Riistakoira Muotkalla 2024

Saksanseisojakerhon hallituksen pyynnöstä Lapin Mannermaiset Kanakoirat järjesti historian ensimmäisen tunturissa käydyn Riistakoira-kilpailun vuonna 2004. Kilpailun keskuspaikkana toimi Muotkan Ruoktu isäntänään Hans Niittyvuopio. Paikalle saapui ennätysmäärä koiria kannustusjoukkoineen. Muotkan pihalle oli lisätilaksi pystytetty laavuja, ja kokonainen poro pyöri vartaassa juhlaillalliseksi. Riekkokannat olivat huipussaan ja mestariksi julistettiin Pentti Tiirolan ohjaamana Kkssu Ruskakairan Laensman. Tämä ensimmäinen tuntuririistakoira on viitoittanut askelmerkit sen jälkeen tuntureilla järjestetyille Riistakoira-kilpailuille. 

Taas elämme riekkokannan huippuvuosia, kun Riistakoira palaa Muotkalle kolmannen kerran. Muotkan Ruoktun isäntäväkikin on alkuvuodesta vaihtunut, ja talvikokeen aikana saimme ilolla todeta, että Muotkan lämmin vieraanvaraisuus on pysyvästi imeytynyt jykeviin hirsiseiniin. Toivottavasti kuitenkin saamme Hanssin mukaan juhlavieraaksemme.

LaMaKan rutinoitunut järjestelytoimikunta järjestää meille varmasti ikimuistoisen tapahtuman Muotkan ja Kaamasen soilla ja tunturikoivikoissa.

Hyväkuntoinen ja hyvin levännyt koira jaksaa varmasti läpi kolmen päivän kilpailun. Poikueitten suojana on nyt vanhat ja kokeneet emolinnut. Olen varma, että Riistakoira 2024 voittaja omaa hyvän metsästysälyn ja yhteistyön, on sopivasti kuuma, mutta silti varovainen.

Kiitän Saksanseisojakerhon koetoimikuntaa ja hallitusta luottamuksesta toimia Riistakoira 2024 kilpailun päätuomarina. 

Toivotan kaikki tervetulleiksi nauttimaan Riistakoira 2024 tunnelmasta Muotkalle.

Ivalossa 30.6.2024
Jarmo Katajamaa
Riistakoira 2024 päätuomari

Uusimmat jutut

Niestan voitti lyhytkarvainen saksanseisoja Satawarman Musta Tuntuu Hyvältä

NIESTA on Lapin mannermaiset kanakoirat ry:n järjestämä nuorten luokan koirien epävirallinen metsämestaruuskilpailu. Tämän vuoden Niestan ylituomarina toimi Antti Kokko. Kilpailun voitti Eija Rantasen ohjaama ja omistama...

Saksanseisojakerho toivottaa jäsenilleen ja harrastajille turvallista ja antoisaa syksyn metsästys- ja koekautta!

Syksy on saapunut, ja sen mukana vuoden paras aika: aamu-usvaiset suot, hiljaiset korpikuusikot, tunturit ja avarat pellot odottavat taas kulkijaansa. KAER-kausi on käynnistynyt, ja...

Osallistu koirien olkanivelen osteokondroosi geenitutkimukseen – verinäytteenotto Junkkarissa 26.–27.9.

Junkkari-viikonloppuna 26.–27.9.2026 on mahdollista luovuttaa verinäyte koirien geenitutkimukseen. Verinäytteen voi luovuttaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Näytteet kerätään osana olkanivelen osteokondroosin geenitutkimusta. Näytteitä kerätään kaikenrotuisista, olkanivelen...

Ylituomarin tervehdys – Riistakoirakilpailu 2026

Kiitän Saksanseisojakerhoa luottamuksesta saadessani toimia ylituomarina vuoden 2026 Riistakoirakilpailussa Pudasjärvellä Syötteellä. On suuri kunnia arvostella kerhomme arvostetuin kilpailu. Saksanseisojakerho järjesti ensimmäisen Riistakoirakilpailunsa vuonna 1959 Alahärmän...

Nuorten ohjaajien KAER-kilpailu 2026 – Kärkölä kutsuu!

Onko sinulla nuori ohjaaja, innokas seisojakoira ja ripaus kilpailuhenkeä? Nyt on aika pakata saappaat, pilli ja hyvä mieli mukaan, sillä nuorten ohjaajien kilpailu, Kuippana,...

Kaupasta