava tunnelma, joka välittyi kaikista finaaliin päässeistä. Alkupuhuttelun jälkeen siirryttiin maastoon Jukka Hannuksen metsästysmaille, jotka osoittautuivatkin onnistuneiksi. Kilpailijat onnistuivat ratkaisemaan riistakoirakilpailun linnuilla, joita löytyi riittävästi. 

Finaalin sijoitukset: 

5. Sysiässän Aawa ja Juha Peltonen 

Hakee laajasti maaston peittävästi ja metsäala tulee katsottua hyvällä vauhdilla. Saa seisonnan, josta pillillä tulee tiedottamaan ja vienti päättyy seisontaan. Nostaa linnun, mutta teeri karkottuu melko kaukaa. 

Jälki: Hyvä, vähän oikoo kurveja 

Vesityö: Määrätietoisesti menee lammen yli. Yritetään ohjata, mutta koiralla on kaava päässä millä suoriutuu. Luovutus istuen. 

Nouto: Hyvä suoritus. Näillä näytöillä finaaliin! 

Finaali 15min: Haku peitteisessä hiukan harvaa, mutta nuorella koiralla vauhtia kyllä piisaa ja on ilo silmälle. Ohjaajan on vaikea seurata peitteisessä, kun Aawa liikkuu laajalla säteellä. Lopussa Aawa häviää ja ohjaaja kutsuu pillillä. Tiedotus, vienti liian hätäinen ja yhteys katkeaa, joudutaan pillittämään useaan kertaan, jolloin metso karkottuu etumaastosta. 

Finaalissa viides, Onnittelut Juha Peltonen! Tästä koirasta vielä kuullaan. Alle 3 v. ikää ja VOI3 61p.

4. Erätaipaleen IH Poropeukalo ja Juha Vierimaa

Haku laajaa yläpäistä ei tarvitse ohjausta. Hakua rasittaa väliin jättö ja tyhjä tiedotus.

Tiedottaa oma-aloitteisesti sekä vie hyvin, seisonta, käskystä nosto ja pyy karkottuu puusta.

Toinen samankaltainen, lintu vaihtuu ja teeri karkottuu puusta.

Jälki: Kaikilta osin hyvä.

Vesityö: Vaikeuksia mennä suoraviivaisesti veteen ja ohjattavuus on vaikeaa, löytää linnun ja luovutus ok.

Toisena päivänä hyvä, laaja ja yhteyttä pitävä haku jatkuu. Rasitteena tyhjä tiedotus.

Toisessa erässä tiedottaa, vie hyvin ja päättyy seisontaan käskystä vaiheittainen nosto, josta karkottuu metso. Ylituomari Jari Koho olisi ollut hyvällä pudotuspaikalla, ohjaaja ei niinkään.

Nouto: Tekniikka kunnossa, luovutuksessa hiukan omii.

Näillä näytöillä finaaliin!

Finaali 15min: Hyvällä kuviolla yhteyttä pitäen ja kevyellä laukalla liikkuva koira. Erän lopussa Poropeukalo katoaa, ohjaaja odottaa rauhallisesti tuntien koiransa. Tiedottaa oma-aloitteisesti, ilmentää, vienti hyvä ja päättyy seisontaan, mutta harmiksi lintua ei löydy. Yhteistyötä on maastossa hieno seurata. VOI3 69p.

Onnittelut Juha Vierimaa!

3. Jokilakian Rievssat ja Katja Moilanen

Vauhdikasta, laajaa ja erinomaista yhteyttä pitävää hakua. 

Ensimmäisenä päivänä ei tavata riistaa.

Jälki: Täysin moitteeton suoritus.

Vesityö: Ohjaajan ja koiran yhteistyö täysin moitteetonta, lintu talteen.

Toisena päivänä ensimmäisessä erässä samalla hyväksi havaitulla tyylillä ja maltillisella ohjauksella hakua rasittaa tyhjä tiedotus.

Toisessa erässä koira tiedottaa josta hyvä vienti, päättyy seisontaan.

Nosto kohdistuu lintuun, linnun karkottuessa koira käskystä paikalla.

Nouto: Erinomainen suoritus.

Näillä näytöillä finaaliin!

Finaali 15min: Haku näyttää helpolta, laajaa, maastonpeittävää ja yhteyttä pidetään mallikkaasti. Voidaan puhua metsästysparista.

Erän lopussa ”Rievssat” tiedottaa ja vienti on rauhallinen, ohjaaja kävelee rauhallisesti ja ilmoittaa seisonnan. Luvan saadessaan Rievssat tekee mallikkaan riistatyön. 

VOI1 86p.

Onnittelut Katja Moilanen!

2. Grouseland Nine-One-One, Mikko Halmepuro

Hyvällä laajuudella, maasto tulee katsottua määrätietoisesti ja tehokkaasti.

Haun rasitteena yksi tyhjä seisonta.

Tiedotus hyvä ja vienti päättyy seisontaan, josta ohjaaja pudottaa teeren.

Nouto: Lämpimällä linnulla kaikilta osin erinomainen.

Toisessa erässä tiedotuksen päätteeksi tehdään moitteeton riistatyö riekoille.

Jälki: Kaikilta osin erinomainen.

