0,00€

Ostoskori on tyhjä.

0,00€

Ostoskori on tyhjä.

SSK:n TOKO – Mukavaa ja hyödyllistä yhteistä tekemistä!

Seisovan kanakoiran koulutus saattaa tuntua haastavalta, koska koiralle on peruskoulutuksen lisäksi opetettava monia metsästyksessä tarvittavia taitoja. Koiran ja ohjaajan välinen kommunikaatio ja yhteistyö ratkaisevat paljonko koulutukseen kuluu aikaa ja kuinka hyvin koulutus lopulta onnistuu. Parhaimmillaan koulutustilanne on mukava tapahtuma, jossa koira oppii uutta ja samalla ohjaaja kehittyy kouluttajana. Yhteisen kielen löytyessä koulutus etenee nopeasti ja koiran häntä heiluu iloisesti. 

Saksanseisojakerhon TOKO-sääntöjen vaatimukset sopivat koulutustavoitteiksi normaaliarjen tilanteisiin ja samat taidot luovat perustan varsinaisen metsästyskoulutuksen aloittamiselle. Saksanseisojakerhon edustamille metsästyskoirille koulutus ja varsinkin peruskoulutus pentuvaiheessa on erityisen tärkeää ja siitä syystä kerho kannustaa jäsenistöä, alueyhdistyksiä ja kaupallista koulutusta tarjoavia tahoja ottamaan SSK:n TOKO-säännöt koulutustavoitteiksi! 

Tavoite on kaikille yhteinen – yhteiskuntakelpoinen, arjessa pärjäävä ja metsästyskoulutukseen perustaidot omaava koira. Kaikkea säännöissä esitettyjä ”temppuja” ei tarvitse kouluttaa, jos joku liike tuntuu tarpeettomalta tai liian vaikealta. Yksikin liike riittää aluksi – siitä se lähtee! 

Saksanseisojakerhon kannalta olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni innostuisi kouluttamaan SSK:n TOKO-sääntöjen liikkeet kokonaisuudessa ja osallistuisi erikoisnäyttelyn yhteydessä järjestettävään TOKO-kisaan, jossa voidaan punnita matalalla kynnyksellä opetettuja taitoja. Lisäksi kisa tuo yleisölle ja toimintaan tutustuville mieluisaa ohjelmaa seurattavaksi koiriemme toiminnasta ja rotujen yhteistyökyvyistä. 

Kisan kiinnostavuuden ja tokon harjoittamisen lisäämiseksi koulutustoimikunnassa on pohdittu mm. TOKO-sääntöjen päivittämistä. Nykyisin esimerkiksi pysähtyminen koulutetaan istu-käskyllä yleisesti, joten säännöissä pysähtymisasennoksi voisi sallia muutkin asennot kuin maahanmenon.

Tervetuloa SSK:n TOKO-kisaan matalalla kynnyksellä! Koirakoiden yhteistyötä on mukava seurata ja osallistujat innostavat esimerkillään uusia harrastajia mukaan!

SSK:n TOKO-kisan säännöt (PDF)

Uusimmat jutut

Kaer-kokeen ampujan ohje

Ylituomaripäivillä 2025 todettiin tarve antaa KAER-kokeen ampujien toimintaa ohjaava ja yhtenäistävä ohje. Ohjeessa korostetaan ampujien kokemusta ennen tehtävään ryhtymistä. Koetoimitsijat ottavat tämän huomioon ampujia...

Erikoisnäyttelyn 2025 kaunein koira oli bourbonnaisinseisoja Gizmo Mazas Brolis

BEST IN SHOW 1. bourbonnaisinseisoja Gizmo Mazas Brolis, om. Viinikka Marjo & Rinne Tilda2. lyhytkarvainen unkarinvizsla Renzso Of Beržoras, om. Glambockaité Jolita & Patrikainen Laura,...

Katso erikoisnäyttelyn aikataulu ja ohjelma

Erikoisnäyttelyn aikataulu ja ohjelma oheisessa PDF-tiedostossa: Aikataulu ja ohjelma (PDF)

Hallituksen päätöksiä 2/2025

SSK hallitus on myöntänyt Erikoisnäyttely 2027 järjestämisoikeuden Keski-Suomen Kanakoiraharrastajille. Näyttely sekä SSK:n haulikko- ja TOKO- mestaruuskilpailut järjestetään Jämsässä Himoksessa 12.6.2027.    SSK hallitus esittää  FCI:n Mannermaisten kanakoirien...

Tomi Sarkkisen noutoaiheinen webinaari 16.6.2025 klo 18

Saksanseisojakerho järjestää jäsenistölleen noutoaiheisen webinaarin. Kouluttaja on kokenut ja menestyksellä noutajia kouluttanut Tomi Sarkkinen. Kuulemme hänen ajatuksiaan pentujen ja nuorten koirien noudon kouluttamisesta. Tomi Sarkkisen...

Kaupasta