Syksyn lopulla käyttövalioksi valmistui FI MVA FI-Kaer Northstorm’s Dom Perignon

Saksanseisojakerho esittelee nettisivuillaan uudet käyttövaliot alkaen vuodesta 2023. Esittelyitä julkaistaan sivustolla sopivin väliajoin. Vanhemmista käyttövalioista löytyy tarinoita kerhon juhlajulkaisuista.

Kysymyksiin vastasi koiran omistaja Matti Mustonen

Miten kuvailisit lyhyesti tuoretta KVA-koiraasi?

Erinomainen metsästys, näyttely ja ”seurakoira” erinomaisen luonteensa johdosta.

Käyttövalioksi yltävällä koiralla täytyy olla ominaisuudet kunnossa, mutta myös ohjaajan on onnistuttava sen koulutuksessa. 

Millainen koulutettava koirasi on ollut? Onko ollut haasteita ja kuinka niistä on selvitetty ja mikä puolestaan on ollut helppoa?

Koira on ollut helppo kouluttaa, kun ominaisuudet oli sisäänrakennettu. Haaste oli myöhemmin tiedotus ja irtoaminen. Suurin syyllinen olin minä. Kaksi syytä: metsällä olin liikaa ”kavereiden puolella”. Eli en odottanut tiedotusta kun halusin tarjota tilanteita. Toinen oli gps-pannan käyttö. Kun otin itseäni niskasta kiinni homma alkoi sujumaan.

Mitä koulutuksellisia asioita pidät tärkeänä pennun ja nuoren koiran koulutuksessa?

Olen aloittanut kaikkien koirien metsästyskoulutuksen vasta siinä 10+ kuukauden iässä.

Peleä lukuunottamatta myös työ haittasi rajusti sekä koulutusta että metsästämistä – tosin tulokset olivat siitä huolimatta hyviä. Vähemmän äkseerausta ja enemmän luottoa ominaisuuksiin.

Kuinka paljon metsästätte ja mitä? 

Entisiin aikoihin nähden paljon. 3 kertaa 3 viikkoa Lapissa. Ja paljon syksyn aikana peltopyillä ja fasaaneilla.

Miten/mistä olet saanut koulutusoppisi?

Kasvattajilta, hyviltä ystäviltä ja kantapäistä. (Mäkelan Jukka).

Miten koulutat noudon?

Damilla aloitetaan ja siitä linnun noutoon. Dami noutoa vahvistin joskus palkinnoilla.

Miten avanssin saa säilymään tai parannettua sitä?

Hyväksymällä, että joskus ”rytisee”. Avanssi on niin kaksipiipuinen juttu mielestäni,  joskus lintu juoksee joskus ei.

Jos koira ryntää aina näyttävästi kykenemättä jäljittamään ei ainakaan saalista tule.

Miten olet kouluttanut koirasi tiedottomaan?

Keittiöstä makkara eteiseen ja tiedotus. Ensin niin, että kiellän ottamasta.

Sitten elävälle linnulle. Joskus laitoin esim. damin korkealle, jotta koiran oli tultava hakemaan saadakseen ”palkinnon”.

Mitä koulutukseen liittyvää seikkaa pidät hankalimpana, missä harrastajat yleensä epäonnistuvat?

Liiallinen turhautuminen itseensä tai koiraan ja tilanteeseen. Ja liian kovat vaatimukset alussa. Ja rohkeuden puute antaa mennä – virheistä opitaan.

Mitä koirasi ominaisuutta arvostat/mistä nautit eniten?

Jos yksi pitää mainita niin; kyky ja halu löytää lintu.

Kerro jotain muuta käyttövaliostasi, onko hauskoja sattumuksia tai mieleen painunutta metsästyshetkeä, joita haluaisit jakaa?

Pelen ollessa reilun vuoden vanha, juuri ennen Junkkaria, otin sen mukaan pohjoseen metsälle yhdessä silloisen KVA koirani Puron kanssa.