Vesityö: Rauhallinen ja määrätietoinen suoritus.

Toinen päivä samalla tehokkaalla tyylillä, tehokkaasti alaa voittavaa hakua joka päättyy seisontaan, josta tehdään erinomainen riistatyö teerelle.

Näillä näytöillä finaaliin!

Finaali 15min: Hakee määrätietoisesti, kaikilta osin voi sanoa ”huippuesitys”.

Erän lopussa kutsutaan pillillä tiedottamaan ja vie määrätietoisesti kapean suon yli, sekä päättää sen kiinteään seisontaan. Mikko antaa luvan Grouseland Nine-one-onille ja vaihettainen, mutta varsin nopea nosto päättyy metson siivitykseen.

Upea esitys! Joka tänään varsin tasaisessa kilpailussa saavuttaa Riistakoirakilpailussa toisen sijan. VOI1 94p.

Onnittelut Mikko Halmepuro!

1. Jokilakian Oami ja Antti Moilanen

Haku on ensimmäisenä päivänä määrätietoista, alaa voittavaa ja kaikilta osin varsin tehokasta.

Ensimmäisenä päivänä tiedottaa jokaiseen riistatyöhön, joita kertyy päivän aikana kolme. Riistatyöt ovat varsin samankaltaisia, hyvät ilmentämiset, vienti rauhallinen ja seisonnat vakuuttavia. Käskystä metsästykselliset nostot, jotka kohdistuvat lintuun.

Jälki: Jälki tehdään rutiinilla, erinomainen suoritus.

Vesityö: Suoraviivainen ja nopea veteen meno. Lammen toiselta puolelta karkoittuu telkkä, joka sulkasadon vuoksi ei pääse lentoon. Oami kiinnostuu telkästä ja ui 5 m telkän perään. Antin käskystä Oami unohtaa telkän ja palaa tehtävään (tottelevaisuus: ”huippusuoritus”).

Toisena päivänä hakee varsin tehokkaalla ja samankaltaisella tyylillä, sekä tulee tiedottamaan lyhyeltä matkalta. Vienti on hyvä päättyen seisontaan, josta nosto kohdistuu lintuun. Erinomainen suoritus.

Nouto: Moitteeton suoritus

Näillä näytöillä finaaliin!

Finaali 15min: Oami hakee näyttävää metsähakua ja jonka yhteistyö ohjaajan kanssa on lähes täydellistä.

Oami saa vainun suon reunassa ja nousee kumpareen päälle jossa se havaitaan seisomassa.

Käskystä varsin oppikirjamainen nosto, josta metso siivittyy koiran edestä.

Samassa yhteydessä puista karkoittuu kokonainen metsopoikue, joka päättää vuoden 2022 riistakoirakilpailun. VOI1 94p.

Onnittelut Riistakoira M-22 Jokilakian Oami ja Antti Moilanen!

Loppuyhteenvetona voin todeta kovatasoisesta loppunäytöksestä, jonka nämä huippuosaajat järjestivät, etten tuomariurani aikana ole vastaavaa kokenut.

Kiitos kaikille, jotka tämän saivat aikaan.

Terveisin Riistakoira 2022 Päätuomari Aki Turkia

Julkaistu lehdessä 4/2022

spot_img

Uusimmat jutut

Lyhytkarvaisten saksanseisojien MM-kisat Italiassa

Lyhytkarvaisten saksanseisojien MM-kisat on kisattu Italiassa 19. - 20.3. Voitoin vei Italia, Kroatia tuli toiseksi ja Ranska kolmanneksi. Antti Mäkysen ja Ylisakian Dominan onnistuminen kilpailun...

Karkeakarvainen saksanseisoja Rikurovan Obelix saavutti käyttövalion arvon marraskuussa

Kysymyksiin vastasi koiran omistaja Mika Savolainen Miten kuvailisit lyhyesti tuoretta KVA-koiraasi? Obbe on hyvänmielen koira. Se tulee toimeen kaikkien kanssa ja on kotikoirana rauhallinen. Metsällä hyvä...

Suomen maajoukkue keräsi European Cup 2025 kilpailussa viisi pistettä

European Cup 2025 on kisattu. Joukkuekisassa voiton vei Ukraina 26 pisteellä. Suomi keräsi 5 pistettä: lkssn Peltosaran Girppu ja Tomi Sinisalo onnistuivat toisena päivänä...

Tietokantaa päivitetään 14. – 16.3.2025

Viikonlopun aikana on luvassa käyttökatkoja tietokannassa. Kyseessä on hieman normaalia isompi remontti johtuen käytössä olevien teknologioiden päivityksistä ja versionostoista. Päivityksen jälkeen tietokannasta löytyy paljon uutta...

Saksanseisoja-lehti 1/2025 on ilmestynyt

Vuoden ensimmäinen lehti on ilmestynyt maaliskuun alussa. Lehtitoimikunta on saanut jälleen kasaan paljon mielenkiintoista luettavaa! Sisältö PääkirjoitusToimituskunnan kuulumisiaSaksanseisojakerho ry:n vuosikokous 27.4.2025 KajaaniUusia toimihenkilöitäKAER-koe selvittää koiriemme perinnölliset...

Kaupasta