Ylituomarin tervehdys – Riistakoirakilpailu 2026

Kiitän Saksanseisojakerhoa luottamuksesta saadessani toimia ylituomarina vuoden 2026 Riistakoirakilpailussa Pudasjärvellä Syötteellä. On suuri kunnia arvostella kerhomme arvostetuin kilpailu.

Saksanseisojakerho järjesti ensimmäisen Riistakoirakilpailunsa vuonna 1959 Alahärmän Voltissa. Suomen Kennelliiton edustusto ei kuitenkaan tuolloin hyväksynyt mestaruuskilpailulle kerhon esittämää nimeä, sillä sen katsottiin olevan liian metsästyksellinen. Kerho esitti tämän jälkeen – puoliksi pilke silmäkulmassa – kilpailun uudeksi nimeksi Pussikoirakilpailua. Tällöin Kennelliitto pyörsi aiemman päätöksensä ja hyväksyi Jyväskylässä vuonna 1961 pitämässään kokouksessa alkuperäisen nimen Riistakoirakilpailu sekä mestarikoiralle myönnettävän Vuoden Riistakoira -tittelin.

Tämän vuoden Riistakoirakilpailun järjestäjänä toimii Oulun kanakoirakerho. Vuonna 1993 perustettu kerho on ollut jo vuosikymmenien ajan aktiivinen toimija kokeiden järjestäjänä. Tällä kokemuksella kilpailijat ja toimitsijat ovat ammattitaitoisissa käsissä koko tapahtuman ajan. Edellisen kerran Oulun kanakoirakerho järjesti Riistakoirakilpailun vuonna 2016, ja tuolloin kisakeskus sijaitsi niin ikään Pudasjärvellä Syötteellä. Sillä kertaa olin itsekin osallistujien joukossa, joten luotan järjestelyjen toimivan erinomaisesti tälläkin kertaa.

Kilpailu käydään upeissa Koillismaan metsämaastoissa. Pidän metsää sekä hienoimpana että samalla haastavimpana maastona, jossa koiralta ja ohjaajalta vaaditaan saumatonta yhteistyötä ja keskinäistä luottamusta. Arvostan koirakon työskentelyssä metsästyksellisyyttä ja vahvaa kipinää metsästykseen. Ohjaajalta odotetaan VOI-luokan mukaista hillittyä ja rauhallista toimintaa. Myös turvallinen aseenkäyttö on luonnollisesti tarkassa seurannassa.

Apunani arvostelussa toimivat rautaisen ammattitaidon omaavat ryhmätuomarit, joiden esitysten mukaan valitaan ensimmäisen ja toisen kilpailupäivän jälkeen jatkoon menevät koirat. Kokeen ylituomarina julkaisen kilpailussa jatkavat koirat. Parivaljakon toimintaa arvioidaan KAER-sääntöjen sekä Riistakoirakilpailun järjestämisohjeen mukaisesti. Tänä vuonna Saksanseisojakerhon hallitus on yhdessä koetoimikunnan kanssa päivittänyt järjestämisohjetta ylituomareita kuunnellen. Uudistuksen myötä koirien sijoitus ratkaistaan kilpailun finaaliin valittujen koirien saavuttaman Riistakoira-kilpailun yhteispistemäärän mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että M-26-tittelin voi voittaa esim. VOI3-tuloksella, vaikka finaalista tippunut koira olisi saanut VOI2-palkinnon. Pisteiden mennessä tasan ratkaisee kilpailun ylituomari voittajan ja sijoitukset.

Toivotan omasta puolestani kaikki VOI1-palkinnon saavuttaneet koirat ohjaajineen lämpimästi tervetulleiksi Riistakoirakilpailuun Syötteelle.

Haluan jo tässä vaiheessa esittää kiitokseni Syötteen alueen toimijoille ja Oulun kanakoirakerholle kilpailun järjestämisestä. Lämmin kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille ja sponsoreille, joiden tuki mahdollistaa tapahtuman toteuttamisen.

Tommi Kinnunen Ylituomari, Riistakoirakilpailu 2026

Ilmoittautuminen päättyy 4.9. Lisätietoja kilpailusta Riistakoira-sivulla.

Riistakoira somessa:
Instagram: instagram.com/riistakoira2026
Facebook: facebook.com/riistakoira

Uusimmat jutut

Niestan voitti lyhytkarvainen saksanseisoja Satawarman Musta Tuntuu Hyvältä

NIESTA on Lapin mannermaiset kanakoirat ry:n järjestämä nuorten luokan koirien epävirallinen metsämestaruuskilpailu. Tämän vuoden Niestan ylituomarina toimi Antti Kokko. Kilpailun voitti Eija Rantasen ohjaama ja omistama...

Saksanseisojakerho toivottaa jäsenilleen ja harrastajille turvallista ja antoisaa syksyn metsästys- ja koekautta!

Syksy on saapunut, ja sen mukana vuoden paras aika: aamu-usvaiset suot, hiljaiset korpikuusikot, tunturit ja avarat pellot odottavat taas kulkijaansa. KAER-kausi on käynnistynyt, ja...

Osallistu koirien olkanivelen osteokondroosi geenitutkimukseen – verinäytteenotto Junkkarissa 26.–27.9.

Junkkari-viikonloppuna 26.–27.9.2026 on mahdollista luovuttaa verinäyte koirien geenitutkimukseen. Verinäytteen voi luovuttaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Näytteet kerätään osana olkanivelen osteokondroosin geenitutkimusta. Näytteitä kerätään kaikenrotuisista, olkanivelen...

Nuorten ohjaajien KAER-kilpailu 2026 – Kärkölä kutsuu!

Onko sinulla nuori ohjaaja, innokas seisojakoira ja ripaus kilpailuhenkeä? Nyt on aika pakata saappaat, pilli ja hyvä mieli mukaan, sillä nuorten ohjaajien kilpailu, Kuippana,...

Vuoden kolmas lehti on ilmestynyt, mukavia lukuhetkiä!

Sisällys PääkirjoitusToimituskunnan kuulumisiaVuoden eräkoira 2026: lyhytkarvainen saksanseisoja Sysiässän AawaErikoisnäyttely 13.6.2026 HyvinkääJunkkarin päätuomarin tervehdysTervetuloa Junkkariin!Ylituomarin tervehdys – Riistakoirakilpailu 2026Nokkalan Rallin ylituomarin tervehdysEskon Puumerkki kilpailun ylituomarin tervehdysLadies'...

Kaupasta