Saksanseisojakerho esittelee nettisivuillaan uudet käyttövaliot alkaen vuodesta 2023. Esittelyitä julkaistaan sivustolla sopivin väliajoin. Vanhemmista käyttövalioista löytyy tarinoita kerhon juhlajulkaisuista.
Kysymyksiin vastasi koiran omistaja Teemu Sorakangas
Miten kuvailisit lyhyesti tuoretta KVA-koiraasi?
Luonteeltaan Rita on avoin, rauhallinen, ja tasapainoinen. Rita on kotioloissa ja reissuilla varsin huomaamaton, mutta kiistaton koiralaumamme johtaja. Ensimmäisen pentueen jälkeen sille on tullut hieman diivan piirteitä, jolla se pyrkii älykkäästi omaa erityisasemansa hyödyntämään.
Metsästysominaisuudet nousevat Ritan kohdalla oikeuksiin metsämaastossa. Sen riistavietti on äärimmäisen kova ja se on pomminvarma linnunlöytäjä. Metsästämme Ritan kanssa lähes yksinomaan metsäkanalintuja ja jos jänis sattuu seisontaan niin toki se hyödynnetään. Ritan kanssa ei ole ikinä käyty metsästämässä puhtaasti pellolla, vain muutamat peltokokeet ja niitä edeltävät täsmätreenit ennen kokeita, jotka ovat lähtökohtaisesti olleet koulutuksen omaisia. Jonkin verran käymme myös vesilintujen pyynnissä merenranta-alueilla.
Haun osalta Rita on kevyestä rakenteestaan johtuen erittäin kestävä ja vauhdikas, mutta myös todella äänetön kulkija, välillä jopa säikähtää kun Rita tulee täyttä vauhtia luovilta näkymättömästi ja täysin äänettömästi tiheässä metsämaastossa. Haku on itsenäistä, sopivan laajaa ja säännöllistä sekä hyvin yhteyttä pitävää. Haku ei missään olosuhteissa karkaa liian laajaksi. Ritan kanssa voi huoletta kävellä tasaista vauhtia ilman että sitä tarvitsee jäädä odottelemaan, sisäinen kello kyllä kertoo kun se ei palaakaan luovilta, silloin tietää että se on linnuilla. Rita palautuu pitkistäkin jahtipäivistä erittäin nopeasti ja sen kanssa voi helposti kulkea useita pitkiä päiviä peräkkäin. Rita irtoaa tiedottamaan kevyellä suuvihellyksellä, erittäin kuumat tai ison mustan käryt se irtoaa tiedottamaan oma-aloitteisesti, ilmennys on selvä, vientiä joutuu hiukka jarruttelemaan, mutta hyvin sen kanssa on pärjätty ja joskus jotain repun painoksikin saatu. Riistatyöt ovat tehokkaita ja johtavat useimmiten hyville pudotusholleille.
Käyttövalioksi yltävällä koiralla täytyy olla ominaisuudet kunnossa, mutta myös ohjaajan on onnistuttava sen koulutuksessa.
Millainen koulutettava koirasi on ollut? Onko ollut haasteita ja kuinka niistä on selvitetty ja mikä puolestaan on ollut helppoa?
Ritan kanssa koulutuksen alku meni hieman tunnostellassa, että millainen se on luonteeltaan, miten se kestää koulutusta ja kuinka paljon. Ensimmäinen urokseni oli kohtalaisen kovapäinen ja huomasinkin Ritan kanssa aika pian, että samat metodit ei toimi. Kantapään kautta opittuja asioita ja kokeneilta harrastajilta imettyä tietoa oli jo jonkin verran, joten aiemmin tehtyjä virheitä pyrin välttämään. Ritan kanssa kaikki mitä tehtiin tuntui onnistuvan kuin taikasauvaa heilauttaen ja asiat jäi hienosti nuoren koiran päähän, se malttoi keskittyä koulutustilanteisiin ja oli tilanteissa rauhallinen sekä kuuliainen.