Sillä reissulla Pele ei tehnyt mitään oikein, irti laskettaessa hyppäsi metrin ilmaan ja katosi. Kuitenkin Purolla oli tilanteita vaikka muille jakaa ja Pele pääsi lukuisi kertoja seisonnalle kytkettynä ja näki miten ammattilainen toimii.

Palattuamme kotiin muutama päivä ennen Junkkaria päätin kokeilla vielä kerran miten koira toimii fasaaneilla ja ajattelin, että jos touhu on samanlaista kuin Lapissa, emme Junkkariin mene. Hauholla päästin Pelen hakuun ja Pele teki 4 riistatyötä putkeen ja olin kolmannessa taivaassa.

Mutta maanpinta odotti… Otin autosta KVA Puron sekä tyttäreni pikkuvillakoiran lyhyelle kävelylle. Puro toi siinä sivussa kuolleen fasaanin, varttitunnin jälkeen otin koirat autoon.

Noustessani autoon takaa kuului parkaisu. Menin katsomaan Puro oli tajuttomana häkissään. Annoin tekohenkitystä ja tein kaikkeni mutta Puro oli mennyt ylemmille metsästysmaille.

Pitkä tarina lyhyesti. Puro viimeisenä tekonaan opetti Pelen metsästämään. Iso ilo ja syvä suru samassa hetkessä. Pele kiitti ja sai nuorten 1. palkinnon Junkkarissa ja nousi VOI-luokkaan samana syksynä. Hauholle en ole sen jälkeen kyennyt menemään.

Jos antaisit vinkkejä tuoreelle kanakoiran kouluttajalle/metsästäjälle, millaisia vinkkejä antaisit?

Turhaudu mahdollisimman vähän ja nauti silloinkin kun aurinko ”menee pilveen”. Turhautuminen  on ainoa asia jota itse kadun.

Kerran täällä keikutaan turha tuhlata aikaa turhautumiseen, huonoinkin hetki on jälkeenpäin arvokas osa eräelämää.

Northstorm’s Dom Perignon tietokannassa

Kuva: Teppo Sirkiä

Uusimmat jutut

Niestan voitti lyhytkarvainen saksanseisoja Satawarman Musta Tuntuu Hyvältä

NIESTA on Lapin mannermaiset kanakoirat ry:n järjestämä nuorten luokan koirien epävirallinen metsämestaruuskilpailu. Tämän vuoden Niestan ylituomarina toimi Antti Kokko. Kilpailun voitti Eija Rantasen ohjaama ja omistama...

Saksanseisojakerho toivottaa jäsenilleen ja harrastajille turvallista ja antoisaa syksyn metsästys- ja koekautta!

Syksy on saapunut, ja sen mukana vuoden paras aika: aamu-usvaiset suot, hiljaiset korpikuusikot, tunturit ja avarat pellot odottavat taas kulkijaansa. KAER-kausi on käynnistynyt, ja...

Osallistu koirien olkanivelen osteokondroosi geenitutkimukseen – verinäytteenotto Junkkarissa 26.–27.9.

Junkkari-viikonloppuna 26.–27.9.2026 on mahdollista luovuttaa verinäyte koirien geenitutkimukseen. Verinäytteen voi luovuttaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Näytteet kerätään osana olkanivelen osteokondroosin geenitutkimusta. Näytteitä kerätään kaikenrotuisista, olkanivelen...

Ylituomarin tervehdys – Riistakoirakilpailu 2026

Kiitän Saksanseisojakerhoa luottamuksesta saadessani toimia ylituomarina vuoden 2026 Riistakoirakilpailussa Pudasjärvellä Syötteellä. On suuri kunnia arvostella kerhomme arvostetuin kilpailu. Saksanseisojakerho järjesti ensimmäisen Riistakoirakilpailunsa vuonna 1959 Alahärmän...

Nuorten ohjaajien KAER-kilpailu 2026 – Kärkölä kutsuu!

Onko sinulla nuori ohjaaja, innokas seisojakoira ja ripaus kilpailuhenkeä? Nyt on aika pakata saappaat, pilli ja hyvä mieli mukaan, sillä nuorten ohjaajien kilpailu, Kuippana,...

Kaupasta