Sanoisin Ritan olleen helppo koulutettava, tosin itse olen oppinut siltä varmaan enemmän. Ritan kanssa asioita ei ole tarvinnut kummemin hieroa vaan hommat on luistanut ja hyvään suoritukseen on ollut helppo ja nopea päättää koulutettava asia. Tällöin myös koulutuksen eteneminen oli kohtalaisen nopeaa. Koulutuksen perustana on hyvien välien luonti isännän ja koiran välille, tällöin syntyy hyvä yhteistyö koulutustilanteisiin, mutta ennen kaikkea se kantaa hedelmää kun siirrytään metsästyksen pariin.
Haasteena on lähinnä ollut toimia siten, että ei treenaa ja harjoittele asioita turhaan, jotka koira jo osaa. Tästä esimerkkinä VOI-luokan vesityö, jonka se osasi vajaa kolme vuotiaana moitteettomasti. Treenasin sitä aivan turhaa ja liikaa kunnes VOI-luokkaan noustessa lähdin vielä sitä alkukesästä treenaamaan lisää, jolloin tapahtui koiran kyllästyminen. Lähetyspaikalta se vain käveli auton taakse kylmän viileästi, katteleen että mitäpä tuota kylmää tavia taas hakemaan. Sitten vain asia joksikin viikoksi jäihin ja kokeeseen, kyllä se sen osasi.
Mitä koulutuksellisia asioita pidät tärkeänä pennun ja nuoren koiran koulutuksessa?
Ensimmäinen asia meillä on ollut se, että antaa pennun kasvaa rauhassa talon tavoille. Se tottuu arjen kulkemisiin, menemisiin, erilaisiin ääniin jne, eikä niistä tehdä sen isompaa numeroa, tilanteen salliessa koirat kulkee perheen mukana. Meidän koirilla ei ole ollut mitään erikoisempia leluja tai muita kapistuksia, joita lapset olisi voineet niille heitellä ja saada koiraa ”väärille urille”, joita joutuisi sitten myöhemmin korjailemaan. Hyvien välien luominen ja luottamuksen rakentaminen tekemällä pieniä asioita monipuolisesti on mielestäni se juttu.
Perustottelevaisuutta aletaan jo varhain harjoittelemaan arjessa pieninä palasina. Istumista, paikallaan pysymistä ja ennen kaikkea luoksetuloa, jonka täytyy olla tilanteessa kuin tilanteessa kivaa ja palkitsevaa. Komentoja ja käskyjä annetaan kun nuori koira on kontrollissa. Maltti on tässä vaiheessa tärkeintä ja asioita toistetaan johdonmukaisesti, vaatimustason ollessa koko ajan korkealla. Tarvittaessa ei toivottuun käytökseen tai tekemiseen puututaan riittävän tiukasti.
Se ei mielestäni ratkaise kuinka paljon kouluttaa, vaan se miten kouluttaa, millä tavalla ja missä. Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa asiat tehokkaasti, jotta oppi menee perille ja koira palkkautuu. Turhaa hieromista pyrin välttämään ja jotakin asioita kerrataan tarvittaessa. Palkkauksena toimii kehut ja erilainen riekkuminen, leikkiminen ja hetsaaminen. Nappuloita tai nakkeja en taskussa ole kantanut.
Koulutettavan asian valmistelen omassa pääkopassa valmiiksi jo paljon ennen itse harjoitusta, jotta minulla on selkeä käsitys miten asian pitäisi mennä. Koulutuksen aluksi puran koirasta enimmät virrat tai tarvittaessa hetsaan sen kuumaksi, jonka jälkeen suoritan ennalta suunnitellun koulutuksen rauhallisessa ympäristössä, harjoituspaikkoja vaihdellen. Jos homma toimii siihen lisätään häiriötekijöitä tai vaativuutta. Jos ei, niin palataan askel taaksepäin ja kerrataan aiemmin opittua kunnes on valmius mennä taas eteenpäin. Joskus kerta riittää, mikäli suoritus on mallikas, jos se vaatii hiomista niin vaaditaan ja toistetaan uudelleen. Koulutuksen keston pyrin pitämään aina mahdollisimman lyhyenä.
Nuorta koiraa päästetään metsämaastossa juoksemaan irti säännöllisesti, jossa se saa itse tehdä töitä ja käyttää nenäänsä, jotta löytää omat lintunsa ja oppii käsittelemään niitä. Häkkilinnuille en nuorta koiraa vie ”oppimaan seisontoja”, koska se on kuitenkin siellä koiran DNA:ssa, ja putkahtaa jossain vaiheessa esiin kun siihen tarjoaa riittävästi tilaisuuksia. Metsämaastossa nuori koira oppii milloin ei kestä mennä seisomaan liian lähelle lintua. Todennäköisesti se myös oppii, ettei saa niitä juoksemalla kiinni. Pentu saa siis alkuun lintujenkin kanssa olla pentu ja katson ikäänkuin sivusta mitä se niiden kanssa touhuilee. Tarvittaessa tuen tai puutun ohjaamalla. Riistatöitä aletaan harjoittelemaan vasta kun haku johtaa seisontaan ja seisonta alkaa kestämään.
Kuinka paljon metsästätte ja mitä?
Metsästyskausi alkaa 10.8. merihanhen peltopyynnillä, jota kestää vain muutaman päivän lintujen arkiintuessa. Tässä koira on tärkeä apu, jos iso lintu sattuu jäämään raanakoksi. Kyyhkysen pyynnin olen käytännössä unohtanut ajan puutteen vuoksi. Tästä jatketaan sorsastuksella, joka sekin jää aloituspäivän lisäksi muutamaan aamu- sekä iltalentoon syksyn aikana.

Päälaji eli metsäkanalinnustus alkaa Ruotsista 25.8., jossa pääsee ottamaan varaslähdön kauteen ja treenaamaan koiria vielä kasassa oleville poikuille. Lämpimät olosuhteet rajoittaa hieman, mutta onneksi toimivaa kalustoa on tällä hetkellä riittävästi ja pääsee nauttimaan hienoista metsästysmaista sekä metsästyshetkistä koko pitkän viikon. 10.9. alkaen menee kaikki viikonloput, lähes kaikki arki-illat ja loput lomat metsäkanalintujen pyynnissä, ellei ole peltokokeita tai reissua tunturiin riekonpyyntiin. Sanotaanko, että tänä syksynä maisema vaihtui ihan riittävästi, mukaan mahtui ilon aiheita, reilu määrä onnistumisia kuin myös huolta. Kanalinnun pyynti jatkuu kauden loppuun ja lisäksi vielä talvipyynnissä tammikuulle, jos pakkanen ja lumitilanne antaa myöden.
Miten/mistä olet saanut koulutusoppisi?
Kanakoiraharrastuksen aloittelin 2001-2002, kun serkkupoika laittoi kk-saksanseisoja nartun. Olihan se semmoista poikain harjoittelua ja piiput oli tilanteessa kuin tilanteessa kuumina, mutta mukavia muistoja jäi ja jotain opittiinkin, kuten mitä tarkoittaa kun koira seisoo. Välttämättä aina se ei ehtinyt edes miettiä seisahtumista.
2005 syksyllä pääsin Kainuuseen edesmenneen ystäväni Tervosen Joksan mukana tutustumaan metsästysmuotoon, kuten sen kuuluisi mennä. Totaalisesti kipinä syttyi sitä seuraavien syksyjen aikana, kun Joksalta sain lainata Hannuksen Jukan kasvattia, Hiidenportin Jidefixiä. Jiden kanssa yhteystyö toimi ja muistoksi jäi erinomaisen hienoja metsästyspäiviä.
Ensimmäinen oma seisojamme, Peltohaun Beetu hankittiin 2009 Rintaniemen Pasilta. Beetu oli karski uros, mutta sen hetkinen elämäntilanne opiskelujen, töiden ja talonrakentamisen suhteen ei innostanut KAER-kokeisiin. Beetu oli kuitenkin hyvä mettäkoira.
Alkuun tuli nuorena ja innokkaana luettua ulkoa keltaisen kirjan antia, mutta soveltuvin osin sitä oppi jo tuolloin hieman suodattamaan. Sanoisin, että ennen oman KAER-koeuran alkua Jukan ja Joksan opit, näkemykset ja ylipäätään kanakoirametsästyksen arvot sekä asiat joita vaalia on ollut sitä, mikä on luonut sen pohjan jonka päälle on ollut hyvä rakentaa omaa juttua. Muuten opit on tulleet lähinnä kantapään kautta, joka sekin on myös erinomainen tapa oppia, tosin hiukka hidas.
Ritan kanssa kun aloitin KAER-kokeissa käynnit 2019, kaikki oli uutta ja tottakai jännittikin alkuun, mutta nimenomaan KAER-kokeista olen suurimmaksi osaksi asioita oppinut ja soveltanut omiin tavoitteisiin sekä näkemyksiin. Yleensä epäonnistumisten jälkeen on voinut katsella itseä peiliin, jos ei ole mennyt ihan niinkuin olisi pitänyt mennä. On ollut hieno huomata, että joka kokeesta jää aina jotain käteen. Ylituomareilta, koetoimitsijoilta ja oppailta, kuin myös muilta koeryhmäläisiltä olen pyrkinyt imemään tietoa ja oppeja. Nämä asiat olen soveltuvin osin hyödyntänyt omaan työkalupakkiin.
Miten koulutat noudon?
Noutokoulutuksen aloitan verrattain myöhään, pennun ollessa 6-8kk ikäinen, enkä pidä kiirettä sen aloittamisen suhteen. Peruskoulutuksen tason pitää mielestäni olla riittävä ennen noutokoulutuksen aloittamista, jonka toteutan koulutusnoutona.
Puran noudon viiteen osaan, jotka koostuu paikallaan pysymisestä, kantamisesta, tarttumisesta, pitämisestä ja luovutuksesta.
Kun aloitan koulutuksen, se lähtee liikkeelle esimerkiksi sanomalehden tai luun pitämisellä. Tässä käytän käskyä ”pidä”. Puremiseen puutun ottamalla esineen heti pois ja kieltämällä. Kunnes pitäminen onnistuu, vaihdan esineen hyvin pian lintuun. Pitäminen on mukava juttu ja onnistuessaan annan kehut palkaksi.
Pitämisestä päästään seuraavaan vaiheeseen, joka on kantaminen. Alkuun samat edellä mainitut esineet tai lintu suussa koira kulkee kytkettynä sivulla, jotta voin helposti kontrolloida koiraa. Välillä otan esineen pois ja annan takaisin käskien ”pidä”. Kun se onnistuu, niin kehun kovasti. Siitä sitten nopea siirtymä, jossa koira on irti ja luotan ettei se lähde esine suussa mihinkään huitelemaan. Pudottamista ilman lupaa en salli, vaan puutun siihen heti. Tarvittaessa palataan harjoittelemaan taas pitämistä.
Välillä jätän koiran esine/lintu suussa paikoilleen, joko seisten tai istuen ja kävelen pois päin, samalla kehuen ja sitten käsken koiran luokse ja otan esineen pois, jotta luoksetulo vahvistuisi. Luoksetulonhan se jo osaa kuten aiemmin mainitsin.
Tästä siirrytään tarttumiseen, jossa vien noutoesineen vähän matkan päähän maahan, palaan koiran luo ja komennan ”nouda”. Etäisyys siten, että tarvittaessa tarttumista voi lähietäisyydeltä käydä tukemassa. Kun tarttuminen on hyvä ja koira sen osaa, vien esineen kauemmas, välillä myös piilotan sen, jotta koira joutuu tekemään töitä esineen löytämiseksi. Lähetyksen yhteydessä toistan aina saman ”nouda” -käskyn. Koiran tarttuessa palkkaan kehuilla.
Paikallaan pysymistä on toki jo harjoiteltu aiemminkin, mutta ennen noutoon yhdistämistä pyrin tekemään sen vielä erikseen siten, että häiriötekijöitä on mukana. Tässä koira istumaan viereen, käskyllä paikallaan. Ihan alussa voi olla vaikka kytkettynä. Heittelen kaikennäköistä romua taivaalle, vaihdan paikkaa, liikun koiran ympärillä ja teen kaikkea mitä nyt mieleen juolahtaakaan, kunnes yhdistän sen noutamiseen.
Tässä vaiheessa koira osaa istua paikallaan rauhallisesti, ”nouto” käskyn saatuaan se menee halukkaasti noudettavalle kohteelle, tarttuuu hyvin ja tulee reippaasti luo. Kun kaikki edellä mainittu onnistuu, heitetään noutoesine koiralta näkymättömiin ja lisätään vaativuutta.
Vasta tämän alan vaatimaan istuen luovutusta, joka tulee aika helposti kun koira osaa kantaa hyvin.
Aikaa tähän menee pari viikkoa kun nouto on riittävän hyvällä mallilla. Näin koulutettuna olen havainnut, että nouto on varma rutiininomainen suoritus, eikä siinä tapahdu mitään ylimääräistä. Kesäaikaan tähän yhdistetään välittömästi vesielementti mukaan, nuorelle koiralle käytän tarvittaessa kokeneempaa koiraa esimerkkinä.
Noutoa ei tämän jälkeen ole tarvinnut juuri kerrata ja linnut tulee käteen pääosin selkäpuolelta kannettuna, ilman että täkässä on hampaanreikiä.
Miten avanssin saa säilymään tai parannettua sitä?
Jaa-a, tähän avanssin säilyvyyteen on hankala vastata. Itse olen siirtynyt cha-cha-cha -linjalle jo kauan ennen Käärijää. Avanssihan on koiralle lupa liikkua ja mielestäni se tulee tehdä aika sievällä äänenpainolla, jotta linnut ei karkaa lähestyttäessä niitä ja koira nostaa luvan saatuaan vapautuneesti eikä paineistu. Koska metsästän 99% ajastani metsäkanalintuja, osaan arvostaa vaiheittaista etenemistä, joka Ritalla kuin myös muillakin koirillani on ominainen piirre.
Niissä mennään reipasta kävelyvauhtia linnulle koiran liikahtaessa joka cha:lla eteenpäin ja välillä hajukenttää tarkentaen. Lähinnä se muistuttaa vientiä linnuille, tarjoten näin hyvät pudotuspaikat niin itselle kuin matkassa kulkevalle ampujalle.
Mielestäni avanssinkin suhteen asiat kulkevat tottelevaisuuden kanssa käsi kädessä ja ”paikka”-käsky saattaa linkittyä avanssin heikkenemiseen, jos linnuilla joutuu puuttumaan kovemmin esimerkiksi peräänmenoon, tällöin koira saattaa ennakoida ja odottaa sitä ”paikka” -käskyä ennen nosto lupaa ja koira ei välttämättä etene ollenkaan tai etenee huonosti.
Ritan kanssa paukkunouto nousi esille nyt vanhemmuuttaan kuluneen syksyn aikana, linnuilla en sitä kovasti moittinut juurikin siitä syystä ettei avanssi heikkene. Paukkunoudon sai aika helposti karsittua pois ihan perustottelevaisuus koulutuksen kertaamisella ja tekemällä sille selväksi mitä se ”paikka” taas tarkoittikaan. Nuorempien koirien kanssa olen panostanut paikallaan pysymiseen tottelevaisuuskoulutuksen osalta hieman enemmän, eikä lintujen siivittäessä ”paikka”-käskyä tarvitse huutaa, välillä voi olla jopa ihan hiljaa ja koira on rauhallinen vaikka lintu pudotetaankin. Avanssi on mielestäni riittävä kun linnut saadaan koiran toimesta siivilleen hyville pudotusholleille. Avanssin parantamiseen en ole uhrannut aikaa, joten olen sen osalta aika noviisi ottamaan siihen kantaa.
Miten olet kouluttanut koirasi tiedottomaan?
Riippuu pitkälti koirasta, Ritan opetin verrattain myöhään pillivihellyksellä ja odottelin piilossa että irtoaa, aikaahan siinä meni mutta sinnillä odottelin. Nyt se irtoaa aina pienellä suuvislauksella pitkältäkin matkalta kohtuu nopeasti. Metsolle se käy hakemassa oma-aloitteisesti, en tiedä miksi. Kaippa se haisee niin voimakkaasti tai erilaiselle ja se tietää että minä olen myös niistä kiinnostunut. Vindy tiedotteli oma-aloitteisesti jo Junkkari ikäisenä, nyt myös vislauksella. Inari irtosi tiedottamaan vahingossa. Näiden nuorten koirien kanssa tiedotushommat on vielä vaiheessa. Tiedotuskin perustuu minusta pitkälti siihen ohjaajan ja koiran väliseen suhteeseen sekä siihen kun koiralle antaa riittävästi mettää, niin se oppii ja tietää tarvitsevansa isännän kaveriksi, jotta niitä lintuja saadaan myös reppuun saakka. Ilmennystä olen pyrkinyt vahvistamaan kyselemällä ja ikään kuin varmistamalla että onhan siellä jotain, jolloin koira haluaa myös minut mukaan. Mielellään odotan että koira hyppää vasten ja on asiastaan varma, jotta minullekkin tulee varmuus. Tähän liittyen eräs ylituomari on kerran maininnut että ”näkeehän tuon sokea Reettakin että se tiedottaa”, kun itse sitä olen samaan aikaan hieman arponut.
Vienti on ainakin Ritan osalta ollut sen korkean riistavietin takia joutuisa ja sitä on joutunut pillillä ja osittain myös käskyin jarruttelemaan. Yhteyden katketessa olen tilannut sen usein hakemaan uudelleen, silti linnut on kestänyt tämä kohtuu hyvin. Nyt viennit on jo ihan siedettäviä, mutta parannettavaa toki on. Kaikki oppi ja vinkit tiedotuksen kehittämisen suhteen on tervetullutta.
Mitä koulutukseen liittyvää seikkaa pidät hankalimpana, missä harrastajat yleensä epäonnistuvat?
Jatkan aiempien haastateltavien linjoilla ja yhdyn samaan näkemykseen, että noudot ovat kuitenkin ne helpoimmat pisteet, joihin voi kukin itse vaikuttaa. Vaikkei kokeissa kävisikään, niin olisihan se ihan kiva jos sen saaliin saisi myös reppuun saati lautaselle saakka. Mitä siellä kokeissa muuten tapahtuu haun, riistatyön ja tiedotuksen osalta riippuu isolta osin myös muuttujista, kuten sää, maastot, linnut ja koiran päivän kunto. Osittain olen kiinnittänyt myös huomiota perustottelevaisuuteen, jota itsekin voisi vielä omien koirien osalta parantaa.
Haku on asia, joka varsinkin metsämaastossa korostuu. Se, että nuori koira viedään jatkuvasti tietolinnuille ei tuo avainta onneen sen suhteen, että koirasta tulisi itsenäinen hakija ja että se metsässä löytäisi ihan itse riistaa sekä oikeasti syttyy riistalle. Välillä kannattaa mennä haetuttamaan sellaisia maastoja, jossa ei edes oleta olevan lintuja, tällöin varsinkin nuori koira joutuu oikeasti käyttämään kaikkia aisteja hyväkseen, että se pääsee hajuihin kiinni ja sitä kautta ylipäätään saadaan niitä riistakosketuksia. Ilman riistalle pyrkimystä, harvoin syntyy myöskään riistatöitä.
Kouluttajia ja koulutuksia on nykypäivänä some ääriään myöten täynnä, siihen kannattaa suhtautua tietyiltä osin kriittisesti. Tärkeintä on oppia tuntemaan ne oman koiran ominaisuudet ja viedä koiraa niiden ehdoilla eteenpäin, kukin omalla tyylillään. Oman koiran tunteminen on aika tärkeä seikka, jotta asiat onnistuu. Jos ei tunne koiraa hyvin, niin asioilla on tapana luisua vähän sivuraiteille.
Mitä koirasi ominaisuutta arvostat/mistä nautit eniten?
Ritan kanssa nautin eniten sen palavasta ja loppumattomasta halusta hakea niin sanotusti ”puukko hampaissa” sekä äärimmäinen varmuus ja taito löytää riistaa. Lisäksi Rita pyytää yhdessä minun tai meidän kanssa tiiminä. Ritan voi myös antaa muiden ohjaukseen ja se on myös tällöin erittäin yhteistyöhaluinen.
Kerro jotain muuta käyttövaliostasi, onko hauskoja sattumuksia tai mieleen painunutta metsästyshetkeä, joita haluaisit jakaa?
Ehdottomasti Ritan ”puuseisonnat”. Useampi lintu on ollut seisonnassa joko kahdella jalalla puuta vasten tai puun alla niska skolioossa ylöspäin tuijottaen. Avanssiahan näihin on vähän hankala saada, mutta linnun siivittäessä lähietäisyydeltä myös saaliista on saatu. Se mistä tuo tapa on peräisin, on joko karkonneen linnun pystykorvamaista jäljitystä tai sitten sateella hajujen tulessa puusta alaspäin, joten se on jäänyt tarkasti piikkiin. Eräänkin kerran petäjä piti kiertää kolme kertaa ympäri lintua näkemättä, Rita oli kuitenkin ehdottoman varma että siellä se on. Lopulta nakkuteeren hermo petti ja päätyi näin eräksi. Rita osaa nämä tilanteet kyllä hienosti hyödyntää ja on se on kiva lisäominaisuus.
Jos antaisit vinkkejä tuoreelle kanakoiran kouluttajalle/metsästäjälle, millaisia vinkkejä antaisit?
Perustottelevaisuus on vähän kuin kivijalka talolle, se pitää rakentaa lujaksi heti alusta alkaen. Tutustu ja opi lukemaan koiraasi jo pennusta asti, ohjaa sitä niin, että sillä aina mahdollisuus onnistua. Tarjoa sille paljon tilanteita riistalla. Kaiken muun voi opettaa, mutta seisojaa ei kannata opettaa seisomaan, sen se todennäköisesti osaa luonnostaan.
Hyvä kokonaisuus koostuu useasta osa-alueesta ja niihin tarvitaan tietoa, taitoa, määrätietoisuutta ja ennenkaikkea halua oppia lisää.
Ole siis utelias, kysele, kyseenalaista ja ota rohkeasti yhteyttä kasvattajiin sekä kokeneisiin harrastajiin. Kaikkea ei toki kannata matkia, vaan keskittyä siihen omaan tekemiseen ja hioa sitä omaan koulutustyyliin ja taitoihin sopiviksi.
Kannattaa tutustua lajiin huolella. Kannustan lähtemään KAER-kokeisiin, siellä saa suoran palautteen siitä missä kukin oman koiran kanssa menee. Kyseessä on loppuviimein aika vaativa laji, mutta kaikilla on samat mahdollisuudet onnistua se riippuu ihan omasta halusta ja motivaatiosta